Sivut

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Oppimisen äärellä

Tänä syksynä pääsin opettamisen makuun, sillä Turun Työväenopistossa starttasi lokakuussa kahden kuukauden pituinen Fengshuin perusteet -kurssi. Käsittääkseni tämä oli ensimmäinen kerta, kun fengshui-tiedon lähteille pääsi Turussa työväenopiston kurssitarjonnan kautta.

Hyvä fengshui-onni oli ilmeisesti myöden, sillä kurssi tuli heti täyteen eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet edes mukaan. Sain myös käyttööni hienon, ellei peräti parhaan, auditorion kaikkine vehkeineen. Puitteet olivat siis otolliset.

Kurssini osallistujat olivat kaikki naisia, mikä kertoo siitä maineesta, mikä fengshuilla länsimaissa on. Aasian päässä fengshuin opiskelijat ovat tasaväkisemmin sekä miehiä että naisia eikä fengshuilla ole "naisleimaa". Päinvastoin, kaikki fengshui-mestarit ovat perinteisesti olleet aina miehiä, kunnes tasa-arvo on alkanut hiipiä fengshuin maailmaankin.

Ikäjakauma kurssillani oli noin keski-idän kieppeillä, mukaan mahtui sekä parikymppistä porukkaa että eläkeläisiä. Alkuhaastattelukierros kertoi, että monelle fengshui oli käsitteenä tuttu ja kiehtova, mutta sisältönä vieras. Oli siis syytäkin alkaa ihan perusteista, eikä kurssilla tarvinnutkaan olla mitään aiempaa taustatietoa aiheesta. 

Olin jaotellut kurssin teemoittain ja käsittelimme ihan fengshuin peruskauraa, kuten viittä elementtiä, kahdeksaa ilmansuuntaa ja baguaa, ympäristöstä löytyvää neljää eläintä sekä suotuisia ja epäsuotuisia ilmansuuntia henkilökohtaisen ming gua -numeron mukaan sekä asuntoon virtaavia chi-energioita. Tutkailimme siis mikä on fengshuissa ehdotonta no-nota ja mihin taas pitäisi pyrkiä, etenkin silloin kun kaikki mahdollisuudet ovat avoinna, eli asuntoa vaihtaessa. Teimme myös katsauksen kiinalaisessa sisustuksessa käytettäviin fengshui-tehosteisiin, mitä ne ovat ja mitä niillä pyritään saamaan aikaan. Kaikkea kiinanpunaista ei ole tarkoituskaan ottaa käyttöön omassa, suomalaisessa, kodissa.

Tavoite oli, että jokainen osaa katsoa ympäristöään eri silmin kurssin jälkeen, eli laittaa fengshui-silmälasit päähän. Kotitehtäväksi annoin pieniä pohtimispähkinöitä omaan kotiin liittyen, ei mitään palautettavia pakkopuristuksia. Tärkeintä oli tulla paikalle ja osallistumisprosentti säilyikin korkeana koko syksyn ajan. Jokaisen omasta harrastuneisuudesta jäi kiinni, tuliko niitä kotitehtäviä sitten oikeasti tehtyä ja tyhjenikö kirjaston fengshui-hylly kirjasuositusteni myötä. Tottakai jotenkin kuvittelin, että oppilaat etsiytyvät kaiken lisätiedon pariin silmät kiiltäen, kuten itse aikoinani, mutta täytyykin muistaa, että tämä oli heille vasta ensimmäinen makupala ja syksyinen harrastus muiden menojen joukossa, ei koko elämää täyttävä filosofia.

Teimme kurssilla jokaisen omaan pohjapiirokseen kahdeksan ilmansuunnan piirakkabaguan, eli pienenä järkytyksenä kurssilaisille tuli se, että jostain piti kaivaa kompassi esiin ja osata sitä vielä käyttääkin. Annoin luvan käyttää hätätapauksessa myös kännykän kompassia, vaikka se saattaakin heittää luvuissa vähän sinne tänne. Tärkeintä oli päästä alkuun ja selvitellä oman kodin ilmansuunnat, kerrankin kunnolla eikä vain arvaillen.

Kodin pohjaratkaisusta riippuen joillakin oli helppo homma piirtää bagua pohjan päälle, toisilla taas aiheutti ongelmia lisäosien ja puuttuvien osien määrittely, mikä ei aina olekaan yksinkertaista. Kävin kiertämässä kaikki osallistujien pohjapiirrokset läpi ja annoin vinkkejä. Tunnin jälkeen sai aina kysyä, jos iski tenkkapoo tai epävarmuus. 

Pohjapiirrostyöskentely oli mielestäni olennainen osa kurssin antia, sillä kirjoja lukemalla ei vielä hahmota kuinka asia käytännössä menee. Usein homma on selvä siihen asti, kunnes ottaa kynän käteen ja alkaa miettiä, että mitenkäs tämä nyt tehdäänkään. Sama se oli itselläkin alkumetreillä. Vasta kun joku kokeneempi näytti ja opasti, niin alkoi kuva kirkastua ja pohjapiirroksen ilmansuuntasektorit hahmottua. Sitten vasta voi varmuudella sanoa jotain asuntonsa sisäisestä fengshuista.

Eniten keskustelua syntyi kun puhuttiin erilaisista energioista, liittyi se sitten tavaroihin tai itse asuntoihin ja niiden asukkaisiin. Etenkin nk. roinaenergia, eli turhat tavarat ja niihin valuva ihmisen oma energia on aihe, joka nykyään puhututtaa paljon. Mitä tehdä perintötavaroille, eron tai kuoleman jälkeen jääneelle omaisuudelle? Miten niistä pääsisi kunnialla ja vähällä tuskalla eroon? Vai säilytetäänkö kaikki tuleville sukupolville? Siihen on vaikea antaa suoraa vastausta, sillä kukin joutuu luomaan oman suhteensa esineisiin - tai sitten katkaisemaan sen. 

Yhtenä aihealueena oli myös pohjapiirroksen puuttuvat ja lisäosat, jotka itse asiassa monesta fengshui-perusteoksesta on jätetty kokonaan pois. Usein fengshui-oppaissa lukee kyllä rivien välissä, että on hyvä tai huono, jos tällä alueella on puutos tai uloke, mutta siihen se sitten jääkin ja lukija ei välttämättä ensimmäisellä lukukerralla edes hahmota mitä mahdetaan tarkoittaa. Anja Banksin Fengshui-aapista mukaillen otimme selville mitä käytännössä tarkoittaa, jos vaikka kaakossa on puuttuva osa ja koillisessa lisäosa. Tästä moni sai analysoitavaa ja pään rapsutusta pitkäksi aikaa!

Kiinalainen astrologia astui kuvioihin mukaan myös, sillä halusin tuoda esille fengshuin ja astrologian läheisen suhteen. Käsittelimme 12 eläintä ominaispiirteineen ja jokainen sai tutkia onko oman syntymävuoden eläin oman luonteen mukainen. Monella oli lähes yksi yhteen samankaltaisuuksia, mutta kaikilla ei natsannut energiat kohdalleen oman eläimen kanssa. Siihen kerroinkin, että pelkkä vuosieläin ei ole vielä koko totuus, vaan vasta kavion kuopsahdus maankuoren pinnalla. Vuosieläinten mukaan voi kuitenkin jo tutkia perhesuhteita, että elääkö samassa taloudessa parhaimpia eläinkaveruksia vai ajatusmaailmaltaan täysin erilaisia riitapukareita karvat pystyssä ja korvat luimuten. Onhan se nyt hyvä tietää makaako vieressä sika vai rotta.

Viimeisellä kerralla otimme vielä katsauksen tulevan tulikukon vuoden energioihin ja mihin kannattaa kotona sen merkeissä kiinnittää huomiota. Eli mitä tehdä jos vaarallinen maaviitostähti pätkähtää vierailulle etuovesta.

Työväenopistolla oli hieno ja kannustava työilmapiiri ja huomasin nauttivani opettamisesta täysin palkein. Tunnin jälkeen oli mukava noste ja tunne, että oli saavuttanut jotain. Positiivinen palaute ja kurssilaisten selvä innostus asiaan viestittivät siitä, että fengshui-kursseille on oma tilauksensa jatkossakin. Ehkäpä ensi syksynä tavataan taas samoissa merkeissä, sali täynnä uusia kasvoja.

Jatkokurssia fengshuin maailmaan ei näillä näkymin vielä ole tulossa, ehkäpä myöhemmin kun on lisää peruskursseja vedetty ja omaa fengshui-taivalta takana enemmän. Samanlaiselle fengshuin peruskurssille voit kuitenkin osallistua jo tänä keväänä Raisiossa, tammikuun 10. päivä startataan. Tervetuloa mukaan!

https://www.opistopalvelut.fi/raisio/course.php?l=fi&t=4385#


Tästä se käynnistyi!




"Ja sit tää etelä ois niinku tosi hyvä maineelle"

Lopuksi hämmennettiin soppaa ottamalla vähän varaslähtöä jo fengshuin syvemmille vesille, nimittäin lentävien tähtien ja vuosienergioiden pariin.

Lähikontaktia yleisön kanssa. Kuvat otti oppilas Jonna Kukkola, kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti