My feng shui life. Fengshuita, kiinalaista astrologiaa ja oman elämän voimaannuttamista: Puolalaiset häät

Fengshuin mukaan täydet ruokakaapit ja hedelmäkulhot pöydillä symboloivat yltäkylläisyyttä ja perheen vaurautta. Ihan käytännön tasollakin se takaa täyden vatsan. Pelkkä valo jääkaapissa on siis tämän mukaan kehnoa fengshuita.

Olen italialaisen sanonnan mukaan "buona forchetta", eli "hyvä haarukka", jolla kuvataan terveen ruokahalun omaavaa ja kulinarismin iloista nauttivaa ihmistä, joka ei syljeskele soppakulhoon tai nyrpistele nenäänsä ruoan rasvapitoisuudelle. Sillä on omat kerrannaisvaikutuksensa, kuten jokainen voi kuvitella. En kuitenkaan aiemmin ollut osallistunut sellaisiin syöminkeihin kuin lokakuun alussa puolalaisissa häissä.

Se, että italialais-puolalainen hääpari saatiin naimisiin, alkoi jossain vaiheessa tuntua vähän toissijaiselta asialta. Pääasia oli ruoka ja syöminen. Ja sen vuoksi myös juominen. Nyt ymmärrän miksi Puolassa (ja muissa raskaan ruoan itäblokkimaissa) juodaan niin paljon vodkaa: se toimii pikaruoansulattajana eri ruokalajien välillä. Kumma kyllä, ähkyä ei pääse syntymään, kun heittää lasillisen vodkaa huiviin jokaisen annoksen jälkeen. Kuinka kätevää. Ja eiku taas syömään!

Puolalaisten häiden yltäkylläisyys oli hämmentävää. Tuntikausia jatkuviin perhe- ja juhla-aterioihin tottuneet italialaiset vieraatkin joutuivat tunnistamaan häviönsä muutaman ensimmäisen lautasellisen jälkeen, sillä ruokaa tuotiin pöytään lisää jo ennen kuin entiset oli ehditty putsata parempiin suihin. En tajunnut laskea, montako ruokalajia ja lautasellista eteen kannettiin, mutta hatusta heittämäni arvio on noin 30. Siinä tarvittiin sitä vodkaakin jo aikalailla ruoansulatusta avittamaan.

Suuret juhlat ovat kautta historian olleet arjen kitkuttamisen keskellä suorastaan vatsanräjäyttävä poikkeus. Arkiruoka saattaa olla vaatimatonta kauravelliä, kunnes jouluksi pannaan possu pakettiin ja syödään päivästä toiseen. Joulun ja pääsiäisen ohella häät ovat suurten syöminkien juhlaa. Symboliikkaa ei tarvitse kaukaa etsiä: monen päivän juhlinta ja ruoan ja juoman jatkuva virtaus pitää huolen siitä, että liitto alkaa suotuisissa merkeissä eikä avioparilta tule puuttumaan särvintä pöydästä.

Tämä tuore hääpari on hoikkaa tekoa, eikä päivän jännityksessä varmaan pystynyt täysillä keskittymään ruokailuun, mutta me vieraat pidimme siitä kyllä huolen. Olin jo etukäteen valinnut juhlavaatteen sillä perusteella, että se ei kiristä vatsan kohdalta, mikä olikin oiva valintakriteeri. Aloimme syödä kuuden maissa illalla ja söimme vielä kahdelta yöllä. Välillä puolalainen dj piti huolen siitä, että juhlakansa ravisuttaa ruokaa vähän alemmas suolistossa, jotta ylävatsaan mahtuu taas tavaraa. Puolalaisille vieraille meininki oli tietysti tuttua, eivätkä he olleet moksiskaan, kun jälkiruoan jälkeen alkoi tulla taas kymmentä kinkkuleikkelettä pöytään, mutta me muut puistelimme päätämme useaan otteeseen. Välillä eteen tuotu ruoka-annos jäi käytännössä koskemattomaksi, sillä nälkä oli vain kaukainen muisto. Suu kyllä olisi mielellään syönyt ja maistellut, mutta ruoalle ei kai ole vielä keksitty viinin sylkykupin kaltaista vastinetta, vaan kaikelle piti löytää paikka vatsasta. Mietimme, että mihin tämä kaikki ruoka oikein päätyy. Vievätkö kokit ja tarjoilijat kotiinsa, vai meneekö vaan roskiin? Puolassa kun ruoka on kuitenkin naurettavan halpaa Suomen hintoihin verrattuna.

Ilta huipentui hääkakun leikkaamiseen kymmenen maissa ja moni varmaan kuvitteli, että se oli nyt tässä. Kunnes puolenyön maissa eteen kannettiin taas herkullista sienikeittoa. Kun kesken tanssimisen, noin puoli kahdelta, saliin kannettiin kokonainen porsas tähtisateineen ja lisukkeineen, taisi monelta loksahtaa leuka. Seuraava ohjelmanumero onkin sitten... syöminen. Ja taas mentiin. Vähän vodkaa väliin, niin ei tule paha olo. Viimeisen ruokalajin, joskus klo 3 jälkeen, sulhanen oli jo torpannut ja lähettänyt takaisin keittiöön. Rajansa siis kaikella. Ehkä joku puolalainen vieras olisi siitäkin selvinnyt.

Seuraavana päivänä, kun se vihdoin koitti, oli pakko tehdä pieni sulattelukävelylenkki hotellin lähistöllä. Huomasimme, että jo hyvin pienellä alueella sijaitsi useita stomatologia-studioita, eli toisin sanoen vatsavaivoihin keskittyneitä klinikoita. No ei ihme! Jos puolalaiset ovat kovinkin avioituvaa sakkia, niin saattaa siinä välillä tarvita lääketieteellistä apua, että saa suolistonsa kuntoon. Mutta kuinka ihmeessä kaikki näkemäni puolalaiset naiset olivat niin hoikkia? Mitä siellä klinikalla itse asiassa tehdään?

Niinsanottuna krapulapäivänä syömingit jatkuivat klo 15 ja kestivät iltakymmeneen asti. Koska en enää halunnut luottaa vodkan voimaan ja koska jostain syystä olin jo täyteen syöty, niin useampi ruokalaji jäi maistamatta. Tämänasteinen syöpöttely kahtena päivänä peräkkäin tekee jo todella tiukkaa ja vaatii parempaa harjoittelua. Mietin armahtavani pötsiäni heti kun kotiin päästään ja ryhtyväni tiukalle kuurille.

Nyt puolalaiset häät ovat enää hauska, ainutlaatuinen muisto. Päätin pitää oman stomatologia-kuurin ja luopua pariksi kuukaudeksi kaikesta paheellisesta ruoasta, jotta elimistöni nollautuu. Olen nyt maidottomalla, munattomalla, juustottomalla, lihattomalla, leivättömällä, sokerittomalla, kahvittomalla ja alkoholittomalla dieetillä. Nakertelen lähinnä kynsiäni ja kauden juureksia. Nuuhkaisen välillä kahvia ja makkarapakettia. Aah, mitkä aromit!

Syksy on fengshuissa metallin aikaa ja se antaa päättäväisyyttä, tahdonvoimaa ja jämäkkyyttä. Koska siivosin aiemmin kesällä vaatekomeroni, miksi en samalla siivoaisi kroppaani niin, että myös mahdun niihin vaatteisiin? Elävä ihmiskoe on käynnissä ja terveyden nimissä on huomattavan paljon helpompi kieltäytyä herkuista. Jouluna voi taas pistää kaiken pipariksi. Ja seuraava hääkutsu on tulossa vasta ensi kesäksi, tällä kertaa perisuomalaisiin häihin. Viimeistään siihen mennessä Puolan syömingit on hyvin sulateltu.

Entä mitä tapahtui kaikelle sille ylitsejäävälle ruokamäärälle? Lähtöpäivän aamuna näin, miten morsiamen isän autoon kannettiin kolme kuormallista styroksiastioita, täynnä sen seitsemää sorttia. Arvuuttelimme, meneekö ruoka kenties kodittomille vai perheen pakastimeen, josta sitä syödään häähumun jälkimainingeissa viikkotolkulla. Selvää on, että tärviölle ei mennyt yhtään. Yltäkylläisyys ja säästäväisyys = hyvinvointia pitkäksi aikaa. Olkoon hääparin yhteiselämä siis yhtä kukkuroillaan onnea kuin juhlapäivien tarjoiluvadit!