sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Fengshui on kodin personal trainer


Turun Sanomien artikkeli fengshuista on ilmestynyt, avec mua. Olin varoitellut tuttavia facebookissa, että saattavat joku päivä tukehtua aamukahviinsa nähdessään yllättäen kuvani lehdessä, mutta ehkä järkyttyneempi olin itse. Voi ei, tuoltako mä näytän, ja ihan julkisesti! Ehkä kameran linssi jotenkin vääristää ja sanomalehtipaperi suurentelee ihohuokosiani. Säärikarvat eivät onneksi käy, kun ne tajusin sheivata, ja ikkunatkin pesin muun kuuraamisen ohella. Kaikki ei ole siis aivan menetettyä.

Toisaalta tietysti aivan fantastista päästä näin isosti esille fengshuin kanssa. Jaana Pakarisen kirjoittama juttu oli mukava, asiallinen ja suuhuni sopiva. Ja kuulemma ainakin Hesarissa 1/8-sivun kokoinen mainos maksaa 2000 euroa, joten voisi ajatella, että tässä koko sivun jutussa on nyt ilmaista mainostilaa sellaisella rapialla 16 000 eurolla. Ei paha! Väliäkö sillä, jos näytän lehtikuvassa turvonneelta, ei kai tämä mikään mallikilpailu ollutkaan. (Jotain tarttee silti ehkä tehdä. Julistaa keittiö no go -alueeksi tai kehittää pakonomainen lenkkeilytarve.)

Tekstiä on toki lyhennetty kun fengshui ei yhteen artikkeliin millään mahdu. Suonette siis anteeksi, että tässä ei kovin syville vesille vielä mennä ja moni asia on jäänyt pois tai oiottu suoraksi. Mukava asento nojatuolissa ja tuhti kirjapino fengshui-oppaita korjaavat sen asian. Voit myös tulla kurssilleni syksyllä!

Koska kaikki eivät Turun Sanomien lukijakuntaan tai ilmestymisalueelle osu, niin iloksenne näpyttelen artikkelin sisällön tähän blogiin. Näin se käy:


"Fengshui on kodin personal trainer

Fengshui-sisustuksella pyritään kodin harmoniaan, joka saavutetaan viiden elementin, maan, veden, tulen, puun ja metallin luonnonmukaisella tasapainolla. Fengshui on sisustuksessa jälleen pinnalla konmari-villityksen ansiosta. 

Suomessa fengshui-sisustuksesta alettiin puhua 1980-luvulla. Vuosituhannen vaihteessa sen suosio hiipui, mutta nyt viimeisen viiden vuoden aikana fengshui on jälleen herättänyt kiinnostusta kodin sisustamisessa. Turkulaisen fengshui-konsultin Virpi Karjalaisen mukaan fengshui ei suinkaan ole jäänyt esimerkiksi järjestämisoppi konmarin jalkoihin.

 - Perusajatushan niissä on ihan sama, eli raivataan vanhaa pois, ja siivotaan koko kämppä turhasta tavarasta. Se on fengshuinkin lähtökohta, mutta fengshui on myös paljon enemmän, hän toteaa. 

Tarkoituksena on saada asuntoon tarpeeksi tilaa qi-energian vapaalle virtaamiselle.

 - Usein käytetään vertausta lihavaan ihmiseen. Eli kodissa tulisi olla niin paljon tilaa, että todella lihava ihminenkin mahtuisi kulkemaan asunnossa vaivattomasti kolhimatta itseään huonekaluihin, Karjalainen kertoo. 

Myöskin teräviä kulmia eli niin sanottua sha-energiaa tulisi välttää ja suosia kodissa mahdollisimman luonnonmukaisia muotoja. Koko fengshui-sisustus ottaakin mallia luonnon tasapainosta ja sen elementeistä. 

Karjalaisen mukaan fengshuita aivan turhaan ajatellaan usein mystisenä salatieteenä.

 - Vaikka usein saatetaan ajatella, että fengshui on hörhöilyä, se on oikeasti aika järkiperäistä. Esimerkiksi sängynpäätyjä fengshuissa suositaan, koska ne antavat tukea elämälle ja parisuhteelle, mutta toisaalta ne suojaavat seinää tummentumilta, antavat ryhtiä sängylle ja helpottavat seinään nojailua ilman, että pää kolahtaa seinään. Fengshuita on ollut olemassa noin 3000 vuotta, kyllä siinä ajassa huonoimmat ideat ovat ehtineet karsiutua pois, Karjalainen sanoo.

Karjalainen vertaa fengshuita kodin personal traineriin.
 - Kun kroppa personal trainerin avustuksella koetetaan saada toimimaan, tasapainoon ja nesteet liikkeelle, niin samalla tavalla fengshuissa pyritään saamaan koti luonnolliseen balanssiin ja energiat kiertämään, hän sanoo. 

Fengshui-konsulttina Karjalainen myös toimii kuten personal trainer. Hän antaa vinkkejä ja neuvoja kodin tasapainottamiseen, mutta itse muutostyö jokaisen täytyy tehdä itse. Syksyllä hänellä alkaa Turun työväenopistolla fengshui-sisustamisen kurssi, jonne jokainen voi mennä hakemaan vinkkejä oman kotinsa sisustamiseen.

Fengshuissa ei pyritä Karjalaisen mukaan antamaan liian tiukkoja sisustusohjeita, vaan fengshuita voi jokainen soveltaa oman persoonansa ja sisustusmakunsa mukaan. Jos esimerkiksi tiettyyn osaan kotia kaivataan tuli-elementtejä, voivat ne olla vaikkapa väreillä toteutettuja, kuten punaisen, oranssin ja pinkin eri sävyjä.

 - Tai jos ei tykkää sisustaa väreillä, kuten nykyisin niin monet, jotka suosivat valkoista sisustusta, tällöin tulielementit voivat löytyä myös materiaaleista ja muodoista. Tuli-elementit voivat olla esimerkiksi kynttilöitä ja nahkaa, sekä liekkimäisiä kartionmallisia muotoja, Karjalainen neuvoo.

Fengshuissa energian vapaan liikkuvuuden lisäksi kaiken a ja o ovat viisi elementtiä, tuli, maa, vesi, puu ja metalli sekä näihin liittyvät ilmansuunnat. Ne yhdessä muodostavat fengshuin perustan, pohjapiirroksen päälle asetettavan bagua-kartan. Jokaisessa ilmansuunnassa tulisi suosia sen omaa elementtiä sekä sitä tukevaa elementtiä viiden elementin kierron mukaan. 

Eri elementit voivat sisustuksessa ilmentyä väreinä, muotoina tai materiaaleina. Karjalaisen omassa kodissa esimerkiksi olohuoneen sohva sijaitsee asunnon pohjoispuolella. Niinpä sohva on täynnä sinisen sävyisiä sohvatyynyjä ja sohvan takana olevissa tauluissa toistuvat vesielementit; on lainekuvioita ja vesipisaroita. Vastaavasti hänen itäpuolisessa keittiössään on paljon puuta materiaalina.

 - Olennaista on myös tietää omat suotuisat ilmansuunnat ja elementit joita katsotaan kiinalaisen astrologian avulla. Astrologia onkin erottamaton osa fengshuita. Se, ketkä kodissa asuvat, määrittelee vahvasti kodin energioita, Karjalainen korostaa.

Lisäksi kaikilla kodin ilmansuunnilla on omat merkityksensä: pohjoinen on ura-aluetta, luode perheen miehen ja matkustamisen aluetta, lounas on sopiva paikka esimerkiksi makuuhuoneelle, sillä se on rakkauden ja avioliiton aluetta. Etelänurkassa taas on maineen ja menestyksen alue.

 - Siksi esimerkiksi työpöytäni sijaitsee kodin etelänurkassa, Karjalainen kertoo.

Hän korostaa, että koko kotiaan ei toki tarvitse laittaa uusiksi fengshuin oppien mukaan, vaan muutoksia voi tehdä myös pienin harkituin seikoin. Esimerkiksi kun pohjoisen ura-alueella sijaitsee Karjalaisen omassa kodissa työpöydän sijaan sohva, hän on ripustanut seinälle uratoiveisiin liittyviä mietelauseita ja kuvia.

 - Ja ihan ensiksi kannattaa lähteä liikkeelle asioista, jotka omassa kodissa tai elämässä ovat pielessä. Jos vaikka parisuhde on kunnossa, mutta terveys ei, niin kannattaa keskittyä fengshuin kautta siihen, Karjalainen vinkkaa.

Karjalainen itse innostui fengshuista kuutisen vuotta sitten törmätessään ostoksilla fengshui-oppaaseen. Innostus jatkui itseopiskelulla, ja myöhemmin hän kouluttautui Helsingissä fengshui-konsultiksi.

Hänelle itselleen fengshui on antanut mielenrauhaa ja kokemuksen siitä, että kodin sisustamisella voi vaikuttaa omaan elämäänsä muutenkin.

 - Fengshui on syvällinen tapa sisustaa. Olen itse aina tykännyt sisustamisesta, mutta esimerkiksi sisustustrendit ahdistavat. Fengshui on pitkäkestoinen sisustustrendi, jossa korostetaan omaa yksilöllisyyttä, ja oma persoona saa näkyä myös sisustuksessa. Sisustuksen ei tarvitse olla mitenkään aasialaissävytteinen ollakseen fengshuin mukainen, Karjalainen kuvaa.



Virpi Karjalaisen vinkkejä fengshuin kokeiluun

Keittiössä on jo paljon aktiivista jang-energiaa, koska siellä on uuni, liesi ja muita laitteita. Näiden vastapainoksi tarvitaan jin-energiaa, joten sinne kannattaa valita rauhoittavia värejä ja tekstiilejä.

Vältä teräviä, kulmikkaita muotoja ja suosi luonnonmukaisia kaarevia esineitä ja huonekaluissa pyöristettyjä kulmia. Sälekaihtimia parempi ratkaisu on esimerkiksi rullaverhot.

Fengshuin mukaan hyvä energia valuu asunnosta hukkaan, jos asunnon läpi näkee suoraan vastakkaisista ovista tai ikkunoista. Energiavuodon takia myös wc:n kansi ja ovi kannattaa aina sulkea.

Peilit heijastavat voimakkaasti energiaa ja tuplaavat sen mitä niistä näkyy. Peilejä ei suositella makuuhuoneeseen niin, että sänky heijastuu niistä. Käännä sänky ehjälle seinälle, pois ikkunan alta. Tue parisuhteen tasa-arvoa parillisilla esineillä ja symmetrialla.

Kun siirrät kodissa 27 esineen paikkaa, kodin energia pääsee vaihtumaan. Nurkissa energia pysähtyy helpommin.

Eteinen on kodin käyntikortti myös fengshuissa. Ulko-ovi edustaa porttia sisäisen ja ulkoisen maailman välillä ja se on qi-energian tuloväylä. Pidä se siis vapaana, valoisana ja houkuttelevana.

Katso kodin pohjapiirrustuksesta asunnon keskipiste. Yritä raivata tila tyhjäksi, jotta siellä on vapaata hengittää; kodin keskusta symboloi koko elämää, sen sujuvuutta ja terveyttä.

Katso kompassilla miten ilmansuunnat kodissasi sijoittuvat. Mieti, mitä elämänaluetta haluat korjata. Sen jälkeen voit lisäillä eri alueille niille sopivia elementtejä, esimerkiksi etelään tuli-elementtejä ja koilliseen koulutukseen liittyviä asioita. Muista raivata uudelle tilaa ja tehdä muutokset ajatuksella, pelkkä fengshui-tehosteiden lisäys entisen sisustuksen päälle ei välttämättä tuota tulosta.

Jos haluat syventyä fengshuihin lisää, suuntaa katse myös kiinalaiseen astrologiaan. Se, oletko omalta elementiltäsi vettä vai tulta, määrittää sen, mitä kotona kannattaa korostaa. Kaikille eivät käy samat ohjeet."





Ai kato, lehdessä on kerrankin joku kiinnostava juttu!




tiistai 26. heinäkuuta 2016

Siivoussäpinät

Kotimatkalla mökiltä takaisin Turkuun päin sain yhteydenoton Turun Sanomien toimittajalta, joka oli kiinnostunut tekemään juttua fengshuista. Kiva! Missä nähdään ja tavataan? Ai meillä? Mainiota, täytyykin vähän siivota.

Olin jo muutenkin miettinyt, että kaipaan kotiin vähän uutta energiaa ja perusteellisen kuurauksen, joten mikä parempi syy kuin valokuvaajan ja toimittajan tulo kotiin. Milloin olinkaan viimeksi siivonnut, katsotaanpas. Ettei ollut peräti huhtikuussa? Vai kesäkuun alussa? Olin niin energeettisesti nuivahtanut touko-kesäkuussa, ettei muistikaan enää pelaa. Siksipä juuri halusin tehdä kotiini energiapuhdistuksen, eli space clearingin. Sitähän ei likaiseen kotiin kannata tehdä, joten luutun varteen on ensin tartuttava.

Kolme päivää aikaa, hyvä. Täytyy siis pestä ikkunat, ripotella merisuolaa nurkkiin, imuroida ja mopata, pyyhkiä pölyt, järjestellä tavarat, ojennella asiat ja kilisytellä ja savuttaa kämppä uuteen uskoon. Entäs tuo keittiön katto? Ehtisikö sen maalata? Tulevat vielä tänne ja ajattelevat, että onpa nuhruinen kämppä, ei ole kyllä fengshuita nähnytkään. Tuokohan yhtään lisää kredibiliteettiä, jos sanon, että kattomaali on kyllä jo ostettu, mutta en ole vielä ehtinyt tässä kiireemmiltäni.

Kun olin avustajana Koti ja Keittiössä ja Avotakassa, kuulin juttuja kodeista, jotka olivat siivottomassa kunnossa ja toimittaja joutui ensin raivaamaan ja luuttuamaan ennen kuin päästiin edes kuvauksia aloittamaan. Päätin, että niin ei käy minun kotonani. Ikkunoiden männynsiitepölykuorrutus ei ehkä näy kameran linssin takaa sanomalehden lukijalle asti, mutta minua se häiritsi. Sitäpaitsi olin keväällä pessyt ikkunat Lidlin astianpesuaineella, joka jätti lasin pintaan vain harmaan kalvon eikä juuri paljon muuta. Opinpahan sen, että seuraavan kerran en käytä kyseistä pesuainetta astioihin, ikkunoista puhumattakaan. Laita lapsi asialle ja tee itse perästä -fiilishän siitä tuli, kun ikkunat piti uudelleen pestä. Nyt säihkyy - tai siis ainakin näkee läpi. Hönkäys käteen ja rinnan kiillotus. Hyvä, sä teit sen!

Ennen kuin pääsin varsinaiselle imuri-moppi-osastolle, piti pyyhkiä pölyt. Kuinka paljon sähkölaitteet voivatkaan imeä pölyä ympärilleen. Sormitesti näytti, että tuonne jäi vielä kerros harmaata untuvaa. Peilit, vessanpönttö, lavuaarit. Siivouskaappi on aikamoisessa epäjärjestyksessä, pitäisikö sitä järjestellä? Takit ja kengät nyt ainakin eteisestä piiloon, niin että jää tyylikkäästi vaan muutama takki roikkumaan, ikään kuin täällä olisi aina näin seesteisen tyhjää.

Olohuoneeseen upposi tunti jos toinenkin, sillä se edustaa pienoiskoossa koko kotia ja sen ilmansuuntia. Pikkupöydät ja lamput lähtivät seilaamaan huoneen laidalta toiselle, palasivat takaisin ja etsivät uutta, fengshuimaisempaa, asentoa. Taulujen kanssa meinasi taas tulla kriisi ja uskonpuute, maalasin yhtä passepartoutia vaaleammaksi, jotta se sopisi muiden joukkoon paremmin. Kukkia ja huonekasveja piti ostaa lisää, jotta huoneen energiatasot nousevat. Pikkuesineitä, onko niitä liikaa? Jaksanko katsella näitä vielä? Tuottavatko nämä minulle iloa? Mihin minä kaikki nämä tavarat tungen? Helkkari, kohta tuikkaan kyllä koko roskan tuleen! Ai niin, ajatukset voivat manifestoitua todeksi, perunkin tuon äskeisen, ettei tule jotain yllätystulipaloa. Eiku räjäytetään vaan koko paska! Onhan näitä jo kateltu.

Minulle tuli fengshui-kriisi. Onko tämä nyt varmasti fengshuin mukaista? Näyttääkö tämä siltä, että täällä asuu fengshui-konsultti? Millainen fengshui-konsultin kämppä ylipäätään pitäisi olla? Ajattelevat vielä, että tällainen kuppainen kaksio kerrostalossa. Missä herraskartano ja tilukset tai edes edustava omakotitalo? Jos kärsisin astmasta, niin tässä kohtaa olisi pitänyt kaivaa astmapiippu esiin hengityksen salpautuessa. Okei, hengitä syvään. Olet asunut jo 12 vuotta täällä, kyllä tämä on hyvä asunto, muuten olisit jo muuttanut pois. Jokainen koti on fengshui-koti. Koti on mielentila. Suitsuke palamaan ja namaste. Kyllä se siitä.

Kun sain uudet huonekasvit paikoilleen, esineet karsittua tai piilotettua ja kämpän kiiltämään, iski vielä viime hetken ärsytys. Tämä lattia on jo niin nähty! Listat on kulahtaneet, en kestä. Tartuin kattomaalipurkkiin, siihen joka oli odottamassa, ja vetelin ensihätään keittiön lattialistat valkoisiksi. Sitten vähän ovenkarmia ja oveakin... Lopulta käskin itseni lopettaa. Ei ne listat kuitenkaan kuvassa näy. Todennäköisesti keittiössä ei edes oteta yhtään valokuvaa. Olin silti tyytyväinen itseeni, sain kolmessa päivässä hurjasti aikaan, kun oli pieni ulkoatuleva kimmoke. Tulkaa toistekin käymään, niin saan yhtä hyvän siivousmoodin päälle.

Onneksi keskityin niin kovasti siivousurakkaan, etten ehtinyt liikaa miettiä mitä pistän päälle, mitä sanon tai miltä näytän. Tukan juurikasvun kyllä värjäsin ja ajelin säärikarvat, ihan vaan siltä varalta, että... Päätin, että on ihan turhaa miettiä etukäteen mitä voisin sanoa, kun en tiedä kysymyksiäkään. Enköhän jotain läppää osaa heittää ja fengshui-asiat nyt on kuitenkin aika hyvin tuoreessa muistissa. Kunhan en vain näyttäisi lihavalta ja vajaamieliseltä kuvissa. Se kun saattaisi karkottaa potentiaaliset asiakkaat tiehensä.

Viimeistelin putsausoperaation koko kodin energiapuhdistuksella. Olin jo mökillä katsonut Denise Linnin, space clearingin oppiäidin videoita ja lukenut hänen kirjaansa Space Clearing A-Z. Halusin ottaa käyttöön muutaman uuden häneltä oppimani kikan ja kertakaikkiaan räjäyttää lian pois kodin uumenista ja tuoda uutta pulppuavaa, säkenöivää voimaa tilalle. 

Tein olohuoneeseen kotialttarin, toin siihen kaikki energiapuhdistuksessa tarvittavat esineet ja elementit. Kukkia edustamaan puuenergiaa, kiviä maadoittumiseen, vuorikristalleilla ja ruusukvartsilla aktivoitua vettä, kynttilän, sulan, äänimaljan, tuulikellot, kuivatun salvianyytin. Keskityin mielessäni ja pyysin kotiini uutta energiaa, uusia alkuja, vanhasta luopumista, onnellisia asukkaita, seikkailuja maailmalla ja luovuutta. Kiersin huoneet yksi kerrallaan ensin tuulikelloja kilistäen, sitten äänimaljaa soittaen. Savustin salvialla ja sulalla kaikki nurkat kiertäen huoneessa ympyrää. Pirskottelin sormillani energisoitua vettä ja siunasin huoneet. Palasin kotialttarille vielä hetkeksi seremonian viimeistelemiseksi. Sen jälkeen pesin käteni energisoidussa vedessä suolalla ja kävin pesulla hikisen urakkani päätteeksi, sielläkin suolalla kehoni energiakenttää puhdistaen. Olin siis valmiina, kotia ja kehoa myöten. Ja kun minulta haastattelussa kysyttiin, mitä olen itse fengshuista saanut, vastausta ei tarvinnut yhtään miettiä. Mielenrauhaa. 

Vierailua ehkä edelsi kiivas kuuraaminen, hirveä sisustushötkyily ja piinkova pähkäily, mutta nyt on hyvä olla. Uudet energiat on saatu liikkeelle ja koti on kerrankin suorastaan sereeni. Joo, ehkäpä se fengshui-konsultti voisi tosiaan asua vaikkapa näin.



Energiapuhdistuksen välineistöä.



Aina vaan lomalla! Ainakin ajatuksissa. Palmut tuovat etelän tunnelmaa.

   
Mikään ei piristä niin kuin pinkki!

Telkkaria katsellessa ei kaivata liikaa muita visuaalia virikkeitä.
 
Keittiö sai luonnon omaa lääkettä lähimetsästä.


Lantti ajatuksistasi. Pöyhin hiukan vaurauskulhoakin.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Ja maailmaa ei siis niinku olekaan...?

Fengshui-konsulttikurssilla annettiin kirjasuosituslista, jonka loppuun oli lykätty Gary R. Renardin kirjoja. Näiden sanottiin sopivan niille, jotka haluavat päästä pidemmälle henkisessä kehityksessään. Tänä keväänä päätin, että bring it on. Enköhän voi jo alkaa kehittymään.

Kirjojen koko juoni on pakko paljastaa tässä ja makustella sanomaa, sen verran erikoisesta asiasta on kyse. Gary Renardin kirjat, joita löysin kirjastosta kolme (Maailmankaikkeus katoaa; Kuolematon todellisuutesi; Rakkaus ei ole unohtanut ketään) nimittäin perustuvat keskusteluihin ylösnousseiden mestareiden kanssa. Gary Renard heittää herjaa henkiolentojen kanssa, jotka ovat eläneet tuhansia kertoja maan päällä. Näillä hengillä on meille aika tiiviisti asiaa ja Gary on saanut luvan olla viestin välittäjä. Hänen elämänsä muuttuikin täysin tämän johdosta, sai suunnan ja tarkoituksen.

Luin ensin kirjat 2 ja 3 ja vasta sitten ensimmäiseksi ilmestyneen kirjan, Maailmankaikkeus katoaa. Tällä tavalla pääsin itse asiassa helpommalla ja heti käsiksi itse sanomaan, sillä tuo ykköskirja on aika raskassoutuinen, muissa kirjoissa ollaan jo kevyemmissä tunnelmissa. Olkoon tämä kirjoitukseni vähän niin kuin kirja-arvio noista kaikista kolmesta kirjasta.

Artenilla ja Pursahilla, näillä ylösnousseilla mestareilla, jotka juttelivat vuositolkulla Garyn kanssa hänen olohuoneessaan, jotta hän sai kirjansa kirjoitettua, on meille kaikille sellainen sanoma, että maailmaa ei oikeasti ole olemassakaan vaan olemme kuvitelleet ja projisoineet kaiken mielestämme käsin. Alussa oli Yksi, täydellinen ykseys ja rakkaus, jota Jumalaksikin sanotaan. (Fengshuissa puhutaan Taosta, josta syntyi yin ja yang.) Jumala loi Kristuksen, oman kuvansa (miksi, siitä en ole vielä päässyt selvyyteen). Heikkona hetkenään (jollaisia taivaassa ei tietysti koskaan ole) Kristuksen mielessä välähti ajatus erillisyydestä, entäs jos... Tästä häviävän pienestä ajatuksesta syntyi ego, joka pilkkoo kaiken koko ajan pienempiin osasiin, kauemmas yhtenäisestä ja kokonaisesta alkulähteestä. Ja niin syntyi lopulta monimutkainen maailma ihmisineen, joka on egon valtakuntaa ja jossa Jumalalla ei ole osaa eikä arpaa. Ja kun kysytään, miksi Jumala sallii kaiken tuskan ja terrorin, sodat ja kidutukset ja luonnonkatastrofit, niin vastaus on yllättävä: Jumala ei tiedä maailmasta mitään, se ei ole hänen luomuksensa. Sillä jos tietäisi, silloin hän ei olisi Ykseys, Täydellinen, Kokonainen, Rakkaus. 

Maailma ja koko maailmankaikkeus on siis ihmisen mielen harhaa, joka johtuu alitajuisesta syyllisyydestä ja egosta. Emme edes tajua, että meitä riivaa kaikenkattava kollektiivinen syyllisyys erosta ja siitä että pakenemme Jumalaa. Tämä maailma heijastelee syyllisyyttämme ja on siksi tuhannen päreinä. Maailma, jonka olemme ympärillemme projisoineet, on itse asiassa helvetti. Nyt seuraa aikamoinen juonipaljastus: ei ole muuta helvettiä luvassa kuin tämä tässä. Olemme tuominneet itse itsemme jatkuvaan jälleensyntymisen kierteeseen. Jokaisella meistä on tuhansia elämiä elettävänään, tuhansia inhimillisen kärsimyksen kokemuksia edessä. Eikö ala jo tuntua helvetilliseltä ratkaisulta? Voi helv... Aika pätevä selitys sille, miksi tuntuu, että ei siitä Jumalasta tässä maailmassa kyllä mitään apua ole, kun katastrofit toisensa jälkeen paukkuu päälle.

Tästä kollektiivisesta harhasta, että tässä elämässä on jotain mieltä, olisi tarkoitus herätä ja katkaista jälleensyntymisen kierre. Tämä on unta, joka vain tuntuu todelliselta. Kehoa ei oikeasti ole olemassa, erillisyyttä muista ihmisistä ei oikeasti olekaan. Meitä on sumutettu! Unihiekat silmissä elämme yhdestä elämästä toiseen, kunnes jossain vaiheessa heräämme henkisesti ja alamme tajuta, että hetkinen. Minun paikkanihan olisi tuolla taivaassa, ikuisen nirvanan luvatussa maassa. Lopulta kukin heräilee omaan tahtiinsa ja siirtyy maallisesta kokemuksesta kokonaan pois. Sinne mitä kutsutaan Kodiksi. Taivaassa kaikki on hyvin, leijailemme yhtenäisenä eteerisenä pilvenä ikuisesti. Ei ole aikaa, ei ole erillisyyttä, ei ole mitään hommaa kesken. On pelkkä ON. Ja koska ei ole dualismia, on vain ykseys ja yhtenäisyys, niin ei ole myöskään vastapoolia helvettiä. Ei ole erikseen miehiä ja naisia, eri rotuja, eri kansalaisuuksia. Olemme kaikki yhtä. Ja kaikki on ikuista, muuttumatonta. Jatkuva muutos kuuluu maan päälle helvettiin (ilmankos se ahdistaakin). Voi pojat, tiedossa on LEPOA! Harmi, ettei mukaan voi ottaa isoa pinkkaa hyviä kirjoja...

Aika tiukka paketti, vai mitä? Jos on sattunut syntymään hyvien tähtien alla ja pipo ei kovasti purista, lompakko on täynnä sileitä seteleitä, elämä on ihanaa ja linnut laulaa auringon alla, voi olla vaikea ymmärtää, että eläisimme muka helvetissä. Kun taas ajattelee nälkäkuoleman partaalla olevaa afrikkalaislasta tai sodan kauhuja pakenevaa pakolaista, tuo kuva on helpompi hahmottaa. Ja tuhansia elämiä täällä maan päällä, aina uudet kamppailut edessä. Aikamoinen kärsimysnäytelmä. 

Joku voisi ajatella, että omasta tuskastaan pääsee, kun päättää päivänsä. Ylösnousseiden mestarien mukaan se ei ole koskaan lopullinen ratkaisu, sillä silloin kyseisen elämän oppikurssi jää kesken ja joutuu taas aloittamaan alusta seuraavassa elämässä. Sanotaanko vaikka, että sen minkä taakseen jättää, sen edestä löytää. Jokainen elämä on oppimista varten, tuo oppiläksy vaan on ehkä helpompi nähdä kauempaa kuin omasta elämästä käsin. 

Ja mikähän se oppiläksy niinkuin olisi? Mitä varten täällä pyöritään tuhansia vuosia? Olemme täällä kuulemma oppiaksemme kokonaisvaltaista anteeksiantoa. Kun joku hyökkää sinua vastaan, anna anteeksi. Kun mokaat, anna anteeksi. Kun kaikki kaatuu niskaan, sekin pitäisi pystyä antamaan anteeksi. Itse asiassa koko tämä maailma ilmiöineen pitäisi antaa anteeksi, koska olemme sen itse mielessämme luoneet. Anteeksiantamisen polulla on suora reitti taivaaseen ja pääsy karman kierteestä pois. Voi kuulostaa helpolta, mutta tuskin sitä on. Siksi kai tässä olisi muutama sata elämää vielä edessä sitä opetellessa.

Sillä, mitä oikein teet kussakin elämässä, ei ole niin väliä. Ihan sama, mitä harrastat, mitä teet työksesi, kuinka paljon suoritat ja saat aikaan. Sillä ei ole väliä kokonaisuuden kannalta (mutta kerropa se Kelalle). Tämä jos mikä tuntuu varsinaiselta synninpäästöltä. Sillä yhdessä elämässä saatat olla keppikerjäläinen ja toisessa kroisos, yhdessä kuningas ja toisessa katupoika. Se mitä matkallasi opit, on tärkeämpää kuin se mitä TEET. Itseäni tämä lohdutti aika tavalla. Se myös auttoi suhtautumaan siihen, miksi toisilla tuntuu olevan enemmän: enemmän rahaa, rakkautta, ystäviä, hauskanpitoa, taitoja, mahdollisuuksia, menestystä. Mitä ihmiset nyt tuppaavat haluamaankin elämässään, komeampia kiinteistöjä, kauniimpaa kehoa. On niistä osansa minullekin tulossa, eri painotuksilla kussakin elämässä. Ja koska oikeastaan aika on holografista, ei lineaarista, kuten olemme tottuneet ajattelemaan, niin meillä on se kaikki jo nyt. Kaikki on jo tapahtunut ja tapahtuu parhaillaan. Voihan video. Yritän ymmärtää tätä. 

Oikeastaan Gary Renardin kirjat ovat aikamoinen mainoskampanja Ihmeiden Oppikurssia varten. Mikä ihmeen Ihmeiden Oppikurssi? En ollut itsekään sellaisesta koskaan kuullut. Herkkupala haarukassa on tämä: itse Jeesus on sen 70-luvulla sanellut eräälle Helenille ja sen tehtävä on opastaa ihmiset Kotiin ja opettaa heille kuinka sinne löydetään anteeksiantamalla. Jotta ei liian helpoksi menisi, tuo kurssi on vaikeaselkoinen, kirjoitettu ilmeisesti jollain Shakespearen sonaateilla, jotta myös ihmiset vuosisatojen päästä pystyisivät sitä ymmärtämään (Shakespeare tuntuu olevan ikuisesti muodissa). Kurssi on itseopiskelua varten ja sen suorittamiseen menee reilu vuosi, joka päivä tehtäviä ja tekstiä lukien. Mutta myös muut henkiset tiet ja opetukset, kuten vaikkapa buddhalaisuus, johtavat lopulta samaan päätepisteeseen eivätkä kaikki tule koskaan edes kuulemaan Ihmeiden Oppikurssista. Eivät ainakaan tässä elämässä. No, onhan noita elämiä vielä kerrakseen luvassa...

Mielenkiintoista on, että anteeksiantaminen on ainoa keino päästä pois tästä maailmasta. Tekisi kovasti mieli välittää viestiä vaikkapa Päivi Räsäselle, tuolle kristillisten pyhälle äänitorvelle, joka kertoo kyllä meille muille mikä on syntiä ja mikä ei ja on mielestään kovinkin Jumalan asialla. Tai itsemurhaterroristi, joka sokeassa kiihkossaan uskoo olevansa hyvän ja pahan oikealla puolella. Kaksiteräinen miekka on taas se, että kaipa tässä pitäisi Päiville, terroristeille ja muillekin kiihkoilijoille anteeksi antaa... Kosto ei ilmeisesti ole oikein sallittua näissä anteeksiantamispiireissä. 

Ja kun kerta päästiin vanhoillismielisiin uskontofanaatikkoihin asti, niin varsinainen jymypaukku on tämä: Raamattu on hei ihan so last season. Ylösnousseet mestarit, joista toinen on itse asiassa Tuomaan evankeliumin kirjoittaja, sanovat, että Raamattu oli alunperinkin sensuroitu ja manipuloitu kasa kertomuksia, joilla ei kovin paljon tekemistä ollut Jeesuksen oikean pyrkimyksen ja sanoman kanssa. Sen voi kuulemma heittää romukoppaan saman tien. Samoin uskonnot, kristinusko etunenässä, on yhtä shaibaa. Pyhät sodat eivät koskaan voi olla pyhiä ja kirkkojen ja uskontojen jakautuminen tuhansiin ja tuhansiin lahkoihin ja uskontokuntiin on vain taas yksi esimerkki siitä kuinka ego on johdatellut meidät erillisyyden, yksilöllisyyden harhaan. Mun uskonto on parempi kuin sun! Eipäs, juupas. Vääräuskoiseksi leimaaminen on johtanut vain ikävyyksiin eikä loppua näy. Mieti vaikka juutalaisten kohdalle osunutta holokaustia. Siinä vasta helvetti maan päällä.

En ole itse ollut koskaan erityisen uskonnollinen, joten tällaisen henkisen oppaan löytäminen, joka käskee unohtamaan Raamatun ja kirkot ja uskonnot, on kuin virkistävä tuulahdus. Jos itse Jeesus on sanellut uuden opuksen ja "epäilevä Tuomas" kertoo, että Raamatussa soi pelkkä kirkon sensuuri ja apostolien satuilut, niin sopii mulle. Ja jos Raamattu on old news, niin eiköhän heitetä mäkeen myös toorat, koraanit ja muut allahin kirjoitukset ja aloiteta uudelta pöydältä. Kuka haluaa enää tuomita "käsi kädestä, silmä silmästä" ja suorittaa ympärileikkauksia vain, koska pyhä kirja käskee? Miksi kirjallisuuskritiikkiä ei voi ulottaa uskonnollisiin kirjoihin? Miksi "totuutta" ei voisi joskus myös kyseenalaistaa ilman että saa tappotuomiota niskaansa, kuten Salman Rushdie ja pilapiirtäjät? Historia kun on... historiaa. Kasa tarinoita ja jonkun kärkeviä mielipiteitä. Jos joku uskonnollinen opas on kirjoitettu parituhatta vuotta sitten, miten se voisi päteä enää nykymaailmaan? Maalaisjärki käteen nyt ja lopetetaan se toisten tuomitseminen ja oikeassa oleminen. Alitajuinen syyllisyytemme se vaan on kun puhuu ja heijastaa kaiken pahan toisiin, itsestä pois.

Ennen kuin lopetan ja jätän lukijat epäilemättä suuren hämmennyksen valtaan ja miettimään, että pitäisikö noita kirjoja nyt sitten vilkaista itsekin ja miten niin maailmaa ei ole olemassa, niin kerron vielä suosikkijuttuni Renardin kirjoista. Se koskee valaistuneita ihmisiä. Nämä ovat päässeet henkisessä kehityksessään korkeimmalle tasolle ja ovat valmiita siirtymään taivaan valoon, pois jälleensyntymisen kierteestä. He ovat usein rauhaa säteileviä, superlahjakkaita ihmisiä. Arten ja Pursah paljastavat, että Buddha oli valaistunut, Shakespeare oli valaistunut, Leonardo da Vinci oli valaistunut ja Mona Lisa oli valaistunut (siksi siis se hymy...). 

Omasta ajastamme puheeksi tuli Michael Jackson ja kyllä, hänkin oli valaistunut. Katsoin vähän aikaa sitten dokumenttia Michael Jacksonista, sen jälkeen kun olin tämän lukenut, ja kyllähän se todelta vaikuttaa. Valtava lahjakkuus, enkelimäinen puheääni ja born to do it -asenne kaikessa mitä hän tekikään. Ikään kuin olisi kiire hoitaa viimeiset hommat alta pois. Tanssien ja laulaen. Jos ihminen on jo elänyt ne tuhat elämäänsä, hän kantaa niiden oppiläksyjä ja taitoja mukanaan, vaikkei ehkä muistakaan niistä mitään. Jacksonkin sanoi, että hän vaan tuntee vahvasti, että tätä hänen on elämässään tehtävä. Viimeinen elämä voi olla lyhyt, se on vain tähdenlento taivaalla. Kirkas ja kaikkia koskettava.


sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Mökkimuodin huipulle

Yhdeksän Tähden astrologian mukaan minulla on tapana toistaa samoja virheitä yhä uudestaan, olenhan sen laskujen mukaan aikuisnumeroltani maaviitonen, joka keskuksessa kiertää kehää. Olen pohtinut mitä nämä toistuvat kardinaalivirheet voisivat olla. Jotkut niistä ovat helposti identifioitavissa ja ovat niinsanotusti työn alla, kun taas kaikkia en varmasti vielä edes tajua itse. Tässä pari päivää sitten ymmärsin ainakin yhden yskän. Se on nimeltään mökkiprojekti á la Muodin huipulle.

Rakastan tuota vaatesuunnitteluohjelmaa ja en kerta kaikkiaan tajua, kuinka nämä joskus jopa hyvin nuoret tyypit saavat niin lyhyessä ajassa valtavia muotiluomuksia aikaan. Usein hämmästyttävimpiä ovat nuoret gay-miehet, jotka ovat itseoppineita ja osaavat ommella kuin... no, en edes löydä vertauskuvia. Virheetöntä jälkeä käytettävissä olevaan aikaan nähden, pettämätöntä tyylitajua (no, yleensä) ja suitsait se on valmis. Edes kova kisaohjelma ja ympärillä pyörivät kamerat, muista kilpailijoista puhumattakaan, eivät saa heitä hyytymään, korkeintaan jokunen hikipisara poreilee otsalla ja pientä takakireyttä voi olla amerikkalaisen kestohymyn takana. Bonuksena ohjelmassa on tietysti Tim Gunn, joka luotsaa jo omaa ohjelmaansa Muodin huipulle Timin kanssa ('Under the Gunn'). Kun Tim eräässä muutosleikkiohjelmassa vuosia sitten sanoi, että hän ei voi sietää jalkoja katkaisevia capri-housuja, niin en ole sellaisia kyllä sen jälkeen enää käyttänyt. Paras luottaa tyylitajuiseen ammattilaiseen, etenkin näin persjalkaisena suomalaisena.

Kelataan Moodin kangaspakkaa hieman kotoisemmille vesille, eli mökkirantaan. Joka kesä, väistämättä, saan ahaa-elämyksen: hei mähän voisin ommella jotain! Säännöt ovat tarkat, eli näin se aina menee: mitään ei suunnitella etukäteen, materiaalien on löydyttävä omista nurkista (eli joko omista kangashamstrailuista tai äidin ompelutarvikkeista) ja valmista on tultava suurinpiirtein heti. Ei puhettakaan, että etsittäisiin käsityölehdistä malleja, piirrettäisiin jotain kaavoja ja mietittäisiin asia loppuun asti ennen aloitusta. Ehei! Löydetään inspiroiva materiaali (hei, saiskohan tästä jotain?), keksitään mitä siitä voisi kuoriutua ja kuvitellaan, että sehän on helposti hetkessä tehty. Tästä pääsette toistuvien virhepäätelmieni jäljille.

Virhe numero yksi on se, että kangasta on yleensä liian vähän. Se tilkku mikä käteen sattuu voi olla vuosien takaa eikä lisää ole saatavissa. Virhe numero kaksi on, että mennään idea ja innostus edellä puuhun. "No mä mietin sitä sitten kun se kohta tulee vastaan." Projektista tuleekin varsinainen ongelmakimppu, jossa ongelmanratkaisutaitoja kaivataan kuin enigmakoodin purkamisessa.

Virhe numero kolme on, että ei ole niitä kaavoja tai ohjeita, joita voisi noudattaa, tai jos sellainen joskus harvinaista kyllä olisi, niin se kangashan ei riittänyt ihan täysin, joten kaavaa täytyy alkaa muutella - kaventaa tuosta ja lyhentää tästä. Lopputulos ei toki voi olla sitten ihan alkuperäisen mallin mukainen.

Virhe numero neljä on kärsimättömyys. Näissä tekstiilitalkoissani ei tunteja lasketa, vaan painetaan täyttä höyryä kaksi kolme päivää, kunnes olen ihan naatti. Siinä välissä tietysti hermostutaan, mahdollisesti kitistään äidille (joka on entinen käsityönopettaja) ja sadatellaan omassa mielessä kuinka tämä voi olla niin vaikeaa - taas kerran. Ratkojaa käytetään useaan otteeseen, kun saumat menee jotenkin mystisesti väärin ja nuttuun tulee ruttuja. Ja koska mitat on sinne päin, lopputuloskin on usein vähän sitä sun tätä. Voisin tietysti yrittää sumuttaa sanoilla ja verhoilla tekosiani uniikin mittatilaustyönä tehdyn haute couture -luomuksen suuntaan, aivan kuten Muodin huipulle -ohjelmassa... Just joo. Todennäköisesti ohjelman tuomarit valittaisivat työn jäljestäni ja päivittelisivät kuinka "poorly constructed" vaatekappaleeni on. Ei uskoisi, että olen koko pienen ikäni istunut ompelukoneen ääressä ja tehnyt omat vaatteeni - tai ainakin siihen asti kun halpavaateketjut rantautuivat Suomeen. Ompelut taisivat tyssätä juuri siihen paikkaan.

Kuulin jokunen päivä sitten radiosta tyhmimmän (anteeksi vain) neuvon, jonka olen koskaan kuullut. TV:stä tuttu Kiinteistö-Jethro sanoo, että hänen menestyksensä (työ)elämässä pohjaa entisen pomon neuvoon: Älä lopeta, kun olet väsynyt, lopeta vasta kun olet valmis. Siis oikeasti mitä bullshittiä. Kaikki downshiftaajat ja elämännautiskelijat, joihin itsekin kai kuulun, tietävät, että kunnon tauko pistää asiat mielessä järjestykseen. Väsyneenä tulee pelkkää sutta ja sekundaa, sen olen ompeluprojekteissa parhaiten huomannut. Lopeta ihmeessä kesken kaiken, huilaa, rentoudu, funtsi vähän miten pitäisi jatkaa, kenties eri kantilta ja palaa sitten vasta sorvin ääreen uudestaan. Säästyt itkupotkuraivareilta.

Kenties Jethron saama neuvo on tarkoitettu pidemmälle aikavälille ja tähtäimelle, eikä tarkoita, että syömättä, juomatta ja nukkumatta puurretaan eteenpäin kirosanat kuin irti lyödyt hampaat suussa pyörien, mutta siltä se minun korviini kuulostaa. Ehkä kalahtaa vähän liian lähelle niihin omiin toistuviin virheisiini? Kuinka monta kertaa olen vaan jääräpäisesti jatkanut jotain pikkukatastrofin purkamista, kun olisi vaan tehnyt hyvää lähteä lenkille, venytellä ja hellittää otetta, tai edes ottaa kunnon paukku tai pari, luukuttaa musaa täysillä ja sekoitella pään sisällä palikat uuteen asentoon. Kun tuntuu, että nyt napsahtaa hermo, ollaan jo liian pitkällä. En tiedä miten usein Jethro jatkaa väsymyksen yli valmiiseen asti, mutta entä jos kisaväsymys on kolossaalinen? Voitosta tulee silloin katkeransuloista, josta ei pysty oikein edes nauttimaan. Kuten vaikkapa silloin kun uhrataan oma perhe-elämä työsaavutusten perässä juoksemiseen. Tai ommellaan hiki päässä langan maku suussa.

Palataan ompelupöydälle ja kovan työn tuloksiin. Nyt 100 m pikajuoksu muodin parissa on ohi ja istun uusi marimekkoesque-haalari päällä ja kuuntelen kuinka hiostava ukkosrintama lähestyy. Haalarista puuttuu enää muutama nappi, joita täytyy lähteä metsästämään, sillä haluan tähän jotkut vanhat metallinapit ompelulaatikon kätköistä. Kyllä jotain jostain löytyy, jos ei muualta niin mummon vanhasta peltirasiasta. Puserrus oli kova, kolmisen päivää siihen meni ja sain taas niskani juntturaan, kun en tietenkään voinut pitää taukoja tai venytellä kesken kaiken. Oli liian kiire tavoitetta kohti. 

Sieluni silmillä visioimani uusvanha haalari, joka imartelee kurveja ja loihtii vyötärön sinne missä sitä ei ole, no, se on nyt valmis. Eikä oikeastaan edes paljon ärsyttänyt, tällä kertaa osasin olla menomatkalla melkein filosofinen. Mutisin vain ääneen, että miten ne bangladeshilaisten tekstiilitehtaiden lapsiorjat osaavatkin ommella kaikkea niin hyvin... Alkoi taas tuntua, että ei ne marimekot nyt olekaan niin kovin kalliita vaatteita, jos näin kauan aikaa ja eforttia menee. No, tehtaissa tehdään sarjatyönä ja jokaisella on oma pikku askareensa, joka on huippuunsa hiottu. Ja on ne vaatemallitkin ehkä mietitty hieman paremmin loppuun asti ennen kuin lähdetään kangasta leikkaamaan "vaikka tästä". Päätin haalaria tehdessäkin vasta puolivälissä projektia, että mistä aukosta hyppään sinne sisään. Oli kova taisto selkänapituksen, etunappien ja olkanapituksen välillä, kunnes keksin, että ai niin, vessassakin täytyy pystyä käymään ilman suurempia kamppailuja. 

Onko tällä tarinalla jokin opetus? On varmasti, mietitäänpäs. Toistan siis samoja virheitä, se on hyvin todettu ja havainnollistettu. Taidan olla myös jonkin verran temperamentikkaan spontaani. Vaikka kesämökillä ei muuten ole kiire mihinkään, niin ompeluksien kanssa on kyllä valtava kiire. Suorastaan hötky. Pitää saada valmista ja päästä heti nauttimaan oman käden tuloksista. Ehkä mukaan liittyy myös sisua ja pöhköä sinnikkyyttä. Mukaan voidaan heittää myös sana haaste, tyhjästä pitää nyhjäistä jotain uutta ja ihmeellistä. Vuosikymmeniä komeron uumenissa hyljeksittynä maleksinut kangaspala herätetään henkiin ja ainoatakaan liiraa ei projektiin uppoa, ainoastaan oma työpanos. Siinähän saa taas ylpeillä, että ei muuten maksanut mitään, kun itse väsäsin. Maailma on marttoja täynnä. Jos en osaa säilöä, osaan ainakin vaatettaa itseni yllätyksellisesti jos pula-aika iskee. 

Ja joka kerta arvostukseni nousee niitä kohtaan, jotka kärsivällisesti ja huolella suunnitellen ensin päättävät mitä tekevät, sitten hankkivat siihen ohjeet ja mallit sekä materiaalit ja sitten vaan kaikessa rauhassa vähin erin toteuttavat suunnitelmat rennoin ottein ja laadukasta jälkeä tuottaen. Ehkä minäkin siihen pystyisin, jos... jos siis pystyisin. Mutta nämä mökkimuodin huipulle -puserrukset nyt vaan on tällaisia. Kerran kesässä, joten ensi kesänä puhkun ompelukoneen ääressä taas uudestaan!



Jäljet johtavat sylttytehtaalle...  
Mummon muusi ja nakit, eiku napit. Tyyne-mummon nappilaatikon parhaimmistoa. Lapsena nappilaatikon aarteiden tutkailu oli lempipuuhiani. Ei ole huvit paljon muuttuneet...

Stailataan vielä vähän

Monipuolinen mökkivaate soveltuu yhtä hyvin löhöilyyn, lueskeluun kuin laiskotteluunkin.






































Ready for runway!


keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Mökki-fengshui

Kesä ja kärpäset, tai oikeammin hytinä ja hyttyset. Olen jälleen Kainuussa hellettä metsästämässä, mutta sade on ainoa varma asia Suomen suvessa, se ei petä koskaan. Siksipä onkin aikaa pyöritellä mielessä fengshui-kysymyksiä ja sitä kuinka ne sopivat mökkiympäristöön.

Mökillä on kaikki yleensä vähän viehättävästi vinksin vonksin ellet sitten kuulu siihen otaksuttavaan vähemmistöön, jonka kakkoskoti on vimpan päälle varusteltu. Mökillehän on lupa tuoda vanhat huonekalut ja tavarat, hieman kolhiintuneet astiat, kulahtaneemmat kengät ja käytöstä poistetut patjat ja petivaatteet. Joidenkin mielestä tällainen dumppaaminen on hirveä synti, toiset taas pitävät sitä oikein järkevänä tarkan markan strategiana. Minulla on jalka vähän molemmissa leireissä.

Meidän mökillämme, joka on pieni saunamökki Oulujärven, tuon Kainuun meren, rannalla, on perittyjä huonekaluja ja sitten niitä ikuisia kalusteita, jotka ovat eläneet mukanamme niin kauan kuin muistan. Vanhempani teettivät kokopuisia huonekaluja joskus 60-70-luvulla ja sen aikakauden kalusteita löytyy sieltä täältä, koska ne ovat tukevia ja hyvistä materiaaleista tehtyjä. Eihän sellaisia nyt vaihdeta uusiin muotivirtausten takia! Maalia vähän pintaan ja verhoilu uusiksi ja taas mennään vuosikymmen eteenpäin. Todennäköisesti kaksi.

Mökin hauska puoli onkin muistoissa, joita kaikki nämä vanhat tavarat herättävät. Tuo lamppu on ostettu silloin sieltä ja sieltä, tämä keinutuoli on mummon vanha ja tuo koirapatsas minulla oli jo lapsuudessani. Näen kyllä fengshuin silmin, että keinutuoli tukkii huoneen keskustan ja sitä täytyy ohikulkeakseen siirtää noin kymmenen kertaa päivässä, mutta kuka nyt kaikkien lempituolista voisi luopua? Se, että se on auttamattomasti tiellä, on vain sivuseikka.

Mökkifengshuissamme on pääosat erittäin hyvin kohdallaan (kuten talon suojattu sijainti tontilla ja sisäänkäynnin suunta järven puolella), mutta joitakin pieniä puutoksia. Punkkamallisissa sängyissä ei ole fengshuin suosittelemia päätyjä eikä yöpöytiä, vessaan pitää könytä seinän vierestä toisen yli ja hirsiparrut osoittavat otsaan nukkuessa. Minkäs teet? Toistaiseksi en yhtään mitään, sillä mökki on vanhempieni valtakuntaa.

Mökkimme on ahdas soppi, mutta asuntovaunuiluun pienestä pitäen tottuneena se on pikkuseikka. Ulkona riittää lääniä senkin edestä. Itse majoitun piha-aittaan, jossa saa maailman parhaat unet. Ehkä se on yksi syy siihen, miksi kesäohjelmani on aina se yksi ja sama: matkaan mökille niin pitkäksi aikaa kuin vain mahdollista. Linnunlaulu ja sateen ropina ei kuulosta missään yhtä oikealta kuin aitassa peiton alla kirja kourassa, valoisaa pohjolan yötä ihmetellen. Kaikki on tuttua ja turvallista, lapsuudenkodin huonekaluja myöten. Ai katsos, tuossa onkin ala-asteella puukäsityötunneilla väsäämäni seinähylly, jossa on "liekkivärjäys" - sopii tänne aittaan kuin nakutettu, katseilta piiloon. 







Mitähän fengshui sanoisi kaikista näistä vanhoista energioista, joita tavaroihin kätkeytyy? Varmaankin, että niissä on vanhojen omistajien sielua vielä mukana. Kävin hiljattain tutkimusretkellä ukkilassa ja siellä on kaapeissa kaikki vanhat tavarat aivan kuten ukin vielä eläessä. Voisi sanoa, että tunnelma on pysähtynyt 20 vuoden taakse. Hämähäkin verkkoja on kattojen nurkissa, verhoja ei ole pesty ties milloin ja kaapista löytyy ukin vanhoja kalsareita ja ruskea kalastustakki, jonka muistan lapsuudestani. Jotakuta voisi ruveta ahdistamaan enkä virallisesti fengshui-konsulttina tällaista menneeseen jämähtämistä varmaan suosittelisi, mutta talossa on silti aivan ihana menneiden aikojen tunnelma, joka vie lapsuuden muistoihin. Tuoksu on sama, tavarat ovat omilla paikoillaan ja voisi hyvin kuvitella, että sieltä se ukki tai mummo kohta on tulossa pihalta sisään. Taidan itsekin nuortua hetkeksi. Ja kas, lukioaikojen hupparini roikkuukin eteisen naulakossa. Antaa sen jäädä siihen.




Jos asunnossa on hyvä henki ja se tuo vain nostalgista kaipausta mukanaan, ei ole mitään syytä alkaa pistää kaikkea uusiksi. Ei ole mitään haamuja tai negatiivistä energiaa, joka pitäisi häätää pois. Älä erehdy pitämään fengshuita vain "kaikki pois ja uutta energiaa tilalle" -tyylisenä siivousmaniana. Sillä jos jokin ei ole rikki, niin sitä ei myöskään tarvitse korjata. Mummolan, sittemmin ukkilan, energiat ja menneiden vuosikymmenten erikoiset värisävyt seinillä (oranssia, turkoosia, vihreää, keltaista ja vaaleanpunaista sulassa sovussa), pitävät muistoja elossa. Ilman niitä muisti voisi tehdä tepposet ja moni yksityiskohta hiipua. Minulle ainakin paikkoihin liittyy tunneside ja täysin uuteen ja moderniin asuntoon - tai mökkiin - sellaista voi olla vaikea luoda. Eikä vanhaa aina tarvitse puhdistaa ja puleerata uuden veroiseksi. Voinkin samassa hönkäyksessä heti mainita, että ukkilan verhot kävivät sittemmin pesukoneen kautta kääntymässä ja pesukone päätti puolestamme, että niiden käyttöikä oli lopussa. Koneen pohjalta löytyi vain vanuttunutta verhoriekaletta. Mikään ei siis ole ikuista, mummon verhotkaan.




Entä ne kaikki rikkimenneet, "kyllähän tämä vielä menee" esineet ja asiat? Mökkimme rantasaunan vanha ikkunalasi on ollut vuosikymmeniä haljennut, ovet nojailevat ties missä asennossa ja vanha pihalla seisova päärakennus, jota ei aiemman homeongelman vuoksi enää voi käyttää kuin varastona, on syönyt sisäänsä suvun historiaa monessa sukupolvessa. Aina silloin tällöin jollekulle meistä iskee hävitys ja kauhistus -kohtaus, jolloin aitan vinttiä siivotaan ja tyhjennetään tai komeroiden piilottelemia kippoja karsitaan. Joku toinen taas sanoo painokkaasti, että tuota nyt ei ainakaan heitetä pois. Vasta viime viikolla törmäsin 20 vuotta vanhoihin lenkkareihini, joita en tiennyt olevan enää olemassakaan, kun äiti kysyi, että käytätkö näitä muuten vielä. Täältä löytyy kumpparia, monoa ja hiihtopukua kahdeksankymmentäluvulta ja aina joku niistä saa lähtöpassit. Toiset jäävät vielä odottamaan vuoroaan, vaikka eihän niitä kukaan enää käyttämään rupea. 

Kuulostaako tutulta? Veikkaan, että tällaista se on ainakin 70 prosentilla suomalaisten mökeistä. Monilla suvussa kulkenut mökki tai kotipaikka on suora yhteys omaan historiaan ja tunnemuistoihin ja siellä niiden kanssa on lupa herkistellä. Jos tilaa löytyy, ketään ei suuremmin ärsytä ja hylkytavarat ovat enimmäkseen poissa silmistä, niin en anna mitään fengshui-tuomioita. Jokainen suvun muistoesine ja lapsuuden leikkikalu ansaitsee tulla hillotuksi ainakin jonkun aikaa ennen lopullista päätepysäkkiä. Vanhat virttyneet verkkaritkin voivat olla vapauttavia, sillä suomalaisessa mökkielämässä ihaninta on vapaus olla au naturel. Ilman krumeluureja, yhtä luontoäidin kanssa. Se jos mikä on aitoa fengshuita.




Siinä se on, mennyt elämä jos toinenkin säilöttynä pakettiin iloisessa mökkisekamelskassa.