Sivut

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Kevätretki fengshui-koteihin

Osallistuin Suomen fengshui-yhdistyksen kevätretkelle toukokuussa. Olin ensimmäistä kertaa mukana ja tutustuimme kahteen Kristiina Mäntysen piirtämään fengshui-kotiin Naantalissa ja Paimiossa. Siinä missä ensimmäisen perheen mies nimenomaan halusi oman "fengshui-linnakkeen" ja päätti arkkitehdin valinnasta, toisen perheen isäntä taas tuumasi, että "en mää semmosiin fengshui-hömpötyksiin usko." Mutta kuten hyvin tiedämme, kaiken takana on yleensä nainen. Niin tässäkin tapauksessa ja naisen fengshui-vakaumus ylitti miehen skeptisyyden.

Haluamme fengshuita! -lapsiperheen talo oli haastavalla kalliotontilla ja valmiissa talossa oli peräti 12 kulmaa (jota kuulemma rakennusvaiheessa sadateltiin useamman kerran. Opin myös sen, että kulmien rakentaminen on talossa kalleinta, kattojen ja hormien lisäksi). Tällaiseen erikoisuuteen päädyttiin tontin ja valonkierron ehdoilla ja jotta saatiin suojaisa sisäpiha.


"Ei me mittää fengshuita tarvita" -isäntä ja "jospa kuitenkin otetaan fengshui-ammattilainen" -emäntä taas oli eläkkeelllä oleva pariskunta, joka oli rakentanut loppuelämän talon lähelle palveluita. Yhteen tasoon rakennettu talo oli aurinkoisella paikalla ja sen puutarha kasvihuoneineen herätti vierailijoissa yhtä paljon innostusta kuin seesteiset sisätilatkin. Täällä oli luotettu vanhoihin hyviksi todettuihin tilajakoihin, kuten siihen, että talossa pääsee kiertämään ympyrää huoneista toisiin ja että keittiö on oma kokonaisuutensa, olohuoneesta erillään. Mummola-henkinen fiilis puri kummasti ja olimme heti käymässä taloksi. Olisimme mielellään jääneet pitemmäksikin aikaa upottavien sohvien uumeniin
ja seinäkellon tikitystä kuuntelemaan, vaikkapa iltapäivätorkuille. Hyvä fengshui-tunnelma tainnutti meidät lumoukseen - vai olisiko osansa ollut herkullisilla kahvipöydän antimilla? Vaikka talo oli rakennettu vasta viitisen vuotta sitten, tuntui kuin se olisi sijainnut paikallaan jo parisenkymmentä vuotta. Energia oli siis asettunut kodikseen.

Molemmissa taloissa yhteistä oli se, että arkkitehti oli halunnut luoda avaran sisäänkäynnin. Tämä pohjaa fengshui-ajatukseen ming tangista, "isosta kirkkaasta salista". Näyttävä ja tilava eteinen, jossa mielellään on vähän wow-efektiä, antaa esimakua tulevasta ja ikään kuin virittelee sisääntulijan oikeaan mielentilaan. Jos tältä näyttää jo ovelta, niin mitähän muuta on vielä luvassa nurkan takana? 


Itseäni eniten yllätti se, että Naantalin kohteessa fengshui-arkkitehti kävi tontilla vain kerran projektin alussa ja lopuksi vasta valmista taloa katsomassa (tämä on aina projektikohtaista, joten välillä tontilla saatetaan ravata tiuhempaan tahtiin). Toki väliin mahtui paljon puhelin- ja sähköpostipalavereja. Fengshui-arkkitehti kävi siis käytännössä tontilla mittaamassa ilmansuunnat sekä rakennusajankohdan energiat ja miettimässä miten talo istuu tontille. Sen jälkeen hän piirsi talon, ottaen huomioon sen asukkaiden ming gua -kohtalonnumerot ja kunkin perheenjäsenen suotuisat ilmansuunnat, pääpaino tietenkin perheen vanhempien hyvinvoinnilla. Xuankong feixing -menetelmällä mietittiin tarkemmin huoneiden sekä huonekalujen sijoittelua - ja arkkitehdin hihasta löytyi vielä muutama muukin klassisen fengshuin menetelmä. Varsinaiset rakennuslupapiirustukset hoiti paikallinen arkkitehti. 

Tämän 12-kulmaisen lapsiperheen talon rakentaminen oli loppusuoralla ja siksi sen energiat eivät olleet vielä aivan asettuneet. Oli mielenkiintoista nähdä, että rakennus ei istunut tontilla perinteisesti selkäpuoli kalliota vasten, vaan talon istuma oli määritelty sisältäpäin sekä lentävien tähtien että "kapteeninpaikkafiiliksen" perusteella. Keittiöstä näki ikään kuin koko asunnon liikenteen, se oli vartiopaikalla, ja siihen fengshuin istuma päätettiin sijoittaa. Tämä oli hyvä havainto siitä, että paperilla fengshui-sääntöjä pyöritellen voidaan tehdä ihan eri ratkaisuja kuin paikan päällä tunnustellen. Ja fengshui on nimenomaan paikan omien energioiden tutkimista ja parhaiden ratkaisujen löytämistä sen asukkaiden kannalta.

Olin ehkä naiivisti kuvitellut, että alusta asti fengshuin mukaan suunnitelluissa kodeissa ei ole mitään teräviä sha-linjoja ja tunnelma on "pehmeä", mutta asiat eivät ehkä aina mene niin kuin paperilla suunnitellaan. Se, että talossa oli 12 kulmaa, ei ole ihan perinteinen fengshui-ratkaisu. Lisäksi ymmärsin, että perhe päätti itse sisustuksen yksityiskohdista projektin edetessä ja mm. takan paikka meni vaihtoon. Tämä lienee rakentaessa tyypillistä - ensin suunnitellaan ja sitten tehdäänkin toisella tavalla, kun ajatukset prosessin myötä muuttuvat ja kirkastuvat. Osa sisustuksen kiintokalusteratkaisuista oli omaan makuuni vähän "teräviä" jos leikkaavaa sha ch'i -energiaa ajatellaan, mutta toisaalta, sisustuselementit ovat helposti kulmikkaita: saarekkeet, takat, keittiökalusteet, palkit, kattorakenteet. Talosuunnitelman tilaajat voivat itse päättää, tuleeko fengshui-taloon myös fengshui-sisustussuunnitelma.


Hauskaa oli kuulla, että perheen isäntää varten oli olohuoneessa punainen matto ja torkkuhuopa ja istuinpaikka takkatulta kohti (maaihmisenä hän kaipasi auttavaksi elementiksi tulta), kun taas perheenäiti istui kulmasohvalla eri suuntaan eli omaan suotuisaan suuntaansa ja piti jalkoja harmaalla rahilla - hänen auttava elementtinsä kun oli metalli. Heillä oli myös eri suotuisat suunnat makuuhuoneessa - mutta mitä tehdä kun kulmasänkyjä ei ole vielä keksitty? Asia oli ratkaistu niin, että mies perheenpäänä sai nukkua sängyssä omaan suotuisaan suuntaansa ja perheenäiti taas sai luvan ottaa päivätorkkuja sohvalla pää omaa suotuista suuntaansa kohti. Kompromisseilta ei vältytty siis fengshui-talossakaan!

Pidin eniten tämän talon saunaosastosta, jossa oli ihana puun tuoksu ja pyöreitä elementtejä, kuten pyöreä ikkuna saunan ovessa. Mietimme fengshui-ryhmäläisten kanssa yhdessä mistä lasinen saunanovi -trendi oikein juontaa juurensa. Pidimme kaikki ehdottomasti enemmän traditionaalisesta puuovesta, joka takaa intiimiä yksityisyyttä löylyhuoneeseen. Sauna omana tilanaan ja pesuhuone omanaan niin ei tarvitse katsella kun toiset peseytyvät, vaan voi keskittyä saunan meditatiiviseen tunnelmaan, mielellään vähän hämärässä. Itse en ainakaan tykkää, että pesuhuoneen kirkkaat valot ja pesemisen meininki välittyvät lauteillle asti. Olisiko aika pistää lasiseinätrendi uusiksi?


Tässä vielä jälkilöylyt fengshui-kodeista kuvien muodossa. Ainoastaan kaksi viimeistä kuvaa ovat eläkeläispariskunnan kodista/puutarhasta, muut ovat lapsiperheen kotoa. "Mummolassa" kun oli niin chillout-fiilis, että keskityin vain hyvien energioiden vastaanottamiseen (ja mansikkakakun ahtamiseen). Oma koti mansikka, muiden kodit mustikoita. Marjaisaa kesänalkua kaikille fengshui-sisustajille!

Löylyhuoneen puinen tuoksu. Heti teki mieli vetää ovi kiinni ja lauteille! 




Keittiöön oli valittu punaiset tasot ja pienkodinkoneet. Epäilemättä fengshuilla oli tässä näppinsä pelissä.



Tällä etelänpuoleisella sisäpihalla on millä mallata - istuisinko tänään sohvalla, ruokailuryhmässä vai metsän läheisyydessä?


Sisäpihan näkymiä ihastelemassa fengshui-konsultit Pia Päiviö (piilossa) ja Tarja Aaltonen etualalla. Kyl tääl niimpal valoa on!
Ruokatilaan oli teetetty pyöreä pöytä perheen omille ritareille.

Toinen fengshui-kohde oli puolestaan varsinainen viherpeukaloiden ihmemaa, moderni mummola.


Fengshui-retkeläisten päivän päätöskuva. Cheese!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti