maanantai 29. helmikuuta 2016

Nollaeuron budjetti: sängynpääty

Ta-daa! Repäisin viikonloppuna sitten itselleni sängynpäädyn kaappien ja kellarin tarjoamista jämämateriaaleista. Eihän tämä nyt aivan sellainen charmantti ranskalais-buduaaripääty ole, mutta kelvannee tähän hätään. Aiemmassa blogikirjoituksessani Sängynpäätysaaga tuskailin kivan (ja edullisen) sängynpäädyn hankkimisen vaikeutta Suomessa. En halunnut maksaa mistään, mikä ei ollut juuri se mieluinen.

Sain inspiraation uusimmasta Koti ja Keittiö -lehdestä, jossa esiteltiin tällainen nikkaroi ja ompele itse -ratkaisu. Kurvit ja nappituftaukset tästä sängynpäädystä puuttuvat, mutta simppeli toteutustapa vetosi minuun. Lisäksi hupun voi irrottaa pesuun, mikä ei ole ollenkaan huono asia, ainakaan jos valitsee tämän valkoisen värin. Materiaali on ryppyisenäkin trendikästä pellavaa, joten sopii varmasti monen kodin pellavalakanahankintojen kumppaniksi.

















Minulla ei tietenkään ollut sopivaa taustalevyä eikä niittipistoolia, mutta olin juuri nähnyt kellarissa kolme laudankappaletta, jospa niistä saisi jotain värkättyä, aseina naulat ja vasara. Pellavahuppu oli helppo nakki: otin olohuoneen verhot alas ja siinä minulla oli riittävästi materiaalia sängynpäädyn huppuun. 

Tässä kuva siitä, mitä sängynpäätyni pitää sisällään:






































Eli kolmen puunkappaleen lisäksi vanha sijauspatja on taitettu kahtia pehmusteeksi ja jotta keltainen väri ei paista läpi, pinnalle on vielä naulattu yksi täkki. Tulipahan vähän kaappiinkin tyhjää tilaa. Ei aivan sitä, mitä ohjeissa sanottiin, mutta soveltaminen on sallittua, jos ei päälle päin näy.

Tältä näytti päädytön sänky aiemmin, fengshuin sääntöjä uhmaten:


Ja tässä on oma versioni lehden ohjeesta:



Jälkikäteen tarkastellen sängynpäädyn materiaali olisi ehkä saanut olla vähän tukevampaa pellavaa. Tähän voisi ommella myös vaihtopäällisiä eri kankaista, huonekalukangas olisi tietysti mukavan jämäkkä materiaali. Kiiltävän sileä satiinipuuvillakin tuntuisi kivalta koskettaa. 







Taidankin seuraavaksi vähän nojailla uuteen päätyyni, ja soljua unten maille, pehmeille yin-höyhensaarille. Gute Nacht!







tiistai 23. helmikuuta 2016

Kohtuullistamiskuuri

When a door closes, there is a window that opens. Just make sure you fit through.
 -Alexander Graham Belliä mukaillen Virpi Karjalainen

Jos tästä yöstä selviän, en ikinä enää syö kakkua ja juo paksua kaakaota rommilla ja kermavaahdolla. Vähintään koko seuraavan kuukauden syön vain keitettyjä porkkanoita ja juon vettä. No, ainakin huomenna pidän paastoa. Ai sä otit tuollaisen kakkupalan? No, ehkä minäkin sitten.

Tässä lyhyt summa summarum kulinaarisista kakkuövereistäni Prahan kahviloissa. Meni vähän Kylli Kukk -linjalle, eli kakkupala päivässä pitää joogaajan notkeana (vaikka hän tästä linjastaan onkin sittemmin valitettavasti lipsunut). Mikä siinä onkin, että vaikka kotona jääkaapissa pilkahtelee valo eikä paljon muuta, niin matkalla tuo syömishomma riistäytyy täysin käsistä. En ole enää pitkään aikaan viitsinyt järkyttää itseäni punnitsemalla lomakilojani reissujen jälkeen - itse asiassa, nyt kun tuli vaaka puheeksi, niin ulkoistin painonmittauspalvelut parvekkeelle. Vaaka lähti jäähylle, fengshuin nimissä tietenkin. Ajattelin, että mitä en näe, se ei ahdista - eikä vaaka ainakaan kerää pölyä lattianrajassa. Siitä voisi varmaan luopua kokonaan - peili ja housujen vyötärö kertovat kyllä missä mennään.

Siinä missä asunnon virtaviivaistaminen on hyvässä mallissa, tavarankesytystaitoni lähes huippuunsa hiotut ja kodin energiat pääsevät vapaasti kulkemaan, niin en ole saanut samaa tatsia omaan kehooni ja sen lempeään chi-virtaukseen. Sen huomasin hotellihuoneessa keskellä yötä: pitelin vatsaani, sydän hakkasi hulluna ja tein dieettilupauksia liian tukevien tsekkiläisten aterioiden jälkimainingeissa. Sillä minunhan pitäisi jo ammatillisessa energiamielessä olla kiinnostunut superruoasta ja viherpirtelöistä ja rakkaudella tuntikausia kypsytetyistä terveellisistä pataruoista. Olenkin kiinnostunut syömään kaikkea mikä maan ja taivaan välissä kasvaa (ja liikkuu), en vaan ole niin kiinnostunut valmistamaan ruokaa itse. Mietin, että voiko se johtua "kotitalousopettajan lapsilla ei ole kauhaa" -syndroomasta, mutta sitten onneksi sain lohduttavan synninpäästön - kaikki on tähtimerkkiini kirjoitettu. Me kaikki vaan emme ole huippucheffejä.

Kiinalaisen astrologian vuosieläimestäni, eli Lohikäärmeestä sanotaan mm. näin: "Lohikäärmeen hyvä terveys on yllättävää, sillä ruokailutottumukset eivät ole yleensä kovin terveelliset. Lohikäärmeellä on liian kiire miettiä, miten saavuttaa maailman herruus; hän ei ehdi murehtia syömisiään. Syöminen on Lohikäärmeelle yleensä vain välttämättömyyksiin kuuluva ohimenevä tapahtuma. Hän nappaa syötäväksi sitä, mitä on juuri sillä hetkellä saatavilla - yleensä jotain epäterveellistä" [Gerry Maguire Thompson: Johdanto kiinalaiseen astrologiaan]. Mieleen muistuvatkin pikalounaat työpaikalla tietokoneen ääressä: samalla kun toinen käsi työnsi paahtoleipää suuta kohti, niin toinen askaroi työtehtävien kimpussa. Välillä piti miettiä, että mahdoinkohan jo syödä. Tosin kyseessä oli maan tapa, joka tarttui työkulttuurin mukana. Ja niin kuin tässä ei olisi riittävästi sulateltavaa, BaZi-kartaltani lisäksi löytyvälle kolmoistiikerille sanotaan, että sen olisi vältettävä mässäilyä ja keskityttävä lähinnä lehtikasviksiin ja ituihin. Boooring!

Koska ongelman tiedostaminen on kuitenkin puoli ruokaa, niin ehkäpä tässä on vielä toivoa. Porkkana on hyvää ja halpaa ja äkkiähän sen suuhunsa nappaa tässä kiireempien asioiden keskellä (ja siitä voi myös valmistaa kakkua). Omistan myös smoothie-koneen, joten laiskuus käydä kaupassa ostamassa pirtelöainekset on ainoa tekosyy. Vesikin on ilmaista ja huuhtelee aivotoiminnan kirkkaammaksi, suolistosta puhumattakaan. Joulut, runeberginpäivät, ystävänpäivät, synttärit ja laskiaispullakausi on ohitettu (tosin ei kunnialla) ja prahalaiset hienostokahvilatkin tuli tutkittua perusteellisesti, makuvivahteita verraten. 

Päätin nyt vakaasti antaa suolistolleni pienen paussin, onhan se kirottu bikinikausikin taas kohta tulossa. Yinin ja yangin merkeissä nyt on aika elää hetki ilman makeita houkutuksia, syödä vähemmän, katsoa tarkemmin mitä suuhun pistää ja palata askeesin pariin. Siis ainakin ensi sunnuntaihin asti, jolloin ystäväni ovat kutsuneet minut all you can eat -kakkubuffetille. Siihen asti nämä kuvat toimikoot silmänruokana ja muistutuksena makeista ajoista.


Paksuakin paksumpaa tummaa kaakaota, jota voi syödä lusikalla. Suomessa perinjuurin harvinaista.

Kakkua on siinä monenlaista. Nam.



sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Kubismin kulmat

Syntymäpäiväreissu vei minut Tsekkeihin ja Prahaan ja pääsin muutamaksi päiväksi vanhan Euroopan hienostuneisiin tunnelmiin. Mukulakivikatuja, jotka tuntuivat jalkapohjassa päivä päivältä enemmän, kaartuvia kujia ja koristeellisia kortteleita. Kaikki Prahassa tuntui olevan kaartuvaa, pyöreää, aaltoilevaa, kauneuden tähden tehtyä ja siten fengshuin hengen mukaista. Hotellihuoneessakin oli kunnon sängynpääty, samanlaiset yöpöydät ja valaisimet ja korkealle kurottava holvikatto. Sängyn päältä oli aivan kuin tilauksesta poistettu kattokruunu (pelkkä koukku näkyi korkeuksissa) eikä huoneessamme ollut kattoparruja tai peilejä, joten olimme fengshui-mielessä otollisessa paikassa. Olin varta vasten halunnut vanhan miljöön hotellin, olimmehan niin historiallisessa kaupungissa. 

Heti ensimmäisenä päivänä eksyimme kiinnostavan oloiseen Kubismi-museoon, joka sijaitsi Mustan madonnan talossa. Kubismi tuntuu nykysilmin kovin trendikkäältä, sillä koruissa ja sisustusesineissä on viime vuosina näkynyt usein graafisia kolmioita tai kuusikulmioita sekä teräviä, kolmiulotteisia muotoja. Se, että kubismia sovellettiin maalaustaiteen lisäksi arkkitehtuuriin, sisustukseen sekä huonekalusuunnitteluun, oli uusi tuttavuus.

Kubistinen sisustus muodostui ikäänkuin vääristyneistä huonekaluista, joista törrötti kaikkialta jokin uhkaava kulma. Myös värit olivat tummanpuhuvia. Onneksi museossa sai ottaa kuvia ilman salamaa, jotta pääsette mukaan kierrokselle.

Kubismi eli vain hetken aikaa (n. 1907-1914), muutaman hassun vuoden ennen ensimmäistä maailmansotaa. Kun katselin näitä huonekaluja, oli helppo ymmärtää miksi: kaikki nämä terävät kulmat luovat niin leikkaavaa sha-energiaa, ettei sellaisessa ympäristössä voi kenelläkään olla hyvä olla. Itse asiassa mieheni joutui pakenemaan vessaan saatuaan kovan yskänkohtauksen ja itselleni tuli painostava tunne rintakehään, joka tuntui vielä rakennuksesta poistumisen jälkeen jonkin aikaa. Joko kyse oli itse rakennuksesta, huonosta sisäilmasta ja piilevästä homeongelmasta tai sitten museossa oli vaan tosi huonot fengshui-vibat juuri terävän, leikkaavan energian vuoksi. Veikkaan jälkimmäistä. 

Tämä "nyrkki silmään" -suuntaus kuoli siis omaan mahdottomuuteensa, kunnes moderni arkkitehtuuri suorine linjoineen otti taas vallan sotien jälkeen. Tiedän olevani naiivi, kun haikailen vanhan (prahalaisen) kuvankauniin rakennussuunnittelun perään, jossa kipsikoristeita, pastellivärejä ja pyöreitä kulmia ei säästelty, ja kyselen miksi enää ei rakenneta niin kauniita taloja (olen kuullut, että sillä on jotain tekemistä rahan kanssa), mutta kyllähän tähän joku roti täytyisi tulla. Suomen uudisrakennukset ovat pelkkää lasilaatikkoa toisensa perään, terästä ja väreinä niinkin innovatiivisia kuin harmaita. Ei ihme, että lasikaupungeissa on niin luotaantyöntävä, suorastaan tyly tunnelma: ihminen on tottunut jo äidin kohdussa siihen, että lämmintä, pehmeää, pyöreää, kaartuvaa ja todennäköisesti vaaleanpunaista sen olla pitää. Sitten synnyt maailmaan ja kohtaat jotain tällaista:



Aika huikeat piikit, eikö totta! Tämä moderni patsas löytyi myös Prahasta ja näen siinä kyllä omanlaistaan kauneutta ja kiehtovuutta, mutta fengshuin kannalta tämä on ihan järkyttävä. Onneksi se sentään osoittaa taivasta kohti eikä kenenkään ikkunasta suoraan kotiin. Muutoin kyseessä olisi lähes avoin sodanjulistus. Tai naapuriviha.

Kun katsot seuraavissa kuvissa näitä kubismin kulmia, niin mitä ajatuksia mieleesi virtaa? Oletko yllättynyt, innoissasi vai alkaako ahdistaa? Hetken verran tällainen sisustus avaa silmät ja näyttää maailman eri tavoin. Jos täällä asua pitäisi, asia olisi aivan toisin. Ensinnäkin polvet ja kyynärpäät olisivat jatkuvasti mustelmilla, jos ne osuisivat strategisiin kohtiin ja toisekseen veikkaan, että ihmissuhteisiin saattaisi tulla säröjä, kun koko ajan tekisi mieli ärähdellä ja haastaa riitaa. Niin, kubismi kaatui siihen, että sota syttyi...

















































Kuplivat terveiset Prahasta!


torstai 4. helmikuuta 2016

Sängynpäätysaaga

Fengshuin mukaan sängynpääty on ihan must. Fengshui-guru Katie Weber huomasi, että etenkin sinkuilta puuttuu usein sängystä pääty, mikä voi selittää osaltaan partnerin puuttumista. Hän kirjoittikin painokkaaseen sävyyn kaikkia lukijoitaan tekemään edes yhden tärkeän muutoksen vuonna 2016, nimittäin hankkimaan kunnon sängynpäädyn. 

Sängynpäädyn tulisi olla mahdollisimman tukeva ja aidoista materiaaleista tehty, jolloin se tukee nukkujaa ja seinään nojailijaa sekä fyysisesti että henkisellä tasolla. On levollinen olo, selusta on turvattu. Metallinen tai rottinkinen rimpula ei käy, koska eihän se anna tukea juuri lainkaan. Nojailu on ikävää kun kalterit tai rimat painavat selkää. En myöskään oikein innostu vanhoista puuovista sängynpäädyn korvikkeena, sillä ne ovat... korvikkeita.

Tästä pääsemme suoraan ongelman ytimeen. Oletko viime aikoina yrittänyt etsiä Suomesta esteettisesti miellyttävää sängynpäätyä? Entä oletko löytänyt? Niin! En minäkään. Askot, Iskut ja Ikeat ovat täynnä vain laatikkomallisia päätyjä, jotka joko ovat mielikuvituksetonta puuta/kovalevyä tai sitten päällystetty jollain hajuttomalla ja mauttomalla, siis neutraalilla, kankaalla. Ruokahalu ei varsinaisesti herää näitä katsellessa. Missään ei näy pyöreitä muotoja ja kaaria, topattuja ja mielellään puudetaljein koristeltuja päätyjä. Sellaisen minä haluaisin. Vähän vanhan ajan charmia ja romanttista viehättävyyttä omaan bouduaariin.

Nykytrendi makuuhuoneissa tuntuu olevan niukka musta-valkoisuus, harmaalla piristettynä. Se on ihan fine minulle. Sänkypeittoa ei juurikaan tarvita, sillä ryppyiset pellavalakanat kuuluu nyt jättää yön jälkeen rennosti näkyviin. Sekin on erittäin ok. Mutta sängynpääty, sitä ei näy juuri kellään. Korkeintaan pari isoa tyynyä nojaa seinään ja teeskentelee olevansa sängynpäätynä. Hmmph!

En tiedä johtuuko trendi siitä, että Suomessa myytävät sängyt ja irtopäädyt ovat niin rumia vai mistä. Miksi elämme runkopatjojen luvatussa maassa? Mitä tapahtui oikeille sängyille?

Itselleni tuotti suurta pulmaa reilu vuosi sitten ostaa uusi sänky. Mies kieltäytyi enää nukkumasta vanhalla, hänen mielestään liian pehmeällä patjalla ja sen myötä piti vaihtaa koko sänky eri leveyteen. Oli siis tehtävä suuria sisustuspäätöksiä. Jos minulta olisi kysytty, sänky olisi tilattu Englannista tai ainakin Manner-Euroopasta, jossa vielä ymmärretään hienostuneen sänkykulttuurin päälle. Koemakaaminen vaan on vähän vaikeaa etätyönä ja rahdin suuri hinta pisti sydämen solmulle. Pulmallista ovat myös eri mitat: siinä missä suomalaiset parisuhteet lepäävät 160 cm reviirillä, niin esimerkiksi Briteissä on 150 cm sängyn normimitta. Oli pakko tyytyä - kyllä, juuri niin - runkopatjoihin. 

Olen nyt yli vuoden ajan elänyt vaarallisesti. Minulla ei ole ollut sängynpäätyä. Elämäni stabiliteetti on ollut kerrassaan heitteillä. Olen aina välillä tuskaisesti selaillut Huutonettiä ja Toria ja kierrellyt antiikkisivustoilla, mutta mitään ei löydy. Nyt en edes voisi hankkia oikeaa sänkyä kaksine päätyineen, sillä runkopatjamme eivät mahtuisi toisen sängynrungon sisään, joten olisi siis tyytyminen kivaan sängynpäätyyn. Jos niitä saisi jostakin. Yksi vaihtoehto olisi toki nikkaroida sellainen, mutta työtilojen, työkalujen ja kuljetusmahdollisuuden puuttuessa se tuntuu hankalalta. Ja ensimmäinen versio on yleensä se muotopuoli-proto, jonka jälkeen vasta hiffataan kuinka asiat olisi pitänyt tehdä. Ei kiitos. Näin jo Torissa ainakin yhden itsetehdyn sängynpäädyn, joka oli myynnissä materiaalikustannusten hinnalla. Myyjä oli varmaan onneton, kun haaveiltu pääty ei onnistunutkaan yli odotusten. Ja miksi ylipäätään tehdä sängynpäätyä itse, jollei markkinoilla olisi ammottava aukko juuri sänkyjen kohdalla. Jos olisin varakasta kauppiassukua, saattaisin hyvinkin alkaa maahantuoda kauniimpia sänkyjä Suomeen. Jonkun ainakin pitäisi tehdä se. 

Tällä hetkellä minulla on hieman huvittava sängynpäätyratkaisu käytössä ja ei, en aio ottaa siitä kuvaa. Kävin nimittäin hakemassa kellarista ylimääräisen sijauspatjan, taitoin sen kahtia ja pujotin vanhan pitsipussilakanan päälle. Tämä "komeus" on nyt kiilattu sängyn ja seinän väliin ja on erittäin temp-ratkaisullinen. Mutta mitä en tekisi paremman fengshuin eteen!

Sitä oikeaa odottaessa, tässä muutama haavekuva ihanista sängyistä päätyineen. 


Loafin mallistoon kuuluva Coco saa minut huokailemaan. Loaf.com










Tässä yllä taas ehkä kaunein sänky mitä silmäni ovat koskaan nähneet! The French Bedroom Companyn valikoimaan kuuluva sänky on sulaa Parisian chic -estetiikkaa ja hemmottelevia amorinkaaria. Tällaisesta sängystä ei voi herätä huonolla tuulella, sillä rakkaudentäyteisen yön jälkeen heräät armaasi sinulle varta vasten valmistaman cafe au laitin ja tuoreiden croissantien tuoksuun... Tämä täytyy saada pikimmiten! 

Jos palaamme jälleen maan kamaralle, niin ihana suomalaisesta minimalismista poikkeava ratkaisu löytyy Mimmu Koivun blogista, jossa vanha sanoisinko erikoinen sängynpääty on piilotettu mustan liitutaulumaalin alle. Ihanat kaaret ja kuviot! Kelpaisivat tännekin milloin vain. Ja tuollaisen maalaus + muutama naula -nikkaroinnin minäkin osaisin tehdä.


www.styleroom.fi/album/55887-sangynpaaty