Sivut

lauantai 20. tammikuuta 2018

Fengshuin opiskelu ja raha: mikä maksaa?

Käsittelin juuri aihetta raha ja fengshui edellisessä kirjoituksessani, mutta ei tämä aihe vielä ole loppuunkaluttu. Nyt haluan paneutua tarkemmin rahaan suhteessa fengshuin opiskeluun.

Suomessa on upea kirjastolaitos ja lähes minkä kirjan tahansa saa lainattua ilmaiseksi kotiinsa. Mikä valtava tiedonlähde lähes kaikkien ulottuvilla!

Monen fengshui-taipale alkaakin omaehtoisella fengshui-kirjoihin perehtymisellä, niitä kun löytyy vino pino kirjaston hyllyiltä. Kirjan lehdiltä huokuu harmonia ja kauniisti sisustettu koti, jossa kenelläkään ei hermoa kiristä, kivut vaivaa tai laskut jää maksamatta. Täydellisen fengshui-kodin sisällä äiti ei nalkuta, isä ei raivostu eivätkä lapset saa kokeista nelosia. Täydellistä kiiltokuvaelämää siis! Sitähän me kaikki haluamme, oman elämän potentiaalin kohottamista täyteen poten$$iin. Rahaa, terveyttä ja rakkautta. Niistä on fengshui-toiveet tehty.

Usein fengshuihin hurahtanut haluaa aina vain lisää ja eipä aikaakaan kun kirjat on luettu, kotia on rymsteerattu uusiksi, luovuttu ylimääräisistä kamoista, kristalleja ikkunaan ripustettu ja sitten mietitään, että jotain vielä puuttuu, tarvitsen lisää tietoa. Jos ei muuta, niin baguan alueiden piirtäminen pohjapiirrokseen ja kompassin käyttö tuottavat ongelmia ja niihin kaivataan lisäopastusta.

Alkaa kiivas kurssien etsiminen netistä. Jos olet onnekas, paikkakunnallasi järjestetään jotain, vaikkapa työväenopisto tai kansalaisopisto on ottanut valikoimiinsa eksoottisen fengshui-kurssin. Tai sitten ei. Joudut lähtemään merta edemmäs tiedon perään. Peräti Helsinkiin asti. Meidän fengshui-konsulttikurssillamme 2014-2015 oli porukkaa Kuopiota ja Kangasalaa myöten ja matka jokakuukautiselle kurssille saattoi sisältää 6-tuntisen junamatkan. Kun fengshuin polte on kova, esteet raivataan tieltä!

Mistä sitten lisätiedon kaivatkin, alat pikkuhiljaa huomata, että nyt sinun täytyy avata kukkaronnyörit ja alkaa maksaa. Tieto ei olekaan enää ilmaista tai pikkurahan takana. Tieto on valtaa ja se tieto maksaa. Voit sitäpaitsi törmätä fengshui-kirjoihin tai -käsitteisiin, joista et tajua hölkäsen pöläystä ja kaipaat, että joku auttaa ja selittää. Siksipä niitä kursseja käydään, sillä aina löytyy joku, joka on käynyt kurssit ja tuon arvokkaan tiedon jo sisäistänyt. 

Tässä vaiheessa olisi itse asiassa kaksi vaihtoehtoa, mitä monikaan ei tiedosta. Joko voit opiskella itse, ja huomata, että joudut pulittamaan kurssista yksi toisensa perään, tai sitten voit tilata asuntoosi fengshui-konsultin tekemään tilannearvion. Jos et muuta usein, jälkimmäinen tulee huomattavasti halvemmaksi pitkällä tähtäimellä. (Ellei fengshui-konsultti sitten käske sinun muuttaa, kun olet valinnut niin haasteellisen asunnon. Mutta käsittääkseni yksikään fengshui-ammattilainen ei sellaista toteamusta kyllä päästä suustaan, ellei nyt ihan hengenlähtö ole lähellä ja asunto on peräti vaarallinen terveydelle. On niitä sellaisiakin.)

Aika moni haluaa kuitenkin tehdä itse ja ymmärtää itse. Niin minäkin halusin. Sillä ymmärryksen keräämisen tiellä ollaan edelleen. Mutta mistä rahat jatko-opiskeluun?

Suomessa on nyt aika hyvä tilanne, sillä kurssitarjonta on fengshuin saralla lisääntynyt huomattavasti muutaman vuoden takaisesta. On yksittäisiä viikonloppukursseja sekä pidemmälle tähtääviä opintokokonaisuuksia. Nyt ei sitten tarvita enää kuin tahtoa ja taskun täytettä.

Yksi kurssiviikonloppu maksaa keskimäärin 200-250 euroa, joskus jopa lähemmäs 400 euroa, mitä ekslusiivisempaan tietoon mennään. Konsulttikoulutukseen menee vähintään pari tonnia, eikä vielä riitäkään, sillä fengshuissa riittää ammentamista koko elämäksi. Kun Suomesta ei enää irtoa tietoa, on aina muu maailma ja sen seminaarit ja mestarikoulutukset. Australiassa taitaa olla ihan oikea koulutuslinjakin, jolla voi opiskella fengshui- ja ympäristökonsultiksi. Ollapa nyt syntynyt sinne, tai edes Aasiaan, josta löytyy fengshuiguru jos toinenkin. Mutta eipä se opetus sielläkään ilmaista ole. Saatetaan puhua jopa kymmenistä tuhansista euroista.

Sellaisen summan kuulin toissa viikonloppuna eräältä akupunktiota, akupainantaa, kiinalaista lääketiedettä ja ruokavalioneuvontaa vuosien varrella opiskelleelta. Tiedon ja ammattitaidon kerääminen on siis kallista, kun puhutaan näistä epäsovinnaisista aloista, joita ei ammattikoulussa tai edes yliopistossa voi Suomessa opiskella.

Itse mietin, miten jatkan omissa fengshui-opinnoissani eteenpäin. Takki ei ole tyhjä, mutta tili on. Lienee on uskottava siihen, että jos tämä on tarkoitettu minun tiekseni, keinot kyllä löytyvät ennemmin tai myöhemmin. Ja ne setelit kurssien maksamiseksi. Samaa toivon tietysti sinulle, joka haluat edetä fengshuin ymmärtämisen tiellä. Olemme niinsanotusti samassa valtamerilaivassa, mutta joillakin vaan on näköalaton C-tason hytti kannen alla, kun taas toiset ovat jo lähempänä aurinkokantta ja kapteenin pöytää. Voi kunpa pääsisi rajattomaan fengshui-buffettiin käsiksi! Aivan varmasti vetäisin itseni ähkyyn.

Joko horisontissa näkyy Kiina?
Matkalla suuren fengshui-tiedon äärille!

Photo by Peter Hansen on Unsplash





Eikös tähän loppuun kävisi mainiosti fengshui-kurssin mainos? Kerään omaa opintokassaani välittämällä fengshui-tietoutta eteenpäin, yleensä aloittelijoille, joiden fengshui-polku on vielä aivan alussa. Yksi tilaisuus tähän tarjoutuu maaliskuun 3.-4. päivä, kun otamme fengshui-filosofian yhdessä haltuun kurssilaisten ja Sari Weckströmin kanssa Helsingissä, kirjakauppa Era Novan tiloissa. Eikä tämäkään kurssi ilmainen ole, ikävä kyllä. Mutta niin kuin sanotaan, ilmaisia lounaita ei ole. Tällä kurssilla on sentään ilmaiset kahvit ja teet sekä hyvät keksit. Ja paljon fengshuita omaan kotiin.

Ota fengshui-filosofia haltuun -viikonloppukurssi

Tuleeko tästä vuodesta juuri se, jolloin sinä otat fengshui-filosofian haltuun tai ainakin alat tutkia sitä tarkemmin? Onnea matkaan!

Kuva: Unsplash


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti