torstai 20. heinäkuuta 2017

Resonoi rakkautta

Juna meni justiinsa ja minä jäin Suonenjoen asemalle. Terve mansikat, terve lapsuudenystävä. Hauska nähdä pitkästä aikaa.

Kävin heinäkuussa kaverini Virpin luona synnyinseuduillani Savossa, sillä hän oli muuttanut miehensä kanssa uuteen taloon ja eri paikkakunnalle. Ja millaiseen taloon! Tullessani pihaan näin kolme eri rakennusta ja kaupunkilaiselämään tottuneena kysyin, että montako perhettä tässä asuu. Olisihan se pitänyt arvata, että maalla on manteretta ihan eri tavalla, tämä oli kaikki vain yhdelle pariskunnalle ja heidän lemmikkieläimilleen (tosin koira on kyllä aika iso). Tuolla on punainen sauna, tuossa on liiteri ovineen ja kopperoineen ja tuolla takana on autokatos kolmelle autolle. Eikä naapureita näy missään, vaikka ollaan kirjaimellisesti muutaman askeleen päässä keskustasta. Tätä siis on oma rauha ja pihamaa keskellä pikkukaupunkia Savon sydämessä. Elämä täällä maistuu varmasti yhtä makealta kuin ne seudun mansikat.

Jonkin aikaa paikkoihin tutustuttuani alkoi fengshui-mittarit nakuttaa päässäni. Täällähän on tilankäyttö ajateltu entisaikojen viisaalla logiikalla. Iso lasikuisti on valoisa ja avoin eli tässä on se fengshuin paljon puhuma Ming Tang, korkea palatsi, heti vastassa. Eteisenhän pitäisi antaa esimakua kodista ja kirpaista huulilta ihastunut henkäys. Täällä sellainen kyllä pääsi, niin minulta kuin talon omistajilta kun he sinne ensimmäistä kertaa astuivat. Sydän ja järki pääsivät asunnonostoneuvotteluissa sulavasti sopuun keskenään ja nyt Virpi ja Jari Kosonen ovat asuneet 100-neliöistä taloaan viime lokakuusta asti.

Sisääntullessa lasikuistilla takit ja kengät on näpsäkästi piilotettu komeroon ja verhon taa, eikä perinteistä nykyasuntojen "kaikki kaatuu päälle" -fiilistä ole. Tänne mahtuu kokonainen sohva ja isokokoinen koira heiluttamaan häntäänsä. Hyvin suunniteltu! Mainittakoon vielä, että mitään tuulitunnelia ei pääse muodostumaan, kun vastassa ei ole ikkunaa, eikä kyllä peiliäkään.

Hienot fengshuit jatkuvat sisempänä. Wc-tilat ovat kauimmaisena kuten kuuluu, joten energiat pääsevät kiertämään koko kodin ennen poistumistaan. Kodin keskellä avautuu iso keittiö, jossa on laskupintaa ja kaapistoa joka lähtöön. Kodista löytyy peräti neljä tulisijaa: keittiön leivinuuni ja hella, yksi muurattu takka olohuoneesta, toinen punaisten samettituolien kansoittamasta salista ja yksi pönttö vielä makuuhuoneesta. Täällä lämmitetään puulla ja siitä jos mistä tulee kyllä hyvää fengshuin alkuenergiaa. Tulielementti on siis oikeasti läsnä.

Se mikä minut - ja kaikki muut tänne tulevat - hurmaa, ovat nuo pitsi-ikkunat. Aijjai, miten on lasin ja puun liitto kaunista, kun on puuseppä päässyt näyttämään taitonsa! Ikkunat ovat tietenkin suojellut, eli niitä ei ole kukaan aiempi omistaja päässyt tärvelemään. Olemme nimittäin vuonna 1887 rakennetussa puutalossa, jossa Suonenjoen aseman ratamestari aiemmin asui. Nykyisessä pihasaunassa hänellä oli toimisto ja junat kulkivat vierestä. Niin ne tekevät nykyäänkin, mutta junaliikenne on yllättävän toissijaista, eikä sille juurikaan lotkauta korvaansa. Vähän tärisyttää välillä, kun pidempi tavarajuna menee ohi, mutta se tuo vain elämän ääniä. Sillä muuten täällä on rauhallista kuin huopatossutehtaalla, tai pappilan salongissa. Kello sanoo tiktok, koiran häntä lätkähtää lattiaan ja kynnet rapisevat parketilla, sisälle eksynyt hyttynen inisee (mutta ei kauaa). Vanhan ajan grammari iskelmineen sopisi tänne hyvin ja kiikkustuolissa istuessaan voisi kuvitella joutuneensa aikakuplaan. Nykyajan härpäkkeet, kuten televisio, on piilotettu Virpin käsistään kätevän isän mittatilaustyönä tekemään kaappiin. 

Chi-energian kannalta täällä on riittävän leveät kulkuväylät ja mikä parasta, huoneiden välillä pääsee kulkemaan ympyrää. Koirat ja lapsethan siitä aina iloitsevat ja alkavat kirmaamaan villisti ympyrää, ja tulee siitä itsellekin mukavan kotoisa olo. Väitän, että tämä on vanhoissa puutaloissa yksi merkittävä hyvän olon tuoja. Energia kulkee ihmisten liikkeen mukana, eikä kotiin muodostu pitkiä käytäviä, kun huoneet ovat ringissä. Voisiko joku tuoda tämän uudelleen muotiin? Sen minkä oviaukoissa menettää, yhteisöllisyydessä ja hyvässä hapessa voittaa. Sillä jos energia kiertää, niin kiertää se itse hengitysilmakin. Täällä ainakin on hyvä hengittää, sillä rakennusta ei ole liian hätäisillä remonteilla päästy pilaamaan. Talo on seissyt tässä jo 130 vuotta ja toiset sata vuotta voi hyvinkin olla luvassa. Koputetaan puuta.

Eräs toinen vanhojen talojen hurmaava puoli on huoneiden ketjutus peräkkäin ja pitkät näkymät. Täällä on sellainenkin: olohuoneesta on käynti saliin ja salista makuuhuoneeseen. Jotain rauhoittavaa siinäkin on, kun näkee monta erillistä huonetta kerralla, etenkin jos kaikki ovat niin siistejä ja kauniisti sisustettuja kuin täällä. Tänne pitsi, sametti ja pellava sopivat luontevasti ja Ikean kalusteiden sijaan huonekalut on hankittu käytettyinä, useimmiten sukulaisilta. Tunnearvoa on siis päässyt kertymään.

Huonekorkeus on juuri sopiva, kolmisen metriä. Pään päällä on tilaa ajatuksille, mutta ne eivät sentään karkaa ylikorkean olohuoneen katonrajaan. Oma veikkaukseni on, että nykyajan tuplakorkeissa oleskelutiloissa chi-energia vähän kuin hämmentyy ja villiintyy ja itse ihmiselle tulee sellainen turvaton olo siellä alhaalla. Sillä eikös energialla ole aina tapana nousta ylemmäs? Liian matalassa tilassa taas happi tuntuu loppuvan kesken. 

Portaat vintille ja kellariin on sijoitettu fiksusti erilliseen siipeen, joka ainakin toistaiseksi on kylmää tilaa. Eipähän tule sitä portaikkoa keskelle taloa, mitä fengshuissa sanotaan pariskuntaa erottavaksi piirteeksi. Täällä pysytään tiiviisti yhdessä. Tsekkasin nimittäin kännykän kompassilla pikaisesti, että mistä ilmansuunnasta pääoven energiat tulevat, ja sieltä lounaastahan ne. Eli parisuhde-energiat ovat kovassa nosteessa joka kerta kun ulko-ovesta ja eteisestä kuljetaan. Pohjoisessa uran ja uusien alkujen alueella ladataan öisin akkuja, jotta jaksaa taas joka päivä töitä tehdä, joka ainoa päivä seitsemäksi mennä. Mutta työpäivän jälkeen on taas ilo palata tähän taloon ja vetää kunnon annos hyvää fengshuita ja chi-energiaa keuhkoihin.

Katsotaanpa vielä mitä numerologia sanoo itse osoitteesta, Rakkaudenkuja 8:sta (sielunsilmin.blogspot.fi):

"TALO NUMERO 2

tasapaino, yin ja yang -energiat, kaksinaisuus

Koti, jossa on luvun kaksi värähtely, on erinomainen koti kahdelle ihmiselle, jotka aikovat jakaa tilan kämppäkavereina, rakastavaisina tai aviomiehenä ja vaimona. Kakkosen värähtely on kuin kaksi kynttilää palaisi samasta lähteestä. Ihmiset jotka asuvat tässä talossa ovat yhdistyneitä kuin herneet ja palot. Olet virittäytynyt erityisellä tavalla niiden energioihin ja tunteisiin joidenka kanssa jaat tämän kodin. Koti sopii erityisen hyvin nuorille pareille ja perheille. Eläminen kakkoskodissa on sitä, että halutaan saavuttaa harmonia ja rauha diplomaattisella tavalla. Saatat huomata seisovasi taka-alalla useammin kuin korottaen omia mielipiteitä ja näkemyksiäsi. Huomaat voivasi täysin ja rakastavasti ymmärtää toisten näkökulmia, täällä avioliitto ja kumppanuus lujittuvat. Kakkoskodissa kukoistaa niin puutarha kuin musiikki, taide ja magia. Tämä koti on myös erinomainen intuitiivisten ja selvänäköisten kykyjen tutkimiseen ja kehittämiseen. Tässä talossa osataan ottaa rennosti ja olla mukavuudenhaluisia."


Eikö kuulostakin siltä, että tämä on parisuhteelle ja rakkaudelle mitä osuvin koti? Ei tätä ihan turhaan ole Rakkaudenkujaksi nimetty ja kun siihen vielä lisätään numero kahdeksan, joka fengshuin mukaan tuo onnea, vaurautta ja ikuisuutta, niin sanoisin, että viisas valinta. Tämä talo resonoi rakkautta ja hyvää oloa. Taidan tulla toistekin käymään. Ensi kerralla saatan hyvinkin tuoda mukanani oikean valokuvaajan sisustuslehtikuvauksia varten. Mutta ei nuolaista suklaakonvehtia vielä ennen kuin syksy hämärtää. Nautitaan sen sijaan kesästä ja rakkaudesta nyt!

Pihalla on tilaa istuskella ja istutella.



Keltainen talo ja onnennumero.









































Nyt menee romantiikan puolelle! Parilliset portit ja kukkaistutukset, kyyhkyset juoma-altaalla ja kuja rakkauden.






































Ei ihan kaikilla ole tämän näköistä eteistä.








Kun talo on vanha, niin antiikkiset tavarat istuvat sisustukseen paremmin kuin hyvin.
































Omat köllöttelypaikat niin emännälle, isännälle kuin koiralle.




























Pienet yksityiskohdat rakentavat kodin tunnelmaa.

Virpi keräilee koiria, Jari autoja.




































Olohuoneessa on sitä jotain. Sanotaan sitä vaikka hyväksi fengshuiksi.

Koira, punaiset tuolit, takka ja lämminsävyinen ryijy tuovat kaikki kotiin tulienergiaa.

Makuuhuoneen tapetti menee seuraavaksi vaihtoon, tilalle suunnitellaan jotain vaaleampaa ja vanhaan taloon sopivaa. Sängynpäädyksi on tulossa vanha puuovi. Sänky sijaitsee tietysti kapteeninpaikalla ja aikamoinen parisuhdetehoste tuo hääkuva.



































Keittiössä on aiemman omistajan valitsemat persoonalliset kaapistot ja paljon tilaa tanssahdella - tai avata ääntä - kotiaskareiden lomassa. Pienestä pitäen laulanut Virpi on tuttu näky paikallisilta tanssilavoilta.



































Sinivalkoista antiikkia. Patalaput ovat Jarin äidin tekemä käsityöaarre.

Sielu lepää vanhan talon tavaroissa ja kerrostumissa. 



































Virpin kauniita asetelmia löytyy pitkin taloa.









































Pihalla on man cave, eli liiterit, varastot ja auton puunaustilat.

Vanhan pihapiirin charmia.

Saunarakennuksesta löytyy lisää antiikkiaarteita.

Oma sauna. Testasin, että on hyvät löylyt.










































perjantai 7. heinäkuuta 2017

Isosti idoleiden innoittamana

Lapsena oli ihan eri repertuaari mahdollisia ammatteja, joista valita. Perinteiset kampaajat, opettajat, kirjastontädit tai muut virkailijat eivät väräyttäneet viisareita kun verrattiin näyttelijöiden ja muiden esiintyvien taiteilijoiden hohdokkaalta vaikuttavaan elämään. Minustakin piti tulla näyttelijä, kirjailija tai vähintään runoilija, kun tykkäsin kerta lukea ja riimitellä. Jonkinlaista esiintymisviettiäkin oli, mutta se rajoittui lennokkaaseen runonlausuntaan ja sketseihin. Yhden viikon ajan taisin haluta tekstiilitaiteilijaksi, kun olin lukenut jonkun vetävän haastattelun, kenties Riitta Nelimarkan. Se mitä aikuisten oikeasti tekisin, oli aika lailla hakusessa. Olinhan lapsi ja kaikki ne perinteiset ovet olivat auki ja siitä tuutista oli mentävä. Fengshui ja kuosisuunnittelu eivät olleet edes silmäniskuna alitajunnassa.

Oletko koskaan miettinyt miten pienestä saattaa olla kiinni, että valitseekin tietyn elämänpolun? Kun sain esiteininä musiikillisen herätyksen ja aloin kääntää laulujen tekstejä suomeksi, jotta saisin selville mistä niissä puhutaan, niin kummasti tuo polku veikin minut ensin opiskelemaan englantia ja sitten käännöstoimistoon sorvia veivaamaan. Jos olisin diggaillut vain suomenkielistä osastoa, olisiko tätä valintaa koskaan päässyt tapahtumaan? Yksi vaihtoehto oli lähteä opiskelemaan jotain käsityöhön ja sisustukseen liittyvää ammattia ellei minua olisi suvun taholta ylipuhuttu akateemiselle opinpolulle. Näin jälkikäteen asioita katselleena minusta vähän tuntuu, että universumille jäi tuo tekstiilitaiteilijan ura hampaankoloon kaivelemaan... Kirjallinen ura on toistaiseksi tätä läpänheittoa blogissa ja esiintymään päädyin fengshui-videoiden myötä (ihan kohta, lupaan!)

Jäin miettimään urakysymyksiä, kun kävi ilmi, että The Crash-yhtyeen ex-solisti Teemu Brunila asuu nykyään rapakon takana ja säveltää biisejä, jotka päätyvät jopa Yhdysvaltojen musiikkilistojen ykköspaikalle. Tottakai tarvitaan superlahjakkuutta, itseensä uskomista ja työn ääreen istumista päivä toisensa jälkeen, mutta se ei vielä riitä. Jokaisen menestyksen takana on jokin kohtaaminen, joku toinen joka uskoo sinuun ja lykkää pienen matkaa eteenpäin. Jotkut tuupataan suoraan parrasvaloihin, jotkut saavat kapeampaa valokiilaa, mutta aina joku sinut löytää ja loppu voi olla historiaa. Otetaan esimerkiksi vaikka Ed Sheeran: kun Elton John ryhtyi ajamaan tuntemattoman nuoren artistin asiaa, tulos on käsittämätön menestystarina, jolle ei näy loppua.

Ihailen suunnattomasti ihmisiä, jotka ovat puurtaneet oman intohimonsa parissa eivätkä ole antaneet periksi, vaikka välillä olisikin ollut järkevämpää vaan mennä "oikeisiin töihin". Teemu Brunila opiskeli Turussa oikeustiedettä ja voin vain kuvitella millainen laulava juristi hänestä olisikaan tullut (näen mielessäni miten Teemu tulee oikeussaliin puku päällä ja salkku kädessä ja pistää laulut soimaan falsetista, kenties hyppää ilmaan kantoja kalautellen kuin Hannu Hanhi ja toteaa She's not guiltyyyy... Nyt emme koskaan pääse näkemään tätä, paitsi ehkä jossain musiikkivideossa?) 

Toinen turkulainen peräänantamaton lahja musiikkielämälle on Jori Sjöroos, joka ei lannistunut vaikka hänen loistokasta Fu-Tourist-levyään myytiin Anttilan poistolevylaareissa 20 sentillä kappale. Tiedän, että olisin itse ollut riekaleina tällaisen arvottomuuden edessä, mutta Suomi nyt vaan oli liian pieni rapakko tälle musiikkityylille. Paras kosto on haistatella epäonnelle ja epäilijöille ja kiepata mutkan kautta vauhtia nousukiitoa varten, kuten Jori on sittemmin tehnyt.

Teini-iän suurin idolini Sting väsäsi 1970-luvulla kieli poskessa kappaleen Don't Give Up Your Daytime Job, jossa taiteellinen ura ei tahtonut millään aueta, vaan aina palattiin takaisin nollapisteeseen. Ennen minkäänlaista tietoa maailmanlaajuisesta suosiosta Sting kynäili näin: "The song would be my masterpiece / The one to make my name / Bring me immortality / Inside the hall of fame". Siis jäbä lauloi pääsevänsä Hall of Fameen vuonna 1975, mikä toteutui lopulta vuonna 2003. Pistää hieman hiljaiseksi ja pohtimaan manifestoinnin voimaa. Olen tätä monta kertaa ajatellut ja mykistynyt tahdonvoiman merkityksestä. Lienee hyvillä tähdillä ja oikeilla auttajilla tässäkin osaa onnenarpaan.

[Koko lyriikka löytyy muuten täältä: 
http://www.stingme.dk/Lyrics/Sting%20Dont%20Give%20Up%20Your%20Daytime%20Job.htm]

Nostan esiin vielä yhden sekä musiikillisen että asenteellisen idolini, nimittäin suomalaisen hard rock -bändin Santa Cruzin. Näiltä miehiltä löytyy niin härskisti munaa, että ihan puna nousee poskille. Santa Cruz on todella päättänyt valloittaa maailman, enkä epäile heitä yhtään, päinvastoin. Kun suomirokkarit haluavat olla maailmanluokan staroja, he ovat jenkimpiä kuin amerikkalaiset itse, yea man. Pohjois-Amerikka on jo hyvin käpälässä sillä santacruzilaiset esiintyivät paikallisessa musiikki-tosi-tv-sarjassa Sebastian Bachin tiimissä, Mercedes Benz halusi heidät automainokseensa ja suosiosta kertoo myös se, että nokkamies Archie Cruz alkaa jo olla kaikissa suomalaisen tv:n musiikkivisailuissakin. Se jos mikä kertoo menestyksestä, heh! Mutta tarinan opetus on, että maitojuna-asenteella on turha kuvitella pärjäävänsä, vaan ovet täytyy potkia sisään äänekkäästi. Let's Get the Party Started! 

Santa Cruzia kuunnellessa minäkin kuvittelen olevani Young and Restless, vaikka olenkin enemmän Middle-aged and Calm. Lapsena olin välillä tuskastuttavan ujo, ja edelleen on asioita, joita en kerta kaikkiaan kehtaa tehdä. Oman osaamisen markkinointi on välillä tervanjuontia pahimmasta päästä. Eihän se nyt ole suomalaiselle soveliasta alkaa kehumaan omia tekemisiään, mutta nykymaailmassa vaan pitää. Kun haluan vahvistusta itsetunnolleni, kuuntelen korkealle tähtäävää Aiming High -biisiä. Jos Archie Cruz kehtaa näyttää närhen värkit kaikille motherfuckereille kautta maailman, niin enköhän minäkin. 

Idoleita on joka lähtöön, osa himmeämpiä, osa kirkkaampia, mutta se mitä itse olen omiltani ammentanut, on härkäpäinen itseensä uskominen ja oman polun tallaaminen ylpeänä. Se, että unelmasta voi tehdä totta, vaikka kaikki tuntuisi olevan pelkkää vastoinkäymistä. Mutta aina tarvitaan muita ihmisiä ympärille, se kohtalokas tapaaminen, mahdollisuus, joka kääntää suunnan ja aloittaa historian kirjojen kokoamisen. Kukaan ei pärjää oikeasti pelkästään yksin, vaikka kuinka oltaisiin self-made-manejä. Renessanssiaikoina taiteilijoilla oli omat mesenaatit, jotka kustansivat maalit ja pensselit käteen. Ja ennen kaikkea uskoivat, että kyllä tuosta vielä jotain kelvollista tulee.

Visuaalisella puolella idoleitani on ollut jo iänkaikkisen Tricia Guildin luotsaama Designers Guild, jonka perusteella valitsin uraa vaihtaessani työharjoittelupaikankin Guildin tuotteita myyvästä turkulaisesta sisustusalan liikkeestä. Minua ei kuitenkaan päästetty lähellekään sisustussuunnittelua tai asiakkaita, vaan jouduin viikkokaupalla viihdyttämään itse itseäni tyhjässä liikkeessä. Silloin tulivat sadat tapettikirjat, firmat ja brändit tutuiksi. Hypistelin papereita, tarkastelin kuvioaiheita ja väripaletteja ja imin itseeni sitä kaikkea kauneutta. Saatoin ehkä salaa toivoa olevani joskus yhtä lahjakas ja maineikas kuin muoti- ja kuosisuunnittelija Matthew Williamson, jonka värikkäät kuosit ovat mestarillisia taidonnäytteitä.

Eräältä kuosisuunnittelijalta kysyttiin lehtihaastattelussa, että mitä olisit toivonut tietäväsi uran alkuaikoina. Vastaus yllätti, mutta oli hyvin lohdullinen: ei mitään, sillä kaikki tiedot, taidot ja opit olivat tulleet vastaan juuri siinä vaiheessa kun niitä tarvitsi. Itse harmittelin aiemmin, että kaksivuotinen tekstiilialan koulutukseni loppui juuri siinä vaiheessa, kun aloin vasta päästä kärryille siitä mitä halusin ja olisin tarvinnut roiman annoksen lisäoppia mm. kuosisuunnittelun tietokoneohjelmistojen käytössä. Nyt olen muuttanut asennoitumistani, kaikki tulee minulle juuri oikeaan aikaan, kun olen itse valmis. Ja jos ei tule, niin otan itse tiedon ohjaksista kiinni. 

Omaan elämään sovellettaessa voikin alkaa kysyä, että missä on minun "kohtalokas tapaamiseni", kuka tai mikä tyrkkää eteenpäin? Luovalla alalla voi aina kyseenalaistaa onko minussa tarpeeksi tahdonvoimaa, pontevuutta ja kykyjä suhteessa muihin. Koska fengshuin mukainen pohjoisen ura-alueeni on keskittynyt kotona sinne olohuoneen sohvalle, niin otanko liian iisisti? Tänä vuonna on onneksi lentävien tähtien myötä kuutosmetallin tukea pohjoisen alueella ja ura-asiat ottavat helpommin tuulta alleen, jos vaan nousee sieltä sohvan uumenista ja alkaa tehdä jotain. Tarkemmin ajatellen, luova työ vaatii tyhjää tilaa, niin aivoissa kuin kalenterissa. Yritän pudistella ikävät ajatukset hartioiltani pois kuin hilseen ja ajatella, että manifestoimallahan tämä hoituu, don't you worry 'bout a thing. Jos sen on tarkoitus tapahtua, niin sehän tapahtuu!

Pieni tuuppaus eteenpäin on jo nähtävissä. Mesenaattia ei ole löytynyt, mutta ensimmäinen yhteistyökumppani kuitenkin. Tammikuussa kirjasin unelmakarttaani oman tapettimalliston, koska sellainenhan olisi superkiva ja näkisin itseni mielellään yltympäri ihmisten seiniä. Siis tapetilla. Kävi niin, että ex-työkaveri vinkkasi erään suomalaisen firman etsivän tapettisuunnittelijoita uutta erikoismallistoa varten. Lähetin hakemuksen ja pidin odotukset korkealla. Oikeastaan olin varma, että nyt tulee maali. Kävin haastattelussa, minut valittiin jatkoon ja lopulta tein oman ehdotelmani mallistosta toukokuussa (64 tiedostoa, joista valittiin reilu tusina).  

Asiat vaan jotenkin loksahtelivat paikoilleen, myös se, että pääsin tekemään mallistoani muihin lämpimämpiin maisemiin, eikä tarvinnut kyhnätä kotona. Eikö kuulostakin siltä, että tässä ollaan hyvän fengshuin ytimissä? Määrittelin toiveeni keskittyneesti, sijoitin unelmakartan etelän mainealueelle ja vielä lisäbuustiksi ripustin oman mustavalkoisen logoni olohuoneen pohjoisseinälle ura-alueelle ja siitä se sitten lähti, vuosienergioiden tuella.

Suunnittelemiani tapetteja voi ostaa elokuun alusta lähtien salolaisesta verkkokaupasta Kuvatapetti.fi, mutta siitä pärisyttelen sitten mediarumpua vielä erikseen kun h-hetki koittaa. Elokuuta odotellessa tässä kuitenkin vilkaisu siihen mitä olen saanut aikaiseksi. Näitä kuoseja ja/tai värivaihtoehtoja ei ainakaan vielä valittu tuotantoon asti, vaan jäivät rannalle ruinaamaan. Jos ei muuta, niin voin ainakin tapetoida koko somen. Mieluummin kuitenkin koko Suomen.

Omaa läpimurtoani odotellessa, I'm aiming high.

MAROKKO: Aurinko

MAROKKO: Huurre

GRATA: Neonkeltainen

GRATA: Pinkki
KULMAT: Turkoosi ja Puuteriroosa
KULMAT: Monochrome ja Multicolour
PITSI: Minttu
PITSI: Pinkki
PÄIVÄPERHOSET: Yönsini
PÄIVÄPERHOSET: Puuteri

PITSI: mustavalkoinen

MAROKKO: Kirkas pastelli

MAROKKO: Kissanminttu

HENKARIT: Liukuväribeige
HENKARIT: Turkoosi
MAROKKO: Mustakulta
PÄIVÄPERHOSET: Oliivilehto
PÄIVÄPERHOSET: Jade

MAROKKO: Punakupari
KULMAT: Terrakotta ja Grafiitti
KULMAT: Tummansini ja Vihermix

GRATA: Ruusubeige

GRATA: Pistaasi

PITSI: Beige
PITSI: Harmaa

GRATA: Klovni

GRATA: Siniharmaa

HENKARIT: Haaleat pastellit

HENKARIT: Liukuväripastellit

GRATA: Hiekka



























PS: Young(ish) and Restless with Santa Cruz.