Sivut

tiistai 14. helmikuuta 2017

Uskaliaasti uutta vuotta - ja vuosikymmentä - kohti

Onnittelut meille kaikille! Pääsimme kuin pääsimmekin ponnistamaan apinan kenkummista energioista tulikukon puolelle. Jos hyvin kävi, luet tätä tekstiä ja olet vielä hengissä. Moni jäi apinan haltuun ennennäkemättömällä tavalla. Enää ei tarvitse pelätä kuka julkkis lähtee seuraavaksi ja miettiä Jenni Vartiaisen tavoin "etten haluu kuolla tänä yönä". Olipahan vuosi! Moni oli ihan ventti kakkosenergian hallitessa kodin keskustaa ja saan kiittää onnentähtiäni, etten itse kokenut kovia kolahduksia tai pitkällisiä sairasteluja. Nyt otetaan 12 vuoden tauko apinan energioihin ja itse asiassa peräti 60 vuoden tauko tähän samaan tuliapinaan. Sama mitä silloin tapahtuu, kun ei olla sitä enää näkemässä (tai nippanappa, jos aikoo elää satavuotiaaksi). Joka tapauksessa tuntuu, että vihdoin asiat ovat nytkähtäneet eri tavalla liikkeelle ja oikeastaan kaikki on mahdollista. Uusi vuosi, ja se paljon puhuttu uusi alku. Nyt taidan tosissani uskoa siihen.

Kukon vuosi ei toki ole pelkkää silkkiä ja sinfoniaa, sillä se saattaa aiheuttaa kiireitä, stressiä ja lisää duunia. Kukko nimittäin kiekaisee sinut sängystä liikkeelle jo kukonlaulun aikaan, sillä jonkunhan ne hommat on tehtävä eikä kaikkiin kanasiin voi luottaa. Ja jos apinan vuonna hommat hoidettiin pörröhäntä heiluen vähän sinne päin, nyt on toinen ääni kellokortissa ja enää ei pääsekään niin helposti livahtamaan kahvitauolle. Mutta kolikon toisena puolena on se, että nyt voi vihdoin saada asioita aikaiseksi. Ei enää sitkeää sitkua, vaan nykyhetken nyt-laitetaan-hommat-käyntiin. Kun asialliset hommat on sitten hoidettu, voidaan hyvällä omallatunnolla katsella työnjälkeä ja kaikkea mitä saatiin lopulta tehtyä. Yritä siis olla stressaamatta kaikesta mitä pitää hoitaa - tärkeintähän on näyttää hyvältä. Ja siinä kukko näyttää mallia. Heltta ja höyhenpeite on aina ojossa ja cockwalk-kävelyä on harjoiteltu. Kukko on muodin edelläkävijä ja tykkää koristautua, kuten eksoottisempi lajitoverinsa riikinkukko. Ehkä nyt voisi heivata pahimmat nyppyrievut veke ja ostaa (tai tehdä itse) jonkun säväyttävän muotiluomuksen. Itse otin hetken mielijohteesta tukkaan violetinviileää sävyä (muistaako kukaan, Pirkko Liinamaa?). Ja kävin vähän kaupoillakin heräteostamassa jotain uutta päällepantavaa. I'm ready to roll!

Sekä viime vuoden loppu että uuden alku on mennyt fengshui-tiedonmetsästyksen merkeissä. Olen ollut kuin avoin sieni ja imenyt tietoa tulevan vuoden energioista kaikista mahdollisista lähteistä. Kävin tammikuussa kuuntelemassa Päivi Vilkin luennon Tulikukon vuodesta Helsingissä ja sain muutaman täsmävinkin millä selvitä tulevasta vuodesta voiton puolelle. Voitte katsoa videon ihan milloin vain netistä (https://www.youtube.com/watch?v=6GAzpCx7qKQ), mutta tärkeimpinä tärppeinä itselleni oli sijoittaa pullokurpitsan muotoinen vaasi sairaustähden alueelle luoteeseen. Tarkoituksena on huijata kakkostähden energiat pulloon kuin itämaisessa tarinassa, jottei henki pääse aiheuttamaan ikävyyksiä vaan pysyy visusti pullossa - ja korkeintaan toteuttaa toiveesi, kun pulloa vähän hieraisee. Ajattelin, että yksi pullohan nyt ei riitä mihinkään, joten latasin alueen varmuuden vuoksi täyteen. Kävin nurkkakaapit läpi ja löysin kolmisen maljakkoa, joissa on pullomainen muoto ja kapea suuaukko. Näillä aseilla terveysuhkia vastaan - pysykää pahat henget poissa!

Sitten edelleen huonoja energioita vastaan varustautuen ns. suolatehoste tai -korjaus on tämän vuoden uusi pikkumusta. Suolakippoja löytyy nyt kodistani peräti kolme, etelästä kirjoituspöydän alueelta, olohuoneen kulmasta luoteesta ja keittiön yläkaappien päälle pääsi yksi. Ehdottomasti molempi on parempi ja suolastahan ei ole mitään haittaa millään mittareilla, vaan se imee vanhaa ja haitallista energiaa pois. Jos suola lähtee kuplimaan yli äyräiden, eli nousee ja nousee kuppia pitkin ja siitä ulos, alueella on haitallista energiaa valloillaan. Hyvä juttu, sillä tiedät, että siinä nurkassa ei kannata liikoja oleskella. Jos mitään ei tapahdu, voit levätä tietoisuudessa, että kaikki on hyvin ja on puhdasta suolaa pussissa. Kummasti rauhoittaa ajatus, että asia on hoidettu ja merisuolaherran hallussa.

Kolmaskin Päivi Vilkin vinkki kutkuttaa kokeilemaan. Persikankukka-alueelle länteen suositellaan kauniita leikkokukkia vaasissa houkuttelemaan romantiikkaa, uutta kumppania - tai sitten kuten luennoitsijalle itselleen kävi - tuomaan vuoden ajan nuorten myyjämiesten flirttiä ja alennuksia, jotka napsahtivat kassalla kuin manulle maitojuoma. Hei minäkin haluan selvää säästöä! Jos siis laitan kauniita kukkapuskia tänä vuonna lännen alueelle, niin olisihan se ihanaa saada nauttia sekä kukista, alehinnoista että vielä ylimääräisestä annoksesta romantiikkaa ja huomiota. Kunhan se vaan tapahtuu oman miehen, eikä jokajampan kanssa. Persikankukkaenergiat kun yleensä viittaavat sinkkuseikkailuihin ja nuuhkaisuihin yhdestä persikankukasta toiseen. Mutta aion nyt ottaa tietoisen riskin ja pitää näpit ja nuuhkaisuvietit kurissa. Sinkkujen kannattaa nyt pistää kovat peliin ja kokeilla! Pahinta mitä voi tapahtua on, että kotonasi on kauniita kukkia usein. Ja se ei kuulosta kovin uhkaavalta.

Nämä kaikki fengshui-vinkit antaneen mainion luennon (muistakaa tulla paikalle ensi vuonna!) lisäksi olen lukenut kaikkien mahdollisten astrologien ja ennustajien tulkintoja tulevalle vuodelle. Olen niinsanotusti kilpavarustautunut. Ostin Kathryn Weberin Success Packin jo ennen joulua, annoin Susan Millerin hehkuttaa miten fantastinen vuosi vesimiehille on tulossa (luin nousevan merkkini ennusteet myös), uskoin Astro-Seppoa kun tämä kertoi, että nyt on kolmen vuoden menestysputkesta vuorossa vuosi numero 2 ja olen hämmästellyt miten Cafeastrologyn sivut voivatkaan tietää mitä elämässäni on menossa. Jos siellä luvataan kiirettä, on tukka putkella tehtäviä jonossa. Jos sanotaan, että nyt kaipaat enemmän privaattiaikaa ja hiljaista meditointia, huomaan sen pitävän päivälleen kutinsa. Ihmeellistä puuhaa tuo astrologia. Että tähtien liikkeistä voidaan kertoa miten tällä viikolla menee. (Ostin muuten ensi kertaa myös fengshui-kalenterin, joka kertoo peräti tunnin tarkkuudella päiväenergian laadun! Tästä täytyneekin kirjoittaa joku päivä lisää...) Lokakuulle on muuten ennustettu hurjaa ammatillista noususuhdannetta kaikille vesimiehille, joten keräilen voimia sitä ennen. Jos olet itsekin vesimies, niin pidäpä silmällä ensi syksyä ja kalenterin täyttymistä.

Tammikuun ohjelmaan mahtui myös uuden Fengshui Sampo -nimisen yhdistyksen avajaistilaisuus 14.1.2017 Rikhardinkadun kirjastossa. Toiveikas ilmapiiri väreili joukossa ja näin vihdoin omin silmin Anja Banksin, joka tunnetaan suomalaisen Fengshui-aapisen kirjoittajana ja alan uranuurtajana Suomessa. Hän toimii uuden fengshui-yhdistyksen suojelijana. Tuttu itämaisten ihmeiden (mm. lääketieteen, akupunktion, shindon ja sääilmiöiden) asiantuntija Rauli Pitkänen kertoi mitä kullekin 60 kiinalaiselle eläin/elementti-yhdistelmälle kuuluu tänä vuonna, minkälaista säätä voimme odottaa ja miten kroppa kenties tähän kaikkeen reagoi. Uutta yhdistystä Fengshui Sampoa ovat olleet Raulin lisäksi perustamassa oma opettajani Kirsi Niemelä ja "Puutarha-Sari" Weckström, joka bloggaa kaikesta mikä liittyy kasveihin, puutarhaan ja fengshuihin. Koska olen fengshuin suhteen moniruokavalioinen ja kannatan aatteen leviämistä näillä pohjoispiireillä joka perheen piiriin, niin olen nyt myös Fengshui Sampon jäsenlistoilla ja odotan innolla uusia tapahtumia ja toimintaa. Tässä terveiset uudelta yhdistykseltä ihan naamojen kera:

Vasemmalta oikealle: Kirsi Niemelä, Sari Weckström, Anja Banks ja Rauli Pitkänen.

Kiinalainen uusi vuosi piti minut kiireisenä tammikuun viimeiset päivät, sillä koko kämppä piti tietysti putsata uuteen uskoon ja selvittää suojautumiskeinot pahimpia energioita vastaan. En valitettavasti ehtinyt viimeistellä (= aloittaa) vaatehuoneen lattiaremonttia ennen määräaikaa, joten nyt pitää odotella ensi vuoteen asti tai sitten huijata Sanshaa, eli Kolmea Surmaa idässä. Nämä tykkäävät välittömästi kyttyrää, jos idän alueella alkaa soitella sahaa tai pärisytellä poraa. Remontoijille tiedoksi, että etelässä on samat varoitukset ja lännessä myös. Jos meinaat remontoida, niin tarvitset avuksi muitakin ohjekirjoja kuin remontin aakkoset, sillä fengshui saattaa tarjota ikäviä yllätyksiä jos remppaa tehdään kyseisen vuoden epäsuotuisten energioiden alueella.

Itse olen suojautunut vuosienergioilta karsimalla etenkin punaista väriä kriittisiltä alueilta. Tänä vuonna etelää ei saa aktivoida tulella ja punaisella värillä, koska viitostähti, se kaikista epätoivotuin vieras, lentää sinne. Itselläni viitonen ottaa haltuunsa niin työpisteen, eteisen, siivun makuuhuonetta ja ulko-oven. Yritän pitää sen paholaisen väen vängällä ulkona - siksi eteisessä punaiset laukkuni on viety muualle ja talvitakit piilotettu huivien alle. Kun fengshui on kyseessä, kaikelle oudolle käyttäytymiselle on hyvin looginen syy! 

Kerrotaan vielä, että olin myös todistamassa ensimmäistä kertaa kiinalaisen uuden vuoden vaihtumista Helsingissä 27.1.2017 kulkueiden, kojujen ja ilotulitusten voimin. Vedin vatsan täyteen katuruokaa, ostin onnenkeksejä Suomen Fengshui ry:n kojulta, ja tamppasin jalalla tahtia tanssiesityksiin pysyäkseni tammikuun pakkasessa lämpimänä. Hieno ilotulitus kruunasi toiveikkaan mielialan. Usko minua, kyllä tästä tulee upea vuosi! Itse ainakin vietän koko helmikuun juhlavissa merkeissä siirtyen eri ikäryhmään. Onneksi fengshui-alalla ikä ja kokemus on vaan eduksi.

Lohikäärmekulkue kiinnosti lohikäärmettä erityisesti.
Minä ja muut "kiinalaiset"

Näillä mennään.
Ainekset ovat yksinkertaiset - tarvitset suolakorjaukseen purkin ja suolaa. Lisää vain vesi.
Vihdoin joku käyttötarkoitus näille pienille pennosille! Kolikot ovat käsittääkseni kuitenkin valinnaisia.
Rahansaanti täytyy varmistaa kasvavan kuun aikaan tehtävällä rahataikarituaalilla.
Tule hyvä vuosi, älä tule paha vuosi!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti