torstai 31. elokuuta 2017

Katseen alla, pinnalla

Toukokuu Italiassa. Samaan aikaan kun Barack Obama latasi akkujaan pyöräillen Sienan maaseudulla Yhdysvaltain suurlähettilään tiluksilla (tämän luin paikallislehdestä) ja Mick Jagger oli ostamassa miljoonahuvilaa Bolgherin alueelta (tämän kuulin radiosta vaatekaupan sovituskopissa), minullakin oli omat suuret suunnitelmani samoilla seuduilla. Olin tullut italialaisen sukulaistädin tyhjillään olevaan asuntoon Cecinaan ideoimaan ja toteuttamaan uutta tapettimallistoa.
Totutusta poikkeava ympäristö sai minut tarkkailemaan jokaista esinettä, kadunkulmaa ja muurinpätkää uusin silmin. Tädin pitsiverhot, porraskäytävän marmoriaskelmat ja puutarhapalstan takorautaportti päätyivät kaikki osaksi kuosejani. Malliston teemaksi muodostuikin tuikitavallisten, arkipäiväisten esineiden ja näkymien muuntaminen näkyväksi, katseen alle, ihmisten koteihin tapeteiksi ja tehosteseiniksi.

Fengshui-elämäni johdatti minut siis myös tapettisuunnittelijaksi, kuten aiemmin heinäkuussa täällä blogissa kirjoittelin (linkki heinäkuiseen blogikirjoitukseen). Elokuun alusta saakka suomalainen Kuvatapetti.fi verkkokauppa on myynyt suunnittelemiani tapetteja sivustollaan osana Taiteilijatapetit-kokoelmaansa. Ideana on, että tapettisuunnittelu on kotimaista, uusien kykyjen tekemää, ja tuotanto pidetään oman maan rajojen sisällä. Kun tilaat tapettia, tiedät, että rahat eivät kierrä Kiinan kautta vaan ihmiset Suomessa työllistyvät.

Innostuin tapettisuunnittelusta Sisustustekstiilit-linjan aikuisopintojeni viime metreillä. Opinnäytetyöni nimeksi tuli Rajoilla, koska olin kahden erilaisen ammatin rajoilla, entisen ja uuden. Suunnittelemani kuosit olivat joko värikkään pastellisia tai mustavalkoisia, graafisia tai hempeitä, eli minulla oli jalat kuvitteellisten raja-aitojen molemmilla puolilla. Ehkä eniten piti paikkaansa kuitenkin se, että olin oman jaksamisen rajoilla, näyttämässä nenää burnoutille ja masennukselle ja etsimässä sitä mystistä innoituksen energiaa, josta tankata lisäpontta elämään. Se lisävirta tuntui löytyvän kuosien kauniista maailmasta, tekemällä itse. 

Olen varma, että myös fengshuilla oli näppinsä pelissä, olinhan samoihin aikoihin aloittanut fengshui-konsulttiopinnot. Kiinalaisen astrologian mukaan olin juuri avannut piilossa olevan kassaholvin täynnä vettä, kun 10-vuoden onnenpilareissani alkoi lohikäärmeen ja koiran törmäys. Symbolisesti elämääni virtasi runsaasti vesielementtiä juuri siinä kuussa kun ikä pyörähti taas yhden numeron eteenpäin ja aloin työstää opinnäytetyöni tapettikuoseja. Voisi sanoa, että avasin luovuuden hanat, jotka olivat olleet tiukasti ruosteessa. Näin jälkeenpäin analysoiden kaikessa on oma ilmiselvä logiikkansa. Jos ei käy ensin sukeltelemassa, ei välttämättä pulpahda pinnalle oikeaan aikaan. 

Myös länsimainen astrologia lupailee samansuuntaisia asioita, sillä kiinalainen ja länsimainen astrologia eivät suinkaan sulje toisiaan pois, vaan vahvistavat viestiä eri tavoillaan. Tänä aamuna Jupiter siirtyi karttani keskitaivaalle ja Astro-Sepon mukaan luvassa on 12 vuotta intensiivistä aikaa uran parissa. Otan sen vastaan kädet avoinna kuin maagisen tähtipölyn taivaalta. Vihdoin päästään asiaan!

Kun olen uuden kuosin äärellä ja tuntuu, että tästä taitaa hei tulla jotain kivaa niin olen kovin täpinöissäni. Parhaat ideat saattavat vaatia vähän kypsyttelyä ennen kuin loksahtavat kohdalleen. Prosessi ikään kuin ohjaa minua yhtä paljon kuin minä ohjaan sitä. Luonnollisesti intensiivistä luomisen vaihetta ei kestä ikuisuuksiin, vaan välillä pitää vetää töpseli irti ja tehdä jotain ihan muuta, kuten tutkailla lisää fengshuin maailmaa. Telkkari ja sohva tulevat hyvänä kakkosena.

Fake it till you make it on yksi parhaita elämänohjeita, joita noudatan monessakin tekemisessäni. Sehän on toiselta nimeltään manifestointia ja itseensä uskomista. Kukaan ei ole se kylän paras seppä syntyessään tai uraa vaihtaessaan, joten omaa päätä joutuu takomaan monta kertaa ennen kuin se alkaa uskoa, että tästä tulee vielä jotakin. Minäkin ajattelin ennen, että olen kuosisuunnittelija vain paperilla. Mutta nyt on kuosit kirjaimellisesti paperilla, kiitos yhteistyökumppanini Kuvatapetin! 

Uuden tapettimallistoni nimeksi valikoitui Katseen alla. Toinen vaihtoehto oli Pinnalla, josta olisi saanut mukavasti symboliikkaa kehiteltyä. Tapettia seinän pinnalla konkreettisesti, erilaisten näkemieni pintojen inspiroimana, itse kuosittelijan noustua syvyyksistä vihdoin pinnalle hengittelemään. Itse tapetitkin voisivat nousta trendikkäinä pinnalle. 

Tälle luontevaa jatkumoa olisi tietysti seuraava kokoelma Huipulla... Edellyttäen, että tapeteillani olisi huikeasti kysyntää! Hyvää alkua osoittaa ainakin se, että Fashion Formula nosti minut viikon suunnittelijaksi, haastatteluni voi lukea täältä: 


Taidankin tästä palata kuviosorvin ääreen nyt kun rauta on kuumaa – siis heti kun miinuksella olevat biorytmini sen taas sallivat.


Kuosittelemisiin!



PS: Voit käydä tutustumassa Taiteilijatapetti-mallistoon täällä, josta löytyvät myös alla esitellyt myynnissä olevat tapetit:































 Inspiraatiotarinat kuhunkin tapettiin löytyvät facebook-sivuiltani www.facebook.com/kuosittelija.



lauantai 19. elokuuta 2017

Otan sut haltuun

Myöhäinen lauantai-iltapäivä. Havahdun päiväunilta ja käännyn katsomaan ikkunasta ulkona riehuvaa myrskyä. Todellisuus palautuu muistiin. Ai niin...

Apeaan päivään sopii apea sää ja jään seuraamaan kuinka kovassa tuulessa edestakaisin huojuvat puiden latvatkin tuntuvat riitelevän kiivaasti keskenään. Eipäs juupas, minä olen oikeassa. Panen merkille, että juuri korkeimmat ja ohuimmat nuoret lehtipuut vispaavat raivokkaina oksiaan. Vanhat tukevat havupuut istuvat kalliolla ja huojuvat tuskin silmillä havaittavasti. Ne ovat nähneet monta myrskyä aiemminkin. Aina niistä on selvitty.  

Nuoret uhmakkaat puut, vanhat vakaat... Mietin, että vallankumousta ei suunnitella enää vanhalla iällä, eläkepäiviä odotellessa, vaan silloin tilanne on jo hallussa. Nuori, joka heiluu vielä teini-iän tunnemyrskyssä on sen sijaan kuin tehty vallankumoukselliseksi. Tai terroristiksi. Ei vielä lapsia tai puolisoa, joiden henkeä vaalia, tai käsitystä siitä, että elämässä voi käydä myös hyvin. Ja että oma näkökanta ei ole se ainoa oikea. Nuori ihminen on helpompi aivopestä aatteen soturiksi.
Mä otan sut haltuun. 

Turkulaisen tragedian jäljiltä on aika vähän mitään olennaista sanottavaa. Oma poistuminen kaupungin keskustasta parikymmentä minuuttia ennen viikatemiestä ei anna aihetta tarinointiin, kun moni tuttu oli paljon lähempänä juuri teon aikana. Mielessä pyörii kysymyksiä kuten miksi juuri nyt. Miksi ei vaikkapa muutama viikko sitten turistikauden ollessa kukkeimmillaan Tall Ships Racen aikaan? Vai oliko nuori terroristi silloin mukana menossa, kiertelemässä jokivarren laivoja ja nauttimassa juhlatunnelmasta ja ohikiitävästä kesästä? Entä mitä pyörii mielessä hetkeä ennen hyökkäystä, jäätelökioskin terassilla? Maistuiko suussa pehmeä maitojäätelö vai kenties katkera kalkki? Pelottiko edes yhtään vai oliko oikeassa olemisen raivo muita tunteita voimakkaampaa?
Mä en vieläkään tajuu sua yhtään, sillä ei oo mitään väliä Sun ei tarvii selittää en mä kuitenkaan ymmärrä
Jälkeen jäi paljon inhimillistä tuskaa ihmisille jotka siepattiin yhtäkkiä painajaiseen - ja fyysistä tuskaa loukkaantuneille. Entä lähipiiri, ihmiset jotka tuntevat väkivallantekijän? Asuvatko hyökkääjän omat vanhemmat Turussa? Onko pojan ideologia heille ookoo ja kotoa omaksuttu, vai tuntevatko he vanhempina syvää häpeää, murhetta, kenties syyllisyyttä oman lapsensa kohtalosta? Miten sellaisesta voi koskaan toipua ja palata arkeen, kun oma rakkaudenhedelmä kylvää tuhoa ja vihaa?

Kun kaksi ihmistä rakastuvat ja menevät toiveikkaina naimisiin, he antavat toisilleen pyhän lupauksen pitää huolta toisistaan. Kun heille syntyy lapsi, vastuu kasvaa entisestään.
Kun sä huudat niin mä vastaan sulle kun sä kutsut mua niin mä tuun
Kun sä kuiskaat hiljaa senkin mä kuulen kulta otan sut haltuun 
Mä otan sut haltuun.
Eurooppa ja koko maailma on nyt kyllästetty tarinoilla ihmisistä, joilta riistettiin perheenjäsen, jotka kuolivat turhaan, ja liian aikaisin. He vain sattuivat olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Huonosti kävi myös auttajille, jotka yrittivät ottaa hyökkääjän ja tilanteen haltuun. Sanooko Jumala kuitenkin uskonnosta riippumatta hautajaisissa:
Mä otan sut haltuun.
Valo pilkahtaa ikkunasta. Toinenkin päiväuninen alkaa osoittaa elon merkkejä ja esiin sukeltaa kuuma pää silmät sikkuralla. Tule tähän kainaloon. Mä otan sut haltuun.

-

Otan sut haltuun on Reino Nordinin viimeisimmältä albumilta Antaudun.

Turku verilöylyn jälkeen.
Kuva: Santi Sandro Gambino



torstai 17. elokuuta 2017

Tunteellista toimintaa

Olen viime päivinä ollut tunteideni vallassa. En kuitenkaan perinteisen sentimentaalisesti. Annas kun selitän tarkemmin.

Eräs blogini lukija suositteli minulle Wayne Dyerin Toiveista totta -kirjaa ja arveli siitä olevan minulle apua tavoitellessani unelmiani. Tartuin kirjaan kiinnostuneena. Olin monta vuotta aiemmin yrittänyt lukea Wayne Dyerin alkupään tuotantoa, mutten ollut tajunnut yhtikäs mitään ja jätin kirjan kesken ja oudoksuin miten mies on saanut sellaisen kulttimaineen kirjoittamalla niin puisevia kirjoja. Onneksi annoin hänelle toisen mahdollisuuden, sillä kirjoituskonventiot ovat tainneet vähän muuttua 70-luvulta ja vuonna 2012 kirjoitettu Toiveista totta - mielikuvista käytäntöön olikin helppolukuinen ja vetävä kirja, jota ei malttanut jättää yöpöydälle kovinkaan pitkäksi aikaa odottamaan. Ja ehkä itsekin olin nyt vähän eri paikassa ottaakseni viestin vastaan.

Nyt voit joko kiertää kirjaston self help -osaston kautta tai lukea "juonipaljastukseni" saman tien. Kirjan mullistava totuus on tietysti vähän sama kuin kaikissa itseapuoppaissa, että vain sinä itse voit muuttaa elämäsi. Okei, tämän verran olen jo sisäistänyt. Entä sitten? Päätä mitä haluat ja tunne se. Tunne, että olet jo saavuttanut toiveesi. Kyllä, voit visualisoida sen ja yrittää järkeillä miten se oikein voisi toteutua, mutta ainoa millä oikeasti on merkitystä on tunne-elämys ja usko. Meistä epäilevistä tuomaista pitäisi kuoriutua hyväntuulisia fiilistelijöitä, jotka kieltäytyvät näkemästä arkea ja viiden aistin välittämää tietoa nykyhetkestä (etenkin jos se on ihan shaissea) ja antautua Korkeamman Minän haltuun uskoen, että kyllä, se kaikki on jo plakkarissa, nyt täytyy enää elää sitä kohti. Sillä se mitä tunnet, toteutuu. Jos tunnet hyviä, riemullisia asioita, saat sellaisia elämääsi. Jos mielesi on täynnä pelkoa ja tunnet että kaikki menee pieleen, sitä olisi sitten vuorostaan tarjolla.

Wayne Dyerin mukaan tietoisuus ohjaa alitajuntaa ja alitajunta puolestaan heijastaa meille kaiken tapahtumina takaisin. Hänen mukaansa viimeiset viisi minuuttia ennen nukahtamista ovat päivän tärkeimmät. Sillä silloin ohjelmoit alitajunnan toteuttamaan toiveitasi. Jos kelaat kuinka kamala päivä tänään olikaan, kappas vaan, sitä samaa on tulossa lisää, sillä nuo ajatukset uppoavat alitajuntaan ja pysyvät siellä jopa 4 tuntia nukahtamisen jälkeen. Jos sen sijaan syötät alitajunnalle positiivisia viestejä, kerrot sille, että näin hyvin asiat ovat, se tottelee sokeasti ja heittää kopin takaisin. Näin hyvin asiat todellakin ovat - selvä, laitetaan tätä lisää, kaikilla kivoilla extra-mausteilla. 

Kannattaa siis kertoa itselleen oikein mielikuvituksekas iltasatu, jossa prinssi ja prinsessa ovat jo tavanneet, heillä on upea linna ilman asuntolainaa ja koko valtakunta on niin täynnä rikkautta, että töissäkään ei juuri tarvitse käydä, mitä nyt vähän jotain harrastelee omaksi ilokseen. Viereisiä valtakuntiakin voisi vähän käydä katsastelemassa ja maistaa vieraan maan viikunaa matkalla auringonlaskuun. Tai siis mikä sinun ajatuksiasi nyt sattuu kutkuttelemaan.

Skeptikkojen on helppo teilata tällaiset kirjat huuhaana, mutta omaa elämää taaksepäin peilatessa voin kyllä hyvinkin uskoa tämän täydeksi todeksi. Kun on ollut oman pään sisällä kamalaa, myös mielen ulkopuolinen, fyysinen elämä on osoittautunut sellaiseksi, päivästä toiseen, ilman ulospääsyä. Kun jollain ihmeellä on päästy ylemmille leveleille ja mielen paine on alkanut helpottaa, myös elämästä on alkanut kuoriutua ihan erilaisia, iloisia kerroksia esiin. Nyt olen huomannut käytännössä, että kun odotan hyvää ja uskon siihen, kaikki sujuukin vaivattomasti ja paremmin kuin ajattelin. Jos alan vielä toteuttaa toiveitani Wayne Dyerin ohjeilla, eli nähdä ja tuntea ne todeksi ennen kuin ne fyysisesti manifestoituvat, elämä voi oikeasti olla palkitsevaa ja runsasta. Sehän täytyy vain kokeilla. Mitään hävittävää ei käytännössä voi edes olla.

Paitsi sota. Mieheni vei minut eilen illalla elokuviin ja ainoa mitä tiesin leffasta oli, että se käsittelee toista maailmansotaa. On hassua mennä elokuviin tietämättä edes mikä filmin nimi on. Ai Dunkirk? Eikös siellä käynyt vähän huonosti? Oh shit...

Sanat eivät riitä kuvaamaan millainen tunnepaketti tuo Dunkirk-elokuva oli. Ensiminuuteilta asti yleisö istui täysin hiljaa, vahvasti keskittyneenä, lähes penkin käsinojia puristaen. Musiikki messusi koko filmin ajan ja loi piinaavan jännityksen tunteen. Ainoa kommentti vierustoverille koko filmin aikana oli: "tämä on liiankin jännittävää". Tunne siitä, millainen sota oikeasti on, vyöryi päälle. Silti elokuvassa ei mässäilty verellä, ruumiilla ja väkivallalla. Siinä ei vedottu kotirintamalla odottaviin naisiin ja lapsiin ja sentimentaalisiin tunteisiin. Sankareitakin oli harvassa. Kyse oli pelosta, jännityksestä, eloonjäännistä. Välillä haroin hiuksiani ja kiemurtelin istuimellani, mieheni otsa oli kuumana jännityksen hiestä. Jos haluat tuntea olevasi hetken hyvinkin elossa, käy katsomassa tämä filmi. Jos sinulla on sydänvaivoja, ota nitrot mukaan.

Elokuvan jälkeen oli surrealistinen olo. Kumpi on totuutta, elokuva vai tämä Truman Show -maailma, johon leffan jälkeen sukelsin takaisin. Kuinka kepeästi elänkään, ilman sotaa, kauhua ja köyhyyttä ja kuinka toiset ovat oikeasti joutuneet kokemaan kaiken sen hermojaraastavan terrorin. Janon, luita kolottavan väsymyksen, tulitusten shokin.

Ainoa ajatukseni leffateatterin kätköissä oikeastaan oli, että miten sodassa ja pelossa voisi tuntea toiveensa todeksi ja elää jo lopusta päin. Jos elät kauhun hetkestä toiseen, jopa vuosikausia, kuinka ikinä on mahdollista tuntea jo voittaneensa, päässeensä vihollista pakoon, elävänsä rauhan aikaa? En usko, että se on mahdollista, sillä raadollinen fyysinen todellisuus on liian läsnä. Entä sitten vastapuoli? Jos natsitkin "tuntevat toiveensa todeksi" ja elävät tapahtumat lopusta päin, kumpi puoli voi voittaa?

Kirjailija Wayne Dyer on jo tästä ulottuvuudesta poistunut, enkä voi siten kysyä miten hänen tunnetekniikkansa pätee sotaolosuhteisiin, mutta kirjassa kuitenkin sanottiin, että sellainen toive, johon sisältyy ilkeyttä ja toisten epäonnea, ei voi koskaan toteutua mielikuvaharjoittelun avulla. Voit tunteiden kautta manifestoida onnistuneen lopputuloksen itsellesi ja elämääsi jos se ei satuta tai loukkaa ketään. 

Sotaa ei siis voiteta pelkillä mielikuvilla ja tuntemalla olevansa voittajia katkeran taistelun keskellä (nyt on tosi kova paikka, mutta hei, mehän on jo voitettu, joten ei mitään hätää). Ehkä yleinen hyvä voittaa? Kenties kollektiivinen alitajunta on hyvän puolella ja se lopulta voittaa, vaikka matkalle osuu ensin monta tappiota. En tiedä, tämä on niin kompleksinen aihe, mutta maan moraalilla ja yhteishengellä on varmasti osuutta asiaan. Kun tunne siitä, että on oikealla puolella on suurempi kuin syyllisyys hirmuteoista (meidän täytyy pelastaa maailma vs. meidän täytyy tuhota ne), voitto saattaa syntyä.

Elokuvan herättämät jälkimainingit ja sydämentykytys piti taltuttaa parilla paukulla ja analysoimalla ohjaajan upeaa visiota. Jos katsot elämässäsi vain yhden sotaelokuvan, katso Dunkirk. Muita ei oikeastaan sen jälkeen tarvita. Ja kun kohta tulee taas yksi talvisota-elokuva tuutista ulos (kuka jaksaa enää? ne on kaikki samanlaisia), niin mieleen tulee väkisinkin, että olemmeko aihetta liian lähellä? Pitäisikö jonkun ulkopuolisen (kuten Christopher Nolanin) tehdä Suomen talvisodasta se vihoviimeinen elokuva ja haudata aihe viimein tältä erää.

Tunne toiveesi todeksi. Manifestoi maailmaan rauha. Käytä Korkeinta Minää. Vaikka me suomalaiset elämme nyt rauhankukkarossa, syrjässä sodista, voisimme silti tehdä oman osuutemme muiden hyväksi. Istuttaa kollektiiviseen alitajuntaan hyviä tunteita, globaalia rakkautta, uskoa siihen, että hyvä on jo voittanut ja maailman sodat on sodittu. Se mikä on pieni ajatus ennen nukkumaanmenoa, voi olla mullistava muutos maailmassa. Manifestoikaamme.


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Vaurautta vai saituutta

Fengshui yhdistetään usein vaurauteen ja sen melkein fanaattiseen tavoittelemiseen, vaikka vauraus on vain yksi fengshuin koskettama osa-alue muun elämään kuuluvan hyvinvoinnin ohella. Se on ihmisten mielissä melkein kuin pajatso: kun tästä napista painaa tarpeeksi kauan, niin alkaa kyllä kilistä laariin kolikoita. Ennemmin tai myöhemmin. Kunhan et tule peliriippuvaiseksi ja menetä omaisuuttasi sitä ennen.

Olen alkanut viime aikoina ajatella, että raha on mielentila. Jos pelkäät, tuskailet ja hikoilet veloissasi, kierre alaspäin on alkanut. Jos säilytät mielenrauhasi ja suhtaudut rahaan kuin äkkinäiseen sateenkaareen taivaalla, näetkin sen odotettua useammin. Hedelmäpelin sijaan olen alkanut leikkiä Rhonda Byrnen Secret to Money -sovelluksella ja jättää raha-asiat ja niiden hoitamisen taivaallisen leikkimielen haltuun. Tähtään tosissani tulopuolelle, mutta en ota sitä liian vakavasti. Sama fengshuissa: kokeilen ja komplaan, että mistä narusta irtoaa jackpot. Jos se ei ole aineellista hyvää, vaan pelkkää henkistä hyvinvointia, olen enemmän kuin tyytyväinen. Sillä fengshuissa vaurausnurkka ja siihen liitettävä ilmansuunta kaakko voi tarkoittaa kaikenlaista runsautta ja hyvinvointia, myös muutakin kuin suoranaista rahaa. Se on kuin hobittien täysi ruokakaappi, josta saa massunsa täyteen ja pitoihin riittää pöydät koreaksi vielä koko talven läpi.

Sain kuitenkin aivan toisenlaisen näkemyksen raha-asioihin käydessäni maakuntamatkoilla kotiseuduilla. Jos laihialaisia on naureskeltu ja kyykytetty pihiydestä, niin voin kyllä kertoa, että löytyy sitä saituutta Savostakin. Tästä kirjoituksesta saat siihen hyvän kahisevan näppituntuman.

Sukulaismökillä Savon sydänmailla intouduimme puhumaan ihmisten suhtautumisesta rahaan ja vaurauteen, tavaraan ja autuuteen. Oikeastaan kaikki lähti ravuista. Nyt kun ravustuskausi lähestyy, niin sanoin, että en ole vielä koskaan rapujuhliin päässyt, mutta kuullut, että ovat niin kalliita, että juhlakutsuun voisi merkitä OPM:n sijaan ORM (= omat ravut mukaan). Joo ei meillä mitään rapujuhlia pidetä, rapulajuhlia kylläkin. Siinä kun toiset parantelivat rapulaansa, niin aloimme tarinoimaan säästäväisistä tutuista ja tutun tutuista. Heittäydynkin nyt nimiä mainitsematta ja juoruissa säästelemättä tarkastelemaan vaurauden ja saituuden ohutta rajapyykkiä. Heitänpä sekaan omankin saituuden kohteeni, bongaatko sen joukosta?

Olipa kerran pariskunta, joka päätti alkaa säästää omistusasuntoa varten ja elää niukasti, jotta rahaa jää säästötilille. Pikkuhiljaa sisäisen kassakoneen kilinä alkoi voimistua hukuttaen alleen muut ajatukset. Ystävät alkoivat hermostua, sillä porukan yhteiset ravintolaillalliset vaihtuivat kelmusämpylään, terassikahvilan cafe au laitit vaihtuivat euron sumppiin kauppahallissa. On se kyllä kallista, on kommentti melkein kaikkeen. Nyt lähipiiri epäilee, että pariskunnan toinen osapuoli ei enää tokene säästäväisestä elämäntavastaan, vaan saattaa olla, ettei raaski edes pistää kasaan kertyneitä rahoja kiinni asuntoon, kun ne ovat kyllä niin kalliita. Toinen osapuoli sen sijaan haaveilee jo mittatilauspuvuista, joten toivoa on, että edes toinen heistä selviytyy säästökuurista entiselleen. 

Olipa kerran hääpari, joka halusi pitää isot häät mutta säästää juhlapäivänään kaikesta. Ei tullut pitopalvelua, ei musiikkia, ei ohjelmaa tai esityksiä, ei häiden organisoijaa, ei juhlapaikan koristeita, eipä juuri mitään. Häävieraat joutuivat itse lämmittelemään ruokiaan keittiön puolella ja pyörittelemään peukaloitaan, kun mitään ohjelmaa ei ollut. Tilassa kaikui jäätävä hiljaisuus ja lasten itku ja kiljunta (meillä mitään lasten leikkipaikkaa ole...). Ainoa mitä oli tarjolla, oli laatikkoviinit. Morsiamen isän mielestä niitäkään ei olisi saanut juoda enää ruokailun jälkeen. Leukani oli tässä vaiheessa loksahtanut niin alas, että sain sen vaivoin roudattua ylös. Miksi edes mennä naimisiin, jos raha tai sen puute on päällimmäisenä asialistalla? Yllättävää kyllä, pariskunta on sittemmin eronnut.

Olipa kerran elämänsä ehtoopuolta elävä mummo, jolle tuotiin kauppaostokset aina kotiin. Kerran hän kyseli, että ovatkohan ne viinirypäleet kamalan kalliita, että voisikohan niitä ostaa kun tekee mieli. Vaan taitavat nuo kyllä olla aika tyyriitä, että ei kai sitten voi. Mummon kuoltua kävi ilmi, että tilillä oli rahaa useita satoja tuhansia. Eikä niitä mummonmarkkoja, vaan oikeita ehtoisia euroja. Mutta nuo kaukomaiden rapsakat rypäleet, niihin ei ollut oikein varaa. Kuivalla käntyllä on sinun elämäsi pärjättävän.

Olipa kerran vuokranantaja, joka omisti kolme vuokra-asuntoa keskeiseltä paikalta kaupungista. Töiden jälkeen vuokranantaja käytti kaiken vapaa-aikansa keräämällä pulloja ja jakamalla mainoksia ja näin tekivät myös muut perheenjäsenet. Kun johonkin vuokra-asunnoista tuli jotain vikaa, alkoi tuskanhiki kertyä otsalle. Ai ei piippu vedä, mutta juurihan se nuohottiin seitsemän vuotta sitten. Ai pitäisi järjestää jätteiden keräyspiste, mutta eihän meiltä kerry juuri mitään, kun eletään niin niukasti. Ai pitää kutsua putkimies, no se tulee kyllä kalliiksi. Putkimiestä ei koskaan kutsuttu, mutta vesivahinko tuli kyllä kutsumattakin. Ai että, se kävi kalliiksi se. Tarvitsetko muuten poismuuttaessasi noita huonekaluja, vai voisitko jättää ne tänne asuntoon?

Olipa kerran varakas metsänomistaja, joka säilytti kaikki viili- ja jogurttipurkit, kuten talossa oli aina ollut tapana. Niistä oli kätevä tarjota vieraille viiniä.

Olipa kerran sarjayrittäjä, joka ei osannut luopua kelvollisesta ja myyntikuntoisesta tavarasta. Tämänhän voi aina korjata! Oikea ostaja sopivanpaksuisen lompakon kera voi milloin tahansa osua kohdalle, jolloin hintaa hilataan ylöspäin. Koska mitään ei koskaan heitetty pois, oli jätemaksujakaan turha maksaa. Roskapussit pinottiin auton takaluukkuun, usein sinne unohtuen. Ei pieni hajuhaitta mitään merkitse, ajattele mikä säästö kun ei mene turhaan jätemaksuja! Auton huoltokin on ihan ylimainostettua, ai nyt moottori savuaa ja joku hihna taisi napsahtaa... Ja ehei, noita hiirenpaskomia tuolinpäällisiä ei kyllä heitetä pois. Hyvinhän se sohvakin on tuossa ulkona yhden talven säilynyt.

Olipa kerran säästäväisyys kunniassaan ja pakettikuoret, lahjanarut ja -paperit sekä leimaamattomat postimerkit otettiin jatkokäyttöä varten talteen. Siinä säästää pitkän pennin kun voi ottaa vain muutaman kerran käytetyn pakettikuoren taas esille ja liimailla kuoreen melkein tuliterän postimerkin. Ai Postin alasajo? No välillä tulee tahattomia uhreja, ei sille mitään mahda.

Olipa kerran köyhä lapsuus ja tavarat tiukassa. Koko aikuiselämä meni maallista mammonaa haaliessa ja varastojen täyttyessä. Lopulta alkoi lähipiirin pinna kiristyä ja ihmissuhteet kärsiä. Mutta tavarat, ne on ja pysyy. Ehkä vähän ummehtuu, mallit muuttuu ja vanhentuu, mutta jotain konkreettista on tässä elämässä saatu aikaan. Isoja kasoja. Wau.

Milloin säästäväisyys menee överiksi? Voiko saituuteen sairastua? Tuleeko rahojaan ja tavaroitaan rakastavasta ihmisestä kuin Roope Ankka, joka istuu massinsa päällä ja ärhentelee muut ihmiset pois. Hus! Tämä on minun! Pysy poissa! Se ainakin on varmaa, että sosiaaliset suhteet kärsivät, kun sisäinen kassakone räknää koko ajan. Kumpi on arvokkaampaa, ihminen ja kanssakäyminen toisten kanssa vai kolikko, seteli, osake ja kiinteistö? Kun käytät fengshuita siellä kotona ja mietit vaurautta (pakko saada rahaa), niin tarkistathan, että myös muut asiat ovat kunnossa. Kun henkinen vauraus on herätelty liekkiin ja näkee asiat myös omaa pennikukkaroa pidemmälle, voi elämän todellinen rikkaus yllättää.

Yltäkylläistä elokuun sadonkorjuujuhlaa! Älä silti istu yksin kaikkien käpyjen päällä. Jaettu saalis maistuu makeammalta.



Minulle rikkautta ovat viime aikoina olleet luonnon valoshowt, jo unohtumaan päässeet lapsuusmuistot, yllättävät artisti-kohtaamiset (kuvassa Reino Nordinin jalat ilmaiskeikalla) ja kiireettömät aamukahvit Miss Piggy -mukista. Aah, tämä se on elämää!