Sivut

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Fengshui-sammakon kesäennuste

Suomessa uskottiin parikymmentä vuotta vakaasti sammakkomiehen kesäsääennustuksiin. Samalla kun niille vähän naureskeltiin, ei kukaan näin sääkeskeisessä yhteiskunnassa voinut välttyä keskustelemasta pitivätkö ennusteet tänä kesänä paikkaansa vai ei. Ensin sammakko, sitten kainuulaismies lähtivät paremmille sääasemille jo muutama vuosi sitten ja Suomeen jäi sammakkomiehen kokoinen perinteisten luonnonmenetelmien sääennustevaje. Lienee syytä katsoa, mitä fengshui-sammakko sanoisi tulevan kesän säistä. Sammakko kuin sammakko, eiköstä vaan. 

Itämaisen astrologian avulla voidaan myös ennustaa säätä, sikäli kuin taidot ja rahkeet riittää, ja niin teki Rauli Pitkänen vuoden alussa luennoidessaan Tuli-Apinan vuoden energioista. Erityisesti mieleeni jäi uhkaavat sanat, että jos kesäkuun alussa sairastuu, heikommille saattaa tulla saman tien noutaja tästä elämästä seuraavaan. Kuinka ollakaan, toukokuun vaihtuessa kesäkuuksi yksi jos toinenkin tuttavani eri puolilta maailmaa alkoi sairastella, sitkeää flunssaa, kähisevää kurkkukipua, kipunoivaa keuhkoputkentulehdusta, kovaa kuumetta. Tämä vuosi on jo painunut historian kirjoihin ns. julkkisten kuolinvuotena, joten minua alkoi kiinnostaa se, mitä muuta Rauli sanoikaan tästä vuodesta. Itsekin viikon sairaspedillä olleena ja vatsalihaksiani yskimällä treenanneena mietin, että tämä ei voi olla sattumaa. Ajassa ja energiassa on nyt jotain meneillään, kun porukkaa kaatuu kuin heinäseipäitä ilman, että olisi talven pahin lenssukausi meneillään. Eihän ihmisten kesän kynnyksellä, helteisessä ilmamassassa tulisi hukata aikaansa moiseen. Jo joutui armas aika, joka sinun on ulkoilmassa viettämän. Valoisat kesäyöt eivät ole ihan sama asia vuoteesta katsoen.

Tälle apinanvuodelle fengshui-sammakko lupasi kosteaa lopputalvea, aikaista kevättä, lyhyttä kuumaa kesää ja sateista syksyä. Talvikin tulee tavallista aikaisemmin, piru vieköön. Tähän mennessä ennuste täsmää, sillä kevät tuli aikaisin ja toukokuu oli tavanomaista kuumempi.

Muistiinpanoissani lukee seuraavaa: "20.5.2016. Tuli saa vierailijaksi tulen. Kolmas Qi. Kesä saa vierailijaksi kuumuuden. Kuuma kesäaalto, sadetta vähän. Ihmiset kärsivät kehon keskiosan kuumuudesta, kuulon heikentyminen, näkö hämärtyy, yskä, tukkoinen nenä. Jos sairastuu vakavasti, kuolema korjaa helposti."

Milloinkas Suomessa alkoi lämpimät säät? Olisiko ollut juuri noilla main kun alkoi hellejakso, muutama päivä sinne tänne.

Jos kesälomiaan vielä miettii, niin on ehkä hyvä tietää nämä päivämäärät: 22.7. "viileys saapuu, kuuma kesä muuntuu valkoiseksi kasteeksi" ja 22.9. "kylmyys saapuu, sade lankeaa, puut lakastuvat ajoissa". Näyttää siltä, että mökille on mentävä tänä kesänä ajoissa ja varauduttava siihen, että elokuussa ei enää tepastella bikineissä. Syksylle lienee syytä varata etelänlomaa, jotta kestää taas koko pitkän talven, uuh. Ei ajatella sitä ihan vielä.

Fengshui-sammakko on puhunut. Odotan siis kuumaa kesä-heinäkuuta ja tarkkailen mitä tapahtuu 22.7. Siihenkö se ilo loppuu? Vaikken oikeista elävistä sammakoista oikein välitäkään, vaan juoksen ennemmin karkuun, niin toivotaan, että fengshui-sammakko on oikeassa ja tulisi pitkästä aikaa lämmin, ellei peräti helteinen juhannus. En enää oikein jaksaisi toppatakkikelejä kokon äärellä. 

Sommaren är här! Olkoon se kerrankin pitkä ja kuumahko kesä.

------------------------------------------------------------

Ne, joita kiinnostaa tarkemmin mitä Rauli luennollaan sanoi, voivat katsoa videon täältä:

https://www.youtube.com/watch?v=7Ijk9atTles  


Kuva: Etsy/A.Kurbiel


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti