Sivut

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Fengshuin peruspilarit

Fengshui jaksaa aina yllättää, mitä pitemmälle sitä opiskelee. Tai tässä tapauksessa, mitä lähempää sen alkujuuria tarkastelee. Olen ottanut back to basics -otteen fengshuista yhdessä Joey Yapin kanssa, lukemalla hänen kirjasarjansa Feng Shui For Home Buyers (osat: Exterior / Interior / For Apartment Buyers), kiitos Suomen Fengshui ry:n kirjaston.

Joey Yapin kirjat ovat oikeaa rautalankaosastoa, eli fengshuista ei tarvitse tietää tuon hölkästäkään ja hyvin pysyy kartalla. Tämä lienee hänen menestyksensä salaisuus: kun tekee liukuhihnalta kansantajuisia fengshui-oppaita, niin moni uskaltaa hypätä vauhtiin mukaan oppimaan. Rahanteon kannalta fiksusti ajateltu, että yksikään kirja ei anna koko kuvaa, vaan aina on ostettava/luettava seuraava jännäri, kuin Dan Brownin kanssa konsanaan. Se, että n. 300 sivusta 2/3 on kuvamateriaalia, perustelee sen, kuinka näitä kirjoja syntyy niin tiiviiseen tahtiin. Mutta fengshui on niin monimuotoinen juttu, että on ehdottomasti positiivinen asia, kun joku ottaa rautalangasta vääntämisen elämäntehtäväkseen. Yap myös sanoo asiat ilahduttavan suoraan ja kumoaa omaa elämäänsä suurempia fengshui-myyttejä - osaan niistä olen uskonut itsekin.

Mitä fengshuin kaupallinen keisari sitten sanoo? Kuinka luon kotiini fengshuin mukaisen sisustuksen, niin että kaikki on vimpan päälle sääntöjen mukaan? Sepä se, Joey Yap ei anna minkäänlaisia sisustusvinkkejä! Hänen mukaansa saat käyttää ihan mitä värejä tahansa, millä baguan sektorilla vaan, kunhan ne ovat sinua miellyttäviä lempivärejäsi. Siis mitä! Saanko levitellä kotini taas täyteen vadelmanpunaista ilman, että siitä syntyy jokin katastrofi-dominoefekti? Yap ei ota kantaa keittiön kaappien materiaaleihin, kylpyhuoneen laattojen väritykseen tai siihen, onko kirjahylly liian kulmikas. Se, onko keittiössä veitset esillä tai nukutko kaktuksen vieressä on ihan yksi lysti. Tauluissa saa olla aiheena mitä vaan eikä peilejä ole kielletty makuuhuoneessa (ellei kärsi huonounisuudesta). Viiden elementin väreillä, muodoilla ja materiaaleilla sisustamisesta ei puhuta mitään (tai ehkä sitä varten pitää lukea oma kirjansa...)

Näiden sisustuksen yksityiskohtien sijaan Yap keskittyy siihen, mistä fengshui on ylipäätään lähtenyt liikkeelle: maastonmuodoista. Se, millaisessa ympäristössä asuntosi sijaitsee, on kaiken a ja o. Fengshuin tehtävä on napata ja hyödyntää ympäristön energia, kerätä sitä koolle riittävästi ja johdattaa se sisälle kotiin. Jos lähimaastossa on vuoria, mäkiä tai kumpuja, hyvä juttu, sillä niistä saa alkunsa äiti maan ravitseva chi-energia. Liian terävät vuoret lähettävät uhkaavaa, liian nopeaa ja painostavaa energiaa, mutta niistä on Suomessa ihan turha huolehtia. Aaltoilevan maaston lisäksi on olennaista vesi ja missä ilmansuunnassa sitä on. Joet, meri, järvet, tekoaltaat, uima-altaat, isot suihkulähteet ulkona - niistä lähtee omanlaistaan ravitsevaa chi-energiaa. Vettä kun olemme itsekin. Seisovaa, pysähtynyttä ja haiskahtavaa vettä ei naapuriin toivota, vaan kodin lähteillä olisi suosiollista olla puhdasta, energiarikasta ja lempeästi polveilevaa vettä, silloin myös chi-energia on toivotunlaista ja uudistaa meitä itseämme.

Maastoa tarkastellaan 1-10 kilometrin säteellä omasta asuinpaikasta, joten Google Maps on pakko ottaa avuksi. Kaupungeissa tiet mielletään chi-väyliksi veden tapaan, sillä ne kuljettavat energiaa liikenteen ja ihmisten muodossa. Toiset ympärillä olevat rakennukset toimittavat vuorien asemaa. Sanotaan, että todellinen fengshui-konsultti tallaa vuosia oman mestarinsa perässä Kiinan maaseutuja ja opiskelee vuorten ja jokien muotoja. Kuvista päätellen Aasian maastonmuodot ovatkin omaa luokkaansa - kunpa pääsisin joku päivä ihastelemaan vihreitä vuorenrinteitä, lohikäärmeen selkäkumpareita ja tiikerin raitoja. Kiinanmuurissakin olisi patikoimista.

Ympäristön muotojen lisäksi Yap painottaa uhkatekijöiden ottamista huomioon. Nyt ei puhuta terrorin uhasta tai luonnonkatastrofeista, vaan sha-energiasta. Kymmeniä ja taas kymmeniä sivuja on omistettu erilaisille shan muodoille. Sha-energia voi väijyä sinua heti oven ulko-puolella lukuisin keinoin: se osoittaa sinua suoraan sydämeen katulamppujen, puiden, sähkötolppien, pylväiden, talojen kulmien ja kohtisuoraan tulevien teiden muodossa. Jos talon ulko-oven eteen osuu vaikkapa valopylväs, tai kaksi viereistä rakennusta muodostaa ahtaan "taivaskanavan", Yap kehottaa vakavasti jättämään kyseisen asunnon kiinteistönvälittäjän laariin. Mitään asuntoa ei kuulemma pitäisi edes käydä katsomassa sisältä, jos sen ympäristössä on havaittavissa negatiivisia fengshui-piirteitä. Fengshui siis todellakin alkaa ulkoapäin, ei sisältä. Energian lähde on tuolla ulkona, ja haluamme, että sisälle tulee pelkästään hyvää energiaa. Jos tarjolla on huonot vibat, ne tunkeutuvat ovesta asuntoon asti. Siihen ei taida auttaa edes valkosipuli ja ristinmerkit.

Yapin mukaan hyvän fengshui-kodin löytäminen on vaikeaa ja täydellisen fengshui-kodin löytäminen liki mahdotonta. Okei. Hyvä tietää. Se, mihin suuntaan sohva on, tuntuu tuohon verrattuna aika pieneltä ongelmalta. Se, miksi fengshuissa keskitytään niin paljon ongelmiin, johtuu siitä, että ongelmatapaukset yritetään välttää. Kun on onnistuttu välttämään kaikkein pahimmat hiirenloukut, ollaan koko ajan menossa parempaa fengshuita kohti. Kun päästään neutraalille, ongelmattomalle alueelle, voidaan jo alkaa puhua hyvästä fengshuista. Lopulta jäljelle jää enää kosmeettisia asioita, kuten makuuhuoneen tapetin värimaailma. Niillä on loppupeleissä hyttysen ininän verran vaikutusta. Siis jos Yapia uskotaan.

Kirjoitin aiemmin keittiön fengshuista ja arvelin, että ei sillä uunin paikalla tai uunin luukun avautumissuunnalla varmaan niin kovin paljon merkitystä ole. No, niinhän sitä luulisi. Kun päästään sieltä maastonmuodoista vihdoin sisälle asti ja on torjuttu kaikki mahdolliset sha chi -energian muodot ja johdateltu hyvä chi-energia sisään, niin kaikkein tärkeimmät kohteet ovat ulko-ovi, keittiö ja makuuhuone. Niiden tulisi sijaita asunnon oikeilla alueilla ja oikeisiin ilmansuuntiin. Nämä alueet selvitellään talon / asunnon oman gua-numeron avulla, joka on vähän vastaava kuin ihmisille syntymävuoden perusteella laskettava ming gua -numero, jolla määritellään jokaisen omat suotuisat ilmansuunnat. Milloin asunto on rakennettu on siis olennainen tieto, koska talo säilöö rakennushetkensä energiaa, aivan kuten me tarvitsemme syntymäaikaamme moneen asiaan, sosiaaliturvatunnuksesta lainahakemukseen ja astrologiseen kartoitukseen. Toinen tärkeä seikka on asunnon suunta, eli miten se istuu tontilla ja mihin suuntaan se katsoo, eli talon edusta ja takaosa. Näistä perustiedoista lähtevät liikkeelle moninaiset fengshuin laskukaavat, jotka sitten kertovat missä huoneessa on hyvä fengshui ja missä taas huonompi. Hyville alueille on paras parkkeerata sänky ja keittiö ja huonoille alueille olisi ideaalista saada kylpyhuone tai varasto. Jos alueet eivät tämän perusteella natsaa yhteen fengshuin suositusten kanssa, Yap kehottaa asunnonostajaa kääntymään kannoillaan ja sanomaan "Seuraava!".

Sitten päästään vihdoin sisustukseen käsiksi. Nimittäin niinkin kuumottavaan aiheeseen kuin huoneiden oviin ja niiden avautumissuuntiin. Ovi ei saa avautua suoraan sänkyä tai uunia kohti, sillä ovesta tulee voimakkain chi-energia, joka pistää pakan sekaisin niin makuulla kuin ruokaa laittaessa. Sänky, uuni tai ulko-ovi ei saa olla painostavan kattopalkin alla. Chi-energian pitäisi edetä rauhallisesti kiemurrellen, kunhan se on ensin kerääntynyt isoon eteisaulaan (ns. Bright Hall = Ming Tang, joka tulisi löytyä niin ulko-oven sisä- ja ulkopuolelta, siis eteisestä ja pihalta). Ahtaassa tilassa chi'llä ei ole tilaa koota itseään ja antaa parastaan. Sängyn tulisi aina olla tuettuna seinää vasten (oli oma suotuisa ilmansuunta sitten mikä tahansa) eikä jalkopää saisi osoittaa suoraan ovea kohti. Wc-tilat tulisi erottaa makuutilasta, keittiöstä nyt puhumattakaan. Huonekalut, taulut, sisustusesineet ja -tekstiilit saavat olla ihan mistä vaan eniten tykkäät. Siinäpä se sitten melkein olikin, eli tässä Joey Yapin tärkeimmät "sisustusvinkit".

Fengshui siis todellakin pelaa eniten ilmansuunnilla ja asunnon sijainnilla. Jos kämppäsi on alueella, joka ei saa kunnolla happea (chi-energiaa), on peli vähän niin kuin menetetty. Yap sanoo suoraan, että fengshui ei ole kikka kolmonen, jolla saa huonon asunnon pelastettua. Etenkään millään fengshui-tehostehärpäkkeillä ei ole muuta kuin koristeellista arvoa (vaikka niitä kyllä myydään jokaisessa fengshui-nettikaupassa ratkaisuna moninaisiin pulmiin). Jos ulko-ovesi on huonolla alueella, väärään suuntaan tai siihen kohdistuu armoton sha chi -energia, niin sammakko ovensuussa on yhtä tyhjän kanssa. Yap varmaan kehottaisi vaihtamaan asuntoa saman tien. 

Kaikkia asuntoja ei voi fiksata fengshuilla. Jos ongelmia on liikaa, niin fengshui ei ole parantava laastari, joka kaiken lisäksi tekee sinusta rikkaan, seksikkään ja menestyneen käden käänteessä. Mielestäni on jotenkin vapauttavaa, että joku sanoo sen ääneen. Rukkasesta ei saa silkkisukkaa. Jos kodissa on huono olla vuodesta toiseen ja ongelmat elämässä vain kasaantuvat, silloin siellä on huono fengshui. Jos sitä ei saa korjattua, niin asuntoa vaihtamalla huono olo voi vaihtua paremmaksi. Se selviää vain kokeilemalla.

Kotikonsultoinneissa Yapin perusperiaate onkin, että mennään terveys ja ihmissuhteet edellä. Kun koti tukee asukkaan terveyttä, se tukee myös ihmisen kykyä antoisiin ihmissuhteisiin ja kykyyn ansaita työllään rahaa. Kun siirrytään sairaudesta terveyteen, kaikki alkaakin olla mahdollista. Siksi fengshuissa ei kannata ensisijaisesti miettiä pelkkää rahaa ja vaurauden tavoittelua.

Kiinalaisille vaurauskin merkitsee eri asiaa kuin länsimaalaisille: siinä missä täällä vauraus ja rikkaus tuo mieleen lottopotit, suuhun syntyneet suvun hopealusikat ja raketin lailla tähtiin ampaavat pörssikurssit, kiinalaiset katsovat, että kova ja ahkera työ on tie vaurauteen. Onpas tylsää! Mutta taitaa olla - huokaus - totta. Siksi siis ne fengshuin vaurastumisvinkit eivät johda satumaisiin taivaalta tippuviin rahavyöryihin, vaan ihan peruspäiväduuniin ja sen kautta saatuun koko ajan kertyvään varallisuuteen. Hyvässä lykyssä raha kasvaa korkoa tilillä tai saat palkankorotuksen tai hyvää myyntiä aikaan. Pitkäjänteistä kotitaloutta ja säästämistä sukanvarteen äkkirikastumisen sijaan. (Mutta jos olet voittanut ässäarvassa laitettuasi rahapuun asunnon kaakkoisnurkkaan, niin kerro siitä minulle heti!)

Jos mietit, että mikä mättää kun kotona on huonot fengshuit, katsahda ympäristöösi. Ensin lenkille ulos, tutkimaan maastonmuotoja ja mitä eri ilmansuunnista löytyy, vasta sitten tarkastelemaan kodin seinien sisäpuolta. Se, että ympäristön elämää kannatteleva chi-energia saadaan johdateltua sisälle on hieno asia - varmista vielä, että se mahtuu liikkumaan kotona raivaamalla sille tilaa. Jos emme voi vaihtaa kotia suitsait fengshuin kannalta suotuisammaksi, niin aina voi siivota ja energisoida omat nurkat. Ei ihme, että keväällä moniin iskee raivaushulluus, jota myös kevätsiivoukseksi sanotaan: kun kotiin pääsee valon muodossa lisää energiaa, tarvitsemme itsekin enemmän tilaa omalle kasvulle. Oli kämppä sitten fengshui-mielessä otollinen tai ei, siivous ja inventaario kannattaa aina. Etenkin nyt, kun kiinalainen uusivuosi ja ihan uudet energiat ovat nurkan takana, valmiina sekoittamaan pakkaa taas vuoden ajaksi.

Fengshuissa on helppoa eksyä miettimään pikkuriikkisiä sisustuksen yksityiskohtia ja siirtelemään esineiden paikkoja, odotellen, että nyt varmaan lähtee elämä uusille urille kun vaihdan verhot. En ole huomannut, että pöytäliinan värillä olisi ollut väliä. Fengshuissa on siis kyse isommista asioista sekä kokonaisuudesta.

Paras fengshui-neuvo mikä Yapin kirjoista jää käteen, on tämä: kun valitset alun perin parhaan mahdollisen asunnon, joka saa ympäristöstä eniten virkistävää chi-energiaa ja johon ei kohdistu haitallista sha-energiaa ulkoa päin, niin olet voiton puolella. Eli tarvitset fengshuita nimenomaan ennen asunnon valintaa. Kun konsultoidaan vasta asunnon vaihtamisen jälkeen, ollaan tekemisissä erilaisten kompromissien kanssa eikä välttämättä saada parhaita tehoja irti. Mutta elämä on välillä juuri tätä kompromisseilyä, joten fengshui-korttia ei sen takia kannata jättää katsomatta. Sitten ainakin tiedät millaista asuntoa hakea seuraavalla kerralla.

Toki fengshuin avulla voidaan myös pelkästään sisustaa harmonisesti ja saada asuintilasta levollinen ja energisoiva tila. Se kaikki tulee eteen, kun asunnon perusasiat ovat kunnossa. Fengshui on vähän kuin oikeaoppiminen talvipukeutuminen kovassa pakkasessa: kun puet päälle kerroksittain vaatekappaleita, alusasuista ja lämpökerrastoista lähtien, tuppaa päällystakkiin päästäessä tulemaan jo hiki (fengshuin tietomäärästä kastuu jo kainalotkin). Olet valmis kohtaamaan kirpeän talvisään ja selviydyt määränpäähäsi lämpimänä, korkeintaan nenänpäätä nipistellen (vuosienergiat ja lentävät tähdet pitävät huolen siitä, että jokaisen kohdalle osuu joskus harmeja). Jos laiminlyöt tämän pohjatyön ja lähdet pipotta ja napapaidassa nilkat vilkkuen liikenteeseen kuin pahinkin teini, väistämättä vastustuskyky alkaa heiketä ja jossain vaiheessa terveys pettää ja flunssa iskee. Fengshuikin pettää, jos kuvitellaan, että se vain lätkäistään minkä tahansa sisustuksen "päälle" ja ongelmat ratkeavat sen siliän tien. Oikotie onneen on joskus mutkikas ja vaatii monta kerrosta.

Pukeudu siis lämpimästi perusasiat muistaen, kun lähdet uhmaamaan talven chi-energioita tuonne ulos maastonmuotojen sekaan!

Joey Yapilla on kirja joka lähtöön. Seuraavaksi lähtee lukuun tuo päällimmäinen.




sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Toimiiko fengshui todella?

Sain kunnian toimia vierailevana luennoitsijana Suomen Fengshui ry:n kuukausitapaamisessa Helsingissä joulukuun alussa. Aiheeksi oli yhteisymmärryksessä valikoitunut "toimiiko fengshui todella", johon kaivattiin etenkin omakohtaisia kokemuksia. Hyvä niin, sillä muiden puolesta on vaikea vastata. Jouduinkin miettimään asiaa oikein toden teolla omaa elämääni ja kaikkia kotejani peilaten.

Kaikkia tietysti kiinnostaa ensin vastaus itse kysymykseen, johon sanoisin heti alkuunsa, että toimii tietysti. Etenkin huono fengshui, se se vasta toimiikin! 

Luentoa kirjoittaessani ja etenkin sen jälkimaininkien saattelemana pohdin kovasti, kuinka paljon elämäni on itse asiassa huonon fengshuin tulosta? Olin näet tullut siihen johtopäätökseen, että lapsuudenkotini oli suorastaan "kataströf" mitä fengshuihin tulee eikä nykyinen asunto paljoa jäljessä tule. Hyvin erilaisilta kanteilta vain. 

Lapsuudenkoti oli täynnä klassisia esimerkkejä huonosta sisustuksellisesta fengshuista palapeileineen, kerrossänkyineen ja sängyn yläpuolisine raskaine kaapistoineen, paloauton punaisine keittiöineen, täpötäysine vintteineen ja hankaline tilaratkaisuineen (meijerin ja kansakoulun virkaa toimittanut rakennus ei ehkä parhaiten taipunut asumiskäyttöön). Se, että ympäristöstä löytyi täydelliset neljä eläintä ei paljon lohduttanut, kun tämänkin asunnon pohjapiirroksesta puuttui kunnon palasia. En vain tiedä missä ilmansuunnassa ne olivat, mutta voin aavistella kyllä. Koska menneitä muistelevia uhataan tikulla silmään, jätän tämän pohdinnan sikseen. Elettyä ja taaksejäänyttä elämää.

Nykyinen asuntoni puolestaan osasi kätkeä ongelmallisen luonteensa huomattavasti paremmin puuttuvine baguanalueineen, jotka heijastuivat elämässäni suoraan puuttuvana energiana. Asunnon rakennusvuoden ja pääsisäänkäynnin mukaan laskettavat lentävät tähdet olivat nekin juuri väärissä ilmansuunnissa, eivätkä siten tarjonneet mitään tukea tai ylimääräistä bonusta elämään. Kun laskee yhteen 19 vuotta lapsuudenkodissa ja viimeiset 12 vuotta nykyisessä asunnossa, päästään jo huikeaan yhteislukuun 31 vuotta. Suurin osa elämästäni on siis mennyt turkasen huonon fengshuin puserruksissa. Ja nyt sen vasta tajuan!

Jos sinne väliin jokunen parempi esimerkki mahtuu, niin olen sellaisissa asunnoissa käynyt lähinnä vain kääntymässä. Mieltäni askarrutti myös BaZin, eli kiinalaisen astrologian osuus. Mikä on ollut asunnosta, sen ympäristöstä ja sisäisistä fengshui-olosuhteista johtuvaa ja mikä vaikutus puolestaan on ollut hyvillä tai huonoilla vuosienergioilla tai BaZi-karttani aikakausilla ja elämääni tukevilla/hankaloittavilla elementeillä? Kaikki kun on oikeastaan kimpassa - asunnon fengshui ja asukkaan astrologia. Pieni ihminen kuvittelee tallustelevansa täällä itsenäisenä omaa jälkeään auraten, mutta onkin oikeastaan universumin koekani.

Tutkimusretkeni oman elämäni fengshuihin jatkuu edelleen, sillä mikään ei ole niin varmaa kuin se, että fengshuin opiskelu ei ihan hevin lopu. Jos esimerkiksi Malesian fengshui-guru Joey Yapin kokoamassa The Chinese Metaphysics Compendium -teoksessa on yli 1000 sivua pelkkiä laskukaavoja hyvän fengshuin määrittelemiseen, astrologiakarttojen laatimiseen, kasvonpiirteiden lukemiseen (oma tieteensä sekin) ja hyvien päivien valintaan, niin voi kevyesti sanoa olevansa vasta aloittelija pitkällä opintiellä. Harmi kun tähän itse-ehtoiseen opiskeluun ei saa opintotukea... Tämä opinpolku saattaisi niellä minut kuin kaninkolo Liisa Ihmemaassa -sadussa. Mitäköhän tämä syntymämerkki poskessani oikein tarkoittaakaan? Kuinka montaa laatua ympäristön sha chi -myrkkynuolia onkaan olemassa? Kuinka monta tähteä kiinalaisesta astrologiasta oikein löytyy elämänpotentiaalimme määrittelyyn? Kuinka monta fengshuin vesimenetelmää on hallittava?

Totesinkin luennon myötä oikeastaan vielä akuutimmin sen, että nykyinen asuntoni ei tue suurta ja mahtavaa menestystä elämässä. Samaisen Joey Yapin Fengshui for Apartment Buyers -kirjan mukaan asuntoni on itse asiassa "must avoid" -sarjaa, jos lentäviä tähtiä tarkastellaan. Ai kun kiva. Moni kakku siis päältä kaunis, mutta silkkaa huonoa fengshuita sisältä. En anna tämän kuitenkaan lannistaa. Nyt toivonkin, että elämä johdattaa minut oikealla hetkellä oikean asunnon luo, jossa on parhaat mahdolliset fengshuit. Uskon, että sitten vasta tiedän millaista on todella toimiva fengshui, kun pääsen itse sellaisen piiriin. Taas lähtee universumille toivelistaa uudeksi vuodeksi. Sitä ennen tutkin mitä nykyiselle tilanteelle voi tehdä. Se on selvää, etten enää lätki punaista ja pinkkiä väriä sisustuksessa joka paikkaan, sillä mikään muu ei aktivoi huonoja tähtiä niin tehokkaasti kuin tulielementti, jota punainen edustaa. Värittömällä sisustuksella on siis oma etunsa, jota en aiemmin tajunnut.

Mutta. Mistä lukija siis voi tietää omalla kohdallaan toimiiko fengshui? Tässä pieni tarkistuslista, josta voi aloittaa. Huonon fengshuin hengessä, tietysti, niin pääset vähän kokemaan sitä mistä minäkin olen ammentanut. Kokeile jos uskallat!

Tee kerrankin kaikki perinteisten fengshui-oppien vastaisesti. Sitten vasta voit päätellä toimiiko fengshui vai ei, jos näiden muutosten myötä alkaakin kaikki mennä niinsanotusti päin prinkkalaa.


  • Muuta asuntoon, jossa on etuovi ja takaovi vastakkain tai iso maisemaikkuna suoraan ulko-ovea vastapäätä. Tuulta tunneliin ja energiat pihalle!
  • Muuta asuntoon, jossa on paljon puuttuvia osia. Huomaat, että elämästä alkaa puuttua jotain. 
  • Muuta taloon, josta puuttuu taustatuki (=kilpikonna) ja avoin edusta (=feeniks-lintu). Rohkea muuttaa päräyttää kukkulan laelle myrskytuulien riepoteltavaksi.
  • Muuta taloon, jonka edessä kasvaa puu tai jonka edessä on naapuritalon "seinä pystyssä". Vielä parempi jos naapuritalon kulma osoittelee sinua uhkaavasti, kun juot aamukahviasi.
  • Välttele kapteeninpaikkoja tahallasi, istu selkä oveen tai ikkunaan päin. Tunne kuinka asioita junaillaan sinun selkäsi takana.
  • Älä turhaan käytä rahaa remonttiin tai kiinteistön korjailuun. Se mikä kelpasi edelliselle asukkaalle kelpaa kyllä sinullekin.
  • Ota vastaan kaikki mitä ilmaiseksi saa, oli se perintöhuonekalu tai marketin kylkiäinen. Kyllä se vielä jonnekin kellariin tai vinttikomeroon mahtuu. Pula-aika on suomalaisella vielä geeneissä.
  • Tuki eteinen lipastoilla ja kenkäkasoilla. Kerää paljon tavaraa, jota varmaan joskus vielä tarvitset. Älä anna chi-energian tulla kutsumatta kotiin.
  • Jätä vessan ovi ja pöntön kansi aina auki - avoimien ovien päivät! Rahaa, terveyttä ja onnea tulee ja menee, se on luonnollista kiertokulkua.
  • Laita peilejä joka paikkaan, kuten sänkyä vastapäätä tai sängyn yläpuolelle, etuovea vastapäätä ja peilejä vielä keskenään vastakkain. Mielellään palapeilejä, savulasipeilejä tai sumeita antiikkisia peilejä. "Peilisalissa", liukuovikaapistojen heijastamassa valon loimussa, nukkuminen varmistaa, ettet jää sänkyyn loikoilemaan, vaan olet aina varuillaan kuin vahtikoira.
  • Kasaa sängyn alle kamaa menneisyydestä, luovu sängynpäädystä ja ahdista kumppani nurkkaan. Unohda makuuhuoneen symmetria. Tasa-arvo on yliarvostettua, täällä määrään minä.
  • Istu ja nuku viistokattojen alla. Vaihtoehtoisesti myös raskaat kattovalaisimet, kattoparrut tai raskaat hyllyt käyvät. Tunne tiivistyvä energia!
  • Istu, työskentele ja nuku epäsuotuisaan suuntaan. Voisit vaikka kävelläkin nurinpäin, se kuulemma kehittää aivoja.
  • Kun lamppu poksahtaa, älä vaivaudu vaihtamaan sitä uuteen. Säästyy sähköäkin. Ekologisuus on trendikästä.
  • Kun kello pysähtyy, säästyy ainaiselta ajan hermolla elämiseltä. Talvi- tai kesäaika, sama se. Luota vain sisäiseen kelloosi.
  • Älä koskaan tee inventaariota. Viides juustohöylä menee siinä missä kolmaskin. Kymmenen mustaa t-paitaa on aina parempi kuin vaan yksi. Näistä puhkikuluneista farkuista voisi vielä ommella jotain. Lapseni varmasti haluaa pitää tätä mekkoa kun kasvaa isoksi - tai kun minä kutistun pieneksi. Tämä 50-osainen tietosanakirjasarja on vielä validia kamaa.
  • Kerää kuivakukkia ja roikota niitä kaappien päällä vuosikymmeniä pölyttymässä. Niin se muuttuu rusinaksi ihmisenkin iho, kun ajanhammas patinoi.
  • Sisusta rajuilla väreillä. Keittiöön punaista tulienergiaa ja wc veden valtaan. Elämään tulee varmasti äksöniä, mutta en voi taata onko se oikeanlaista. Pitäisi ensin konsultoida niitä lentäviä tähtiä, nääs. Ja nekin pirulaiset vielä lentävät vuosittain eri paikkaan.
  • Muista kerätä tauluja, joissa on synkkäilmeisiä yksinäisiä ihmisiä. Ei tässä mitään parisuhdetta kaivata, joutuu vielä pesemään jonkun toisen kalsareita.


Ihana aloittaa uusi vuosi tyhjältä pöydältä! Tässähän voisi vaikka alkaa opiskella fengshuita.
Kuva: www.fengshuidana.com

TOIMII!