maanantai 18. joulukuuta 2017

Gösta Sundqvist ja kiinalainen horoskooppi

Viimeksi kirjoitin siitä, miten monitahoista fengshui voi olla. Tänään pohdin ihmisluonteen ristiriitaisuutta kiinalaisen astrologian valossa. Vuorossa siis Gösta Sundqvistin kiinalainen horoskooppi.

Pentille rakkaudella Timo. Niin lukee tänä jouluna isälle antamani joululahjakirjan nimilehdellä. Törmäsin nimittäin elokuussa Taiteiden yönä turkulaisen Sammakko-kirjakaupan ovesta sisälle juuri kun Gösta Sundqvistista elämänkerran kirjoittanut Timo Kalevi Forss alkoi puhua legendaarisesta Göstasta ja kirjansa taustoista. Kiehtova aihe takasi sen, että ilman kirjaa en kaupasta kotiin lähtenyt. Mikä parasta, joululahja oli jo erityisen ajoissa hommattu! Tosin meidän perheessä on tapana, että hyvät joululahjakirjat saatetaan ensin lahjoittajan taholta lukea alta pois, ja sellainen oli mielessä itsellänikin.

Enpä kirjaa avatessani arvannut, millainen mielenmyllerrys siitä aiheutuisi. Sen lisäksi, että kuuntelin Leevi and the Leavingsin koko tuotannon läpi ja jäin siihen sydänjuuriani myöten kiinni, niin tyrmäävää oli myös se, että Gösta Sundqvist kuoli vain 46-vuotiaana, vuonna 2003. Tänä vuonna hän olisi täyttänyt 60, jos vain olisi pysytellyt hengissä eikä olisi antanut sydämensä tehdä tenää. Epäilemättä Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi hänestä saatiin kirja markkinoille ja aivan ansaitusti. Gösta on idoli monelle, niin minullekin. Hän vain oli jäänyt pitkäksi aikaa muistini unholaan, enkä ollut oman elämän kiemuroissa edes oikein reagoinut hänen poismenoonsa.

Oma suhteeni Göstaan on kuitenkin sama kuin monella muulla: kouluaikoinani 90-luvulla Leevi and The Leavings oli suosituimmillaan. Meiltä löytyi opettajanhuoneesta Samettihousuinen mies, ja eikös luokan poikia riemastuttanut, että tältä "meni kortsuja koko pakkaus". Sopivasti lihava alkoi myös tulla jo korvista ulos, vaikka luokan tytöt olivat pahimmillaan anorektisen laihoja. Teuvo, maanteiden kuningas kuulosti korvaani vielä traagisemmalta, sillä ukkimme nimi oli Teuvo eikä hänkään enää koskaan tullut takaisin. Göstan sanoituksien takaa löytyi koko maailma, vaikka ne yleensä olivatkin isojen poikien aineistoa. Niille hihittelivät niin teinit kuin tenusedätkin.

Muistan lämmöllä radio-ohjelmia, kuten Koe-eläinpuistoa, jota kuuntelimme koko perheen voimin perjantai-iltaisin matkailuautossa matkalla jonnekin pois kotoa. Onneksi kyseessä ei sentään ollut Pimeä tie, mukavaa matkaa vaan pääsimme aina ehjänä perille. Radiokuunnelmista mieleen on jäänyt etenkin lentoemäntä Tarja "Loppana" Loponen, jonka jakkupuku oli aina haaroista paikattu. Jakkupukuja käytin minäkin yläasteella ajan muodin mukaisesti ja siihen aikaan vaatteita vielä korjattiin paikka paikan viereen, joten hahmoon oli helppo samaistua ja hihitellä takapenkiltä. Göstan jutut iskivät niin isään kuin tyttäreen.

Kun luin elämänkerrasta Göstan luonteen lujuudesta ja erikoisesta mielenlaadusta, jäin väkisinkin miettimään miehen horoskooppia. Mikähän eläin se oikein oli? Ei auttanut muuta kuin ottaa selvää, eli tein hänelle kiinalaisen neljän pilarin astrologisen kartan. Sitä kun on paljon helpompi tutkia näin postuumisti, kun kaikki elämän mutkat ja kierrokset on jo eletty ja kirjan kansiin pantu. Voi yrittää tutkia miksi elämä loppui niin lyhyeen ja niin äkisti.

Elämänkerta paljastaa, että Gösta omistautui intohimoilleen, musiikille, leffoille, käsikirjoittamiselle ja jalkapallolle. Hän teki muita hommia vain maksaakseen elinkustannukset ja siirtyi kokopäiväiseksi artistiksi heti kun se taloudellisesti oli mahdollista. Studiossa Gösta oli pomo, joka kuuli biisit päässään ja toteutti vain omaa näkemystään, josta muilla ei juuri aavistusta ollut. Rahat menivät sitä mukaa kun tulivat (kuulostaa ihan Tiikeriltä tai Apinalta), eikä Gösta oikein osannut säästää niitä pahan päivän varalle. Oman jalkapallojoukkueen ylläpitoon upposi enemmän tienestiä kuin sitä oli loppuaikoina enää tulossakaan.

Tinkimättömyydestään, erakkoluonteestaan ja muita artisteja kohtaan lauotuista tiukoista kommenteistaan huolimatta Gösta oli joviaali suupaltti, joka tuli hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, aivan kuten radio-ohjelmissaankin. Hänessä oli siis koko joukko kiehtovia ristiriitoja. Gösta oli samaan aikaan omiin oloihinsa vetäytyvä erakko ja sulava seuramies, joka keräsi aineistoa lauluihinsa muiden ihmisten joskus karuistakin elämänkokemuksista. Tämä menestysbiisejä suoltava muusikko ei koskaan keikkaillut tai suostunut näyttämään naamaansa musiikkibisneksen juhlissa. Bändi ei myöskään koskaan treenannut, vaan meni suoraan studioon äänittämään. Hän oli oikeasti se laulava talonmies paljon ennen Sepi Kumpulaista, mutta pinnan alla kupli älykäs lahjakkuus. Tämä talonmies ei suostunut kulkemaan julkisilla, vaan vaati että hänet noudetaan kotoa studioon.

Gösta oli nuori mies, joka näytti ikäistään huomattavasti vanhemmalta. Hän lauloi juomingeista ja krapuloista niin asiantuntevasti, että minullekin oli todellinen yllätys, että hän ei itse käyttänyt alkoholia. Hän teki biiseihinsä rasvaisia ja pervoja sanoituksia, mutta eli itse kunniallisesti ja onnellisesti saman vaimon kanssa alusta loppuun saakka ilman naisseikkailuja. Missä niitä naisia olisi tavannutkaan, kun ei erakkoluonne missään käynyt, kapakoissa varsinkaan. Edes ulkomailla Gösta ei tietämän mukaan koskaan käynyt, mutta kirjoitti paljon lauluja matkustamisesta. Hänellä oli suomenruotsalainen perhetausta, mutta itäsuomalainen juntti-imago tuuheine partoineen ja tennissukkineen. Mies, jonka kaikki luulivat tulevan Pohjois-Karjalasta saman nimisen hitin vuoksi, mutta joka syntyi ja kuoli bättre folkin Espoossa. Kirjasta käy mm. ilmi, että Espoon kaupunginjohtaja vastusti henkeen ja vereen patsashanketta Göstan kunniaksi, koska sanoi, että tämä oli syntynyt Pohjois-Karjalassa ja oli vain hyvin ohuesti espoolainen. Gösta onnistui huijaamaan liki koko kansaa laulamalla kaipuusta Pohjois-Karjalaan ja verkkarihousuissa kaljan juomisesta auringonnousuun. 

Katsotaan siis mitä kiinalainen astrologia tästä omaleimaisesta totuudenvääntäjästä sanoisi. Gösta Sundqvistin vuosieläin on musikaalinen nokittaja Kukko - tarkemmin vielä Tulikukko. Mitäs ammatteja Kukolle muuten suositellaan? Gerry Maguire Thompsonin Johdanto kiinalaiseen astrologiaan -kirja mainitsee mm. esiintyjän, laulajan, juontajan ja muusikon. Tuota kaikkea Gösta olikin. Tulikukosta sanotaan lisäksi, että se on temperamenttinen, draamantajuinen, viihtyy auktoriteettiasemassa ja on huono delegoimaan, sillä luottaa vain itseensä tärkeissä asioissa. Hänen kanssaan studiossa työskennelleet voivat vahvistaa tämän sataprosenttisesti. Kuriositeettina sanottakoon, että Tulikukon tulee varoa stressiä, sillä se käy sydämen päälle. Ja sydänkohtaukseen Gösta sitten menehtyikin.

Kuukausieläin on laskelmoiva ja sinnikäs Käärme. Puukäärme on kuitenkin humaanimpi ja epäitsekkäämpi kuin muut Käärmeet ja aidosti toisista välittävä ja auttavainen. Tasainen perhe-elämä on Puukäärmeen arvoasteikon kärjessä. Göstan kohdalla tämä pitää taas prikulleen paikkansa. Myös Käärmeelle povataan uraa musiikin parissa yhtenä vaihtoehtona.

Päivän eläin on itsepäinen ja ahkera Maahärkä, joka kyntää yksin uraansa ja jota Gösta myös fyysisesti muistutti. Härkä ei ole joukkuepelaaja, hän nauttii yksin puurtamisesta ja kiinnittää suurta huomiota yksityiskohtiin. Hän olettaa, että muut suhtautuvat projektiin yhtä suurella hartaudella kuin hän itsekin. Maahärkä on rehellinen, suora ja miellyttävä seuramies. Niin kuin Göstakin. Syntymäkellonaikaa ei ole tiedossa, joten en voi sanoa tuntieläimestä tai elämäntalosta mitään. Huomioitavaa kuitenkin on, että Kukko, Käärme ja Härkä yhdistyvät kartassa ja muodostavat Ajattelijoiden yhdistelmän. Tämän henkilön päässä siis surisi ja pörräsi ja synapsit lähettivät sanomaa eteenpäin salamannopeudella. Toisinsanoen, järki leikkasi kuin kuuma veitsi voita.

Itse-elementti on Yin Maa (Ji), pehmeä multainen maa. Gösta oli maanläheinen heppu, jossa Yin Maan ominaisuudet, kuten elefantin muisti ja kontrolloiva luonteenpiirre olivat vahvoina. Hänen astrologinen karttansa onkin tyypiltään mielestäni Voimakas tai Tasapainoinen Maa, tosin tarkka syntymäkellonaika valaisisi asiaa lisää. Gösta imi ympäristöstä kuulemansa tarinat ja kirjoitti ne ulos lauluiksi ja radiohupailuihin. Yleensä tehtiin joko his way or the highway - kompromissit eivät olleet Göstan mieleen. Jos tarjolla oli suuria summia rahaa, mutta sen eteen olisi pitänyt tinkiä omista periaatteista, rahat jäivät tiskiin. Tämäkin on Yin Maan ominaispiirteitä. Yin Maa on myös nopea liikkeissään ja hyvin tuottelias kuin muheva multa, johon kylvetään siemeniä kasvamaan: siitä kertoo Göstan tapa kirjoittaa laulunsanoja studiossa juuri hetkeä ennen levyttämistä. Monella ei olisi pokkaa siihen eikä kykyäkään.

Pääsemme totuuden jäljille etenkin tutkimalla kiinalaisen astrologian San Sat -tähtiä. Minun ei tarvitse yrittää etsiä mitään kiven ja kannon alta ja tehdä tulkintaa, sillä tässähän se kaikki loksahtaa paikoilleen ihan yrittämättä. Käytän alla muutamaa suoraa lainausta (Kirsi Niemelän konsulttikoulutuksen kurssimateriaalista), jotta näette, etten ole säveltänyt mitään omasta päästäni.

Päivänpilarin kohdalla on Wah Koi, josta sanotaan mm. näin: "Älykäs ja luova, taiteilija, laulaja tms. Älykäs esiintyjä, joka välttelee julkisuutta. Aina liikkeellä oleva mieli, joka ei ole kiinnostunut rahasta: ei tiedä miten rahasta huolehditaan. Yksinäisyys ja elämän yksinkertaisuus tyypillisiä piirteitä". Osuu ja uppoaa! Göstahan on kuin Wah Koin ruumiillistuma. Myös onnenpilareista löytyy Wah Koi, ja samaan aikaan kun tämä onnenpilari alkoi vaikuttaa, Gösta lopetti haastattelujen antamisen. Tämäkin viittaa yksinäiseen oman tien kulkijaan, joka ei ole sinut julkisuuden kanssa. 

Vuosipilarista löytyy aika tuhti annos johtajuutta ja vahvaa persoonaa, sillä Göstalla on Yute Jeung, Jeung Sing ja vielä Man Cheung vuosieläimen kohdalla. Tiedän, että nämä termit ovat sinulle todennäköisesti täyttä hepreaa eli kiinaa, mutta otetaanpas selitykset esille, niin pääset hyvin tulkinnasta kärryille.

Yute Jeung merkitsee todellista johtajuutta ja se on kaikkein voimakkain juuri vuosipilarissa, kuten Göstalla. Hän oli pomo syntymästään lähtien ja muiden tahtoon alistuminen otti luonnon päälle. Jeung Sing viittaa myös johtajuuteen, ihmiseen jolla on valtaa muihin, johtoasema. No, Göstan musiikki otti valtaansa koko Suomen ja hän oli Leavingsien johtohahmo. Man Cheung on tieteen ja opiskelun tähti. Göstalla loppui koulunkäynti lyhyeen (ne kahnaukset auktoriteettien kanssa, näes), mutta Man Cheung voi viitata myös hyvin älykkääseen ihmiseen, joka ei ole käynyt kouluja. Juuri tällainen Gösta Sundqvist oli.

Kuukausipilarista löytyy vielä aggressiivinen voiman ja vallan tähti Yeun Yan. Göstalla tuntui olevan jotain hampaankolossa useita julkisuuden henkilöitä kohtaan ja hän kuittaili näille lehtien palstoilta käsin, etenkin Juicea hän ei voinut sietää. Olisiko vihamielinen Yeun Yan -tähti näiden antipatioiden takana?Voimakkaassa kartassa tämä alkaa mennä jo negatiivisen puolelle ja siksi voitaisiin sanoa, että Göstalla johtajuus ja nokittelu saattoi välillä mennä överiksi. Vain hän oli oikeassa ja ihan kaikki sanavalinnat eivät olleet aina niitä parhaita. Elämänkerran kirjoittaja nimitti Göstaa välillä "valehtelijaksi" ja "kusettajaksi" - toki ei itse kirjassa, vaan Taiteiden yön tapahtumassa. Ehkäpä keltainen neste välillä meni väärään suuntaan, kuka tietää. Mutta ei kaikki kultaa mikä kiiltää - jokaisella on omat heikkoutensa ja tämä YY-tähden tuoma aggressio ja halu olla ylivoimainen muihin suomalaisiin muusikoihin nähden taisi olla se Göstan heikko tai sokea kohta.

Entäpä miksi Gösta oli niin piintyneen ellei jopa pakkomielteisen kiinnostunut seksistä? Yritäpä kuunnella laulutekstejä päivällispöydässä sukulaisten kanssa ja jo alkaa puna nousta poskille tai joku saa äkillisen yskänkohtauksen. Meidän suvussa on muun muassa yksi Kyllikki ja voit laulusta kuunnella mitä hänestä sanotaankaan! Toki voidaan väittää, että Gösta Sundqvist vain puki sanoiksi suomalaisten raavaiden miesten tuntoja, mutta jotain siinä taustalla kyllä on. Astrologiselta kartalta löytyy lapsuusvuosilta negatiivinen HYS-tähti, joka viittaa yleensä johonkin seksiskandaaliin. 4-13-vuoden herkässä iässä on saattanut olla jokin voimakas kokemus, mistä johtui, että Göstan lauluista ei myöhemmin sänkypuuhia puuttunut. 

Oma tulkintani on, että Göstan kohtaloon kuolla niin nuorena liittyy metallielementin ylivalta. Metalli näyttäisi olevan hänen vältettävä elementtinsä ja samalla myös saavutusten ja aikaansaannosten, eli "lasten" elementti. Hän likipitäen kuoli työnsä ääreen. Kuolinvuosi oli Vesilampaan vuosi. No missäs se metalli siinä on? Pieni tutkiminen paljastaa, että Lampaan vuosi törmää Göstan päivän eläimeen Härkään. Tällöin avautuu nk. Maon hauta, josta purkautuu ilmoille runsaasti metallia. Koska Göstan niukoissa onnenpilareissa ei ole Lammasta, niin ainoa keino Maon haudan avaamiseksi on törmäys Lampaan vuoteen (joka 12. vuosi). Tämä metallin voimakas lisäys vaikuttaa kohtalokkaalta. Meneillään oleva onnenpilari oli lisäksi Metallirotta - taas lisää metallia ja vettä. Metalli kerta kaikkiaan vie itse-elementti Maalta kaikki voimat ja tämä näkyi myös menestyksekkään levytysuran hiipumisena ja työpaineiden kasvamisena radiokuunnelmien parissa.

Tämän lisäksi aika karulta kuulostaa, että kuolinkuukausi elokuu oli Metalliapinan kuukausi, eli tuplasti metallia, ja kuolinpäivä 16.8.2003, Metallikukon päivä, oli tuplametallia myös (Apina ja Kukko ovat molemmat metallieläimiä). Kuolinpäivänä Gösta oli siis hyvin metallisissa tunnelmissa, mikä saattoi verottaa hänen voimiaan ja käydä sydämen päälle. Viiden elementin teorian mukaan Tuli, johon sydän ja verenkierto liitetään, sulattaa metallia, mutta asiaa voidaan ajatella myös toisinpäin. Suuri määrä metallia heikentää tulta, sillä metalli voimistaa vettä, tulen vihollista. Vesilampaan vuodessa oli myös vettä mukana sammuttamassa Göstan sisäistä tulta. Lopulta sydänvaivaisen Göstan elämä päättyi ennen aikojaan, ihan helposti tuohon lukuun 46 olisi voinut pistää vielä puolet päälle. Viimeisen onnenpilarin nimi oli muuten Chua, "loppu" ja siinä esiintyi EGA, Eastern Guardian Angel. Ei se suojelusenkeli siellä varmaan ihan aiheetta ollut.

Tässä siis tällainen hieman pintapuolinen katsaus Gösta Sundqvistin elämään ja poismenoon kiinalaisen astrologian näkökulmasta, toki vain minun versioni. Kartan yksityiskohtiin vielä enemmän sukeltamalla voisi löytyä lisää mielenkiintoisia seikkoja, mutta ehkä paras tapa muistella Göstaa on pistää levy lautaselle ja nauttia hänen työnsä hedelmistä. Sillä sitä hän itse toivoi. Omat suosikkini hänen tuotannostaan ovat tällä hetkellä En tahdo sinua enää, Unelmia ja toimistohommia, Pihlajankukka ja Rakkauden työkalu. Sekä tietysti Pohjois-Karjala. Kippis sille! Laulamme laulujasi aamunkoittoon.


Gösta Sundqvist ja kiinalainen horoskooppi. Sehän voisi melkein olla radiokuunnelman nimi.





maanantai 11. joulukuuta 2017

Fengshuin ristiriitaisuudet

Jo fengshuihin tutustumisen alkumetreillä törmää ristiriitaisuuksiin tai epäselviin asioihin. Kaikki ei olekaan kiveen lyöty kuin Mooseksen kymmenen lakia, ja yhden totuuden alla. Välillä joutuu jopa käyttämään omaa järkeä tai intuitiota. Miten tällaisesta skenaariosta selviytyy?

Hyvä on muistaa, että toisin kuin kymmenen käskyä, fengshui on maallinen oppi ja se on kulkenut tuhansien vuosien ajan tuhansien mestarien kautta ja jakautunut kuin uskonnot konsanaan pienempiin ryhmittymiin. Ja kun ihmisiä ollaan, niin tieto muuttuu ja värittyy matkalla. Ken tietää, millaista fengshui oli alunperin ja mitä kaikkea olemme kenties ymmärtäneet väärin. Se on ainakin varmaa, että joukkoon on ujutettu tahallaan virheitä, jotta kaikki eivät pääse arvokkaan tiedon ytimeen. Ovelia pirulaisia nuo aikaisemmat fengshui-opettajat!

Kursseillani käyneet tiedonhaluiset oppilaat ovat yleensä tietoisia siitä, että fengshui-kirjoissa puhutaan ilmansuunnista. Toisissa kirjoissa ilmansuunta on aina sama ja riippuu ovesta – huoneiston tai huoneen ovesta. Toiset kirjat taas kehottavat ottamaan kompassin käteen ja mittaamaan oikeat, magneettisten napojen mukaiset ilmansuunnat. Monella menee sormi suuhun jo tässä vaiheessa, mitä nyt? Kumpi on oikein, ketä tulisi uskoa?

Tästä on vielä suht helppoa päästä eteenpäin. Vastaus on tietenkin, että täytyy itse valita, kumpaan haluaa uskoa. Jos haluat uskoa, että asuntosi sisällä ilmansuunnat menevät eri tavalla kuin tuolla ulkona luonnossa, niin hyvä on. Mustan hatun koulukunnan mukaan niin se onkin. Jos oikein yksinkertaistetaan, tämä on länsimaisen fengshuin piirre, jossa kaikki kiinalaiset kulmat vedetään suoriksi. Olet ehkä kuullut termin ”kotirouvien fengshui”? Tällä halventavalla termillä viitataan siihen, että kotirouvat (yleensä siis amerikkalaiset menneiden vuosikymmenten kotihengettäret) haluavat heti päästä sisustamaan salonkia eivätkä jaksa vaivata päätään monimutkaisilla asioilla, kuten kompassilla ja oikeilla ilmansuunnilla. 

Mutta kieltämättä fengshui on aika monimutkaista ja jotta ei sekoita päätään jo heti lähtöviivalla, kannattaa pitäytyä yhdessä opissa, siinä ilmansuuntien mukaisessa. Se on nimittäin sitä alkuperäistä fengshuita. Ja jos fengshui kerta on kotoisin luonnosta ja kuvaa sen moninaisia kiertoja ja voimia, on syytä ottaa ne ilmansuunnatkin ihan oikeiden ilmansuuntien mukaan – sieltä ulkomaailmasta. Lähdetään siis siitä, että pohjoinen on pohjoinen ja etelä on etelä, niin asunnossa kuin puutarhassa. (Paitsi että puutarha-fengshuissa sekään ei päde. Mutta unohdetaan se toistaiseksi!)

Toinen kursseillani esiin tullut asia onkin, että ihmiset haluaisivat oikeasti vain sisustaa fengshuin mukaisesti ja hypätä turhan teorian yli. Ymmärrettävää toki, kaikkihan me haluamme päästä nopeasti itse asiaan emmekä kuluttaa turhaan tuolin verhoilua istumalihaksilla. Siinä olen kuitenkin joutunut tuottamaan pettymyksen, sillä välillä fengshui-konsulttien sisustusvinkit ovat ihan oikeasti aika ympäripyöreitä. ”Lisää sinne vettä” tai ”tähän sopisi jokin pitkä ja korkea muoto”. Neuvon takana saattaa olla pitkällinenkin pohdinta ja monen eri yhteistekijän loppusumma. Veden lisäys saattaa viitata vaikkapa vuori- tai vesitähden aktivoimiseen ja pitkä, korkea muoto (”Tang Lung”) voi tulla siitä, että tilassa olevaa tähtiyhdistelmää täytyy korjata. 

Hops, nyt taisi joku jo tipahtaa kärryiltä. Ei se mitään, fengshui on välillä jatkuvaa tasapainoilua hyvin simppelin ja hyvin monimutkaisen välillä. Ohje mitä kotona pitää tehdä, saattaa olla todella yksinkertainen, jopa hämäävän yksinkertainen, mutta teoria ja laskukaava tuon ohjeen takana saattaa olla monen mutkan takana. Siksi sitä teoriaa pitää edes vähän osata, jotta ymmärtää miksi jotain tehdään. Muuten voi kuvitella, että fengshui on pelkkää hokkupokkuspeliä, jossa arvotaan vastaukset hatusta. Ja niin ei tietenkään ole.

Fengshuin peruskurssilla käydään tietysti läpi eri ilmansuuntiin liitetyt määreet, kuten vaikkapa että sinimusta pohjoinen on veden ja uran aluetta ja punaisena hehkuva etelä tulen ja menestyksen aluetta. Voisi kuvitella, että ilmansuuntien ja niihin liitettyjen värien, muotojen, materiaalien ja viiden elementin ”kiertoratojen” perusteella voisi vihdoin alkaa suunnitella kodin sisustusta huone huoneelta ja sektori sektorilta. Voi kun se olisikin niin yksinkertaista!

Jokaiseen kotiin voidaan tehdä lentävien tähtien kartoitus (oli se sitten San Yuanin tai Yen Homin mukaan, kaksi samansuuntaista tulkintamenetelmää, toinen Kiinasta, toinen Japanista), joka määrittää mikä on juuri tämän kodin energiapotentiaali ja mitä värejä täällä voi ja ei voi käyttää. Myös jokaisella vuodella on oma energiansa, joka pistää palettia sekaisin. Pari tosi hyvää tähteä, pari tosi ikävää tähteä ja muut tähtikaverit siinä välimaastossa kiertävät kotonasi nurkasta toiseen ja antavat oman lisämausteensa sisustussoppaan. 

Ohjeet voivat hyvin olla myös ristiriidassa keskenään. Jos perusbagua kertoo, että punaista etelään ja maine alkaa kasvaa, niin en heti lähtisi kauppaan etsimään punaista tapettia tai mattoa etelän sektorille. Kotiisi tehtävä lentävien tähtien kartoitus voi osoittaa, että punainen on vihoviimeinen väri, mitä etelään kaipaat, jos se aktivoi negatiivisia energioita. Ja vielä pari kuukautta on myös voimassa varoitus vuodelle 2017, jonka mukaan punaista väriä ja tulenliekkejä ei saa käyttää etelän alueella, koska vuosienergioiden mukaan tulella aktivoituva 5-maatähti on siellä valmiina tekemään tuhojaan.

Aina siis pitäisi tietää enemmän kuin yksi siivu fengshui-kakusta: tarvitset tiedon perus-fengshuista ja sen elementeistä ja ilmansuunnista, baguan (eli sen kahdeksankulmaisen piirakan) eri alueiden merkityksistä, siitä miten tähdet lentävät lo shu -taikaneliössä vuositasolla ja siitä miten ne lentävät juuri sinun kodissasi pysyvästi ja kullakin fengshui-ajanjaksolla. Jos tämä ei saanut savua nousemaan päästä, niin mikä sitten! Sisustus menee uusiksi moneen otteeseen, kun opettelet fengshuita pala palalta. Täysin suoraa tietä onneen ei ole, ainakaan jos meinaat edetä tee-se-itse-menetelmin. Helpommalla tottakai pääsee, kun tilaa fengshui-konsultoinnin ammattilaiselta ja ulkoistaa ymmärtämisen hänelle.

Kirjoittelin jo aiemmin tänä vuonna, että esimerkiksi fengshuista ja kiinalaisesta metafysiikasta miljoonabisneksen tehneeltä Joey Yapiltä on turha kysyä sisustusneuvoja. Hän on tiimeineen kirjoittanut liki parisataa fengshuita ja astrologiaa käsittelevää kirjaa eikä hän silti kerro miten fengshuin mukaan sisustetaan. Kuulostaapa todella ristiriitaiselta! Herää kysymys, mitä se fengshui sitten on, jos ei kerta sisustamista.

Fengshuissa tutkitaan energiaa. Asuinympäristömme energia on suorassa vuorovaikutuksessa meidän oman energiamme kanssa. Ja se millaisten energioiden keskellä elämme, alkaakin jo näkyä jokapäiväisessä elämässä ja peräti elämänmittaisessa onnessa. Toiset taaplaa tykimmin ja hyvät fengshuit ovat usein sen takana. Se vaan ei suoraan näy, ja sen takia sitä on vaikea selittää tai perustella. Kun heitetään, että nyt on fengshuit kohdillaan, on kyse aistinvaraisesta havainnosta. Kyllä, siinä on varmasti estetiikkaa ja näköaistia mukana, mutta vähintään toinen puoli on aistimista intuitiolla. Onko täällä hyvä olla? Onko energiataso korkea? Tuntuuko ympäristö (ja kyllä, myös sisustus) luontevalta? Väkipakolla tehdyt ratkaisut pistävät aina silmiin ja herättävät kysymyksiä. Kun taas kaikki istuu paikoilleen (huoneet, kulkuväylät, ikkunat, huonekalut) kuin ne olisi siihen tarkoitettu, on hyvällä fengshuilla näppinsä pelissä.

Huonohappinen koti, jossa energiataso on todella matala esimerkiksi asukkaiden ikävien elämänkokemusten ja tahmaisen, negatiivisen henkilökohtaisen energian vuoksi, ei ole hyvän fengshuin kyllästämä. Kyllähän sen tuntee, vaikkei sitä tajuaisi. Toisten kodeissa vaan on helpompi olla ja hengittää kuin toisten ja hirveän usein se myös näkyy. Onneton koti on sotkuinen, lika on pinttynyttä eikä asukkailla ole yhtään aloitekykyä. Nyt voisi tietysti aloittaa muna vai kana -keskustelun, eli kumpi oli ensin: onneton asukas vai siivoton, energiaton koti. Mutta mielestäni ne kulkevat niin käsi kädessä, että siitä on turha väitellä. Sellainen koti ja sen asukas tarvitsevat energiapistoksen ulkopuolelta, sillä omat voimat eivät siihen kykene. Mutta toisaalta taas kannettu vesi ei kaivossa pysy. Jos mikään ei olennaisesti muutu, niin... mikään ei vaan muutu. Elämä kiertää rataa ja koti pysyy läävänä.

Olen miettinyt tätä usein, sillä olen tuntenut ja tunnen edelleen ihmisiä, joiden kodin ja oman elämän fengshui on pois kohdiltaan. Se, että joku toinen sanoo mitä pitäisi tehdä, ei paljoa auta. Tuskinpa siinä tilanteessa fengshui-konsultointikaan auttaa, sillä jos mitään ei sen perusteella toteuteta, fengshuit jäävät pelkästään paperille. Ja pelkkä paperi ei ketään lohduta.

Sanoisin oman kokemuksen ja mielipiteen perusteella, että fengshui ja siitä haluttu sisustuksellisuus kytkeytyy vahvasti myös oman elämän hallintaan, ajatusten voimaan ja ihmisen omaan energiatasoon. Eli asioihin, joilla ei ole sisustuksen kanssa juuri mitään tekemistä. Tässä se fengshuin varsinainen ristiriita onkin: filosofinen oppi kodin energioista ja sisustamisesta, joka ei kuitenkaan ole pelkkää sisustamista, vaan kokonainen uskomusjärjestelmä ja elämäntapa.

Mutta älä usko vain minua. Joku toinen saattaa sanoa saman asian ihan eri tavalla ja seisoa erilaisten näkemysten takana. Se on tätä fengshuin monimuotoisuutta. Senpä takia Suomessa on kaksi fengshui-yhdistystäkin, vähän niin kuin yin ja yang, jotka yhdessä muodostavat täydellisen kokonaisuuden.


Nyt näyttääkin siltä, että Suomessa on alkamassa taas oikea fengshui-buumi ja kursseja ja muuta toimintaa on tarjolla entistä enemmän. Minä olen -messuilta Helsingin Finlandia-talosta 10.-11.2.2018 löytyvät molemmat yhdistykset, Suomen Fengshui ry sekä Fengshui Sampo ry. Minut löydät jälkimmäisen tiskin takaa, joten tule ihmeessä moikkaamaan! 

Ja jos taas kaipaat lisätietoa Maa-Koiran vuoden energioista, tarjolla on kaksi yleisöluentoa. Ensin Rauli Pitkänen kertoo katsauksen tulevan vuoden energioihin jo jouluviikolla 21.12.2017 ja tammikuussa 18.1.2018 on Päivi Vilkin vuoro tulkata mitä Maa-Koira meille tuo. Yhdistysten omilta facebook-sivuilta pääset parhaiten tapahtumainfoon kiinni.


Mille fengshui-tiedon polulle kääntyisin, oikealle vai vasemmalle? Kun katsot hieman kauempaa, näet kauniin kokonaisuuden, joka muodostuu erillisistä tiedonjyvistä ja opinkappaleista.

Kuva: Ashley Batz   Unsplash



























PS: Jos oman kodin fengshui arveluttaa etkä pääse alkua edemmäs, tule maaliskuussa järjestettävälle viikonloppukurssille. Mukana minä, Weckströmin Sari ja toivottavasti myös sinäkin! Katso lisätiedot täältä:

Ota fengshui-filosofia haltuun -kurssi keväällä 2018



lauantai 9. joulukuuta 2017

Punainen väri fengshuissa

Kiinalaisten onnenväri punainen liittyy meillä olennaisesti jouluun. Siksi joulukuun fengshui-blogihaasteen aiheeksi valitsimme yksimielisesti punaisen värin.

Viiden elementin teorian mukaan (ja ihan käytännössäkin) punainen väri edustaa tulta ja etelän lämpöä. Ei ole sattumaa, että me tunnemme punaisen värin kutsun juuri pimeimpään aikaan talvella, talvipäivän seisauksen aikoihin. Punainen väri tulen symbolina antaa meille juuri sitä mitä talvella puuttuu, auringon ja tulen värähtelevää energiaa, valoa ja lämpöä. Se on vieläkin tärkeämpää, mitä kauemmaksi pohjoiseen menemme, etäämmäs etelän luontaisesta lämmöstä.

Eri väreillä on omat ominaispiirteensä ja merkityksensä ja minä ainakin valitsen punaisen talvitakin, sillä se lämmittää enemmän. Aivot kokevat punaisen lämmittävänä. Tätä pitäisi testata ja vertailla sinisellä talvitakilla, tai mustalla. Sellainen aika monella suomalaisella jo onkin. Jostain syystä meille myydään tätä mustaa väriä koko talvikauden ajan. Ja onhan se hoikentava väri, en minä sitä kiellä. Kun pukeudut mustaan, niin sulaudut pimeyteen täydellisesti. Hoikistut suorastaan näkymättömiin!

Punainen väri saattaa olla ujolle suomalaiselle vaikea väri, sillä se vetää katseet puoleensa ja pysäyttää liikenteen. Onko kukaan laulanut naisesta mustissaan? Lady in Red on sen sijaan nainen joka huomataan. Tämän olen huomannut itsekin, jos pukeudun punaiseen päästä varpaisiin. Tulee vähän uhmakas olo, kun tietää, että kaikki epäilemättä katsovat. Silloin täytyy olla parempi päivä ja oma energia niin voimakas (ja tukka hyvin), että kestää katseet. Punainen antaa niin voimakkaan näkösignaalin, että päätä ei voi olla kääntämättä. Siksi se stop-merkkiin ja liikennevaloihin on valittu. Vaaleanpunaisella ei olisi samaa vaikutusta.

Punainen väri on fengshuissa voimakas aktivaattori, jolla saadaan ihmeitä aikaan. Kiinalaisilla on omat tärkeät säännöt ja perinteet: kun laitat tärkeät sopimukset punaiseen kansioon, lahjarahat punaiseen kirjekuoreen ja mukaan vielä kiinalaisia kolikoita punaisella nyörillä niputettuna, nämä asiat saavat kuvaannollisesti tulta alleen. Myös fengshui-kompassi on perinteisesti istutettu punaiseen kehykseen. Kun koittaa kiinalainen uusivuosi, koko maa hehkuu punaisena, kulkueista ilotulituksiin ja ihmisten vaatteisiin. Punainen on onnen, menestyksen ja rakkauden väri ja morsiamet Kiinassa ovat pukeutuneet punaiseen. Onpa maan lippukin punainen. Miljardi kiinalaista ei voi olla väärässä!

Koska punainen on niin täynnä ponnekasta potenssia ja aktivoivaa energiaa, sen annostelussa saa kuitenkin mieluummin vähän kitsastella kuin liioitella kun puhutaan sisustuksesta. Punainen keittiö, nimenomaan keittiönkaappeineen, on hyvä esimerkki siitä, että joskus mauste saattaa viedä koko keitokselta maun, jos sitä käyttää liikaa. Liika punainen kuumentaa tunteita, saattaa aiheuttaa riitoja ja eripuraa sekä luoda nopeatempoista hötkyilyenergiaa. Senpä vuoksi sitä käytetään usein ravintoloissa, että sinne ei aivan asumaan jäätäisi, vaan siirryttäisiin kassan kautta ulos.

Fengshuissa pelataan paljon myös vuosi- ja kuukausienergioilla, jolloin punaista väriä joko suositellaan tai kehotetaan välttämään jollakin kodin alueella. Siksi on turvallisempaa neuvoa, että punainen väri valitaan muualle kuin kiintokalusteisiin tai seinään. Sillä kun fengshui-muutokset vaativat jonkun alueen täydellistä putsaamista tulen energiasta, olet pulassa, jos olet valinnut punaista pitkin seiniä ja kalusteita. Helpommalla pääset, kun punainen näyttäytyy kotonasi vain huovissa, tyynynpäällisissä, tauluissa ja pienesineissä, eli asioissa, jotka voit pistää välillä pois, kun punainen väri ei tunnu ajankohtaiselta tai kun sitä täytyy siirtää vaikkapa toiseen huoneeseen tai viilentää kokonaan näkyvistä. Sillä punainen ei aktivoi pelkästään hyviä asioita. Ehei, se pistää pökkyä pesään myös negatiivisille energioille!

Meillä joulupukki pukeutuu kauden trendiväriin punaiseen vuodesta toiseen ja joulukodin sisustus ilman punaista väriä tuntuu jotenkin vajavaiselta, vähän kylmähköltä. Kyllä se punainen pilkahtaa ainakin villasukissa, jos ei muualla! Moni luottaa punaiseen myös jouluverhoissa, pöytäliinoissa ja muissa kodin tekstiileissä. Myös punaiset joulukukat kuten joulutähti tuo fengshuin tulienergiaa kotiin. Ajattele minkä energiabuustin kotisi saakaan jouluna! Kaikki se punainen ikään kuin valmistaa meitä uuteen vuoteen, antaa vielä viimeisen energiapistoksen, että jaksamme loppuun asti ennen kuin uuden vuoden mukanaan tuomat tuoreet energiat antavat meille uutta puhtia.

Punainen tuo lämmön paitsi tunnelmaan niin myös ihmisten mieliin. Se ikään kuin sulattaa sydämet, ainakin kerran vuodessa. Punainen on myös se intohimon väri, joka saa rakkauden roihahtamaan (testaa vaikka punaisilla lakanoilla - klassinen fengshui-vinkki rakkauselämän päivittämiseen). Siksi punaista väriä käytetään ylenpalttisesti myös Valentinen päivänä, joka meillä on vähän vesitetty haaleammaksi ystävänpäiväksi. Onnekas se nainen, joka saa silloin täyden kimpun tulipunaisia ruusuja (no kyllä mä ne ruskeat konvehditkin syön).

Toivotan sinulle oikein punaista ja energistä alkavaa joulukuuta! Aktivoikoon punainen väri kaikki joululahjatoiveesi ja uuden vuoden unelmat. Älä unohda, että punainen on myös maineen ja kukoistuksen väri, jonka voimin saamme hommat hoidettua loppuun asti. Voisi sanoa, että punainen väri antaa unelmille siivet. Niin, onhan se energiajuoma Red Bullkin punaista.

Fengshui-varoitus: älä kuitenkaan innostu liikaa ja sisusta kotia pelkällä punaisella, etenkään makuuhuonetta tai keittiötä. Makuuhuoneessa liika tuli saattaa häiritä unta (ehtiikö sitä nukkuakaan jos rakkauselämä piristyy huippuunsa?) ja keittiössä kokkaukset palaa, kun tulta on ylenpalttisesti. Kunhan vaan ajattelin mainita. En toki halua, että kenellekään käy kehnosti. Eli varovasti nyt sen tulen kanssa!


Punaista monessa muodossa. "Lady in red" jo lapsena, tai ainakin punaiset silmät ja pusero (huomatkaa punaiset keittiönkaapit).

Chilillä saa kummasti lämpöä kehoon ja veren nousemaan kasvoille! 


Sydämellisesti tervetuloa kahville. Kerro kaikki mitä rakkauselämääsi kuuluu!


Huoltamon pöytäväri kehottaa hörppäämään kahvit nopeasti ja jatkamaan matkaa.




Punainen fengshui-blogihaaste jatkuu täällä:
sarinpuutarhat.blogspot.fi